sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Syksyn alkua

Pitkän, kuivan ja lämpimän kesän jälkeen syksy on taas alkamassa. Vaikka lämpöä riittää vielä mukavasti, niin sateita on jo saatu paremmin kuin kuukausiin. Syksy on sadonkorjuun aikaa ja toisaalta myös kasvihuoneissa hankalaa aikaa, kun syyskosteus saa kasvitaudit leviämään. Harmaahome on pahimpia syksyn tauteja ahtaissa huoneissa, jotka ovat kasveja täynnä.

Monexin kasvihuoneesta olen poistanut jo suuren osan tomaateista, jotka ovat jo satonsa antaneet. Ulkoa sinne on muuttanut ruukuissa kasvaneita chilejä ja yksi tomaatti. Suurin osa kasveista talon päädyssä on jo hävitetty tai sitten en ovat muuttaneet kasvihuoneisiin.

Euro-Serren kasvihuoneen etelä-seinusta on taas tupaten täynnä kun talon päädystä sinne siirrettiin rocotoja kypsyttämään loppusatoaan. Huoneessa on erittäin ahdasta nyt molemmilla käytävillä ja kasvit täynnä satoa, mitään kasvitauteja ei kasveissa ole kuitenkaan vielä näkynyt. Vaikka huone on varsin kuiva syksylläkin, niin monet vesiviljelylaitteet pitävät kosteutta huoneessa yllä.

Euro-Serren kasvihuoneesta saadaan vielä ihan mukavasti tomaatteja pöytään. Kaikki tomaattisäilökkeet on jo tehty ja pakkasessakin on useita kiloja tomaatteja talven varalle.

Aji Limo C.chinense on yksi huoneen upeimmista kasveista. Satoa on kerätty heinäkuun alusta lähtien ja suurempi sadonkorjuu alkaa varmaan ensi viikolla. Pääosa chileistä menee kuivuriin ja jauheeksi.

Jättirocotojakin tulee vielä tasaiseen tahtiin vaikka podeja onkin tullut vähän harvakseltaan ja ne ovat kypsyneet normaalia pienempinä. Kuvassa tosin komea suuri yksilö.


 

2 kommenttia:

  1. Jestas miten paljon chilejä! 👍🌶🌶

    Pitäisi alkaa itsekin harventamaan kasvarissa, mullakin on siellä jonkin verran kaikkensa antaneita tomaatteja..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon tulee chilejä ja paljon on jo kerätty vaikka jossain vaiheessa kesää luulin jopa toista. Harventaminen on hyvinkin perusteltua kun kosteutta nyt riittää erityisesti aamuisin ihan toisella tavalla kuin kesällä.

      Poista