lauantai 27. heinäkuuta 2019

Bezrazmernyi - Siberialainen jättitomaatti

Bezrazmernyi on erittäin mielenkiintoinen uusi tomaattilajike, jonka siemenet ovat TomatoEdeniltä.
https://tomatoeden.com/?31,bezrazmernyi
Bezrazmernyi on runkotomaatti jonka tomaatit ovatkin todella suuria ja kauniita. Tomaatit voivat kasvaa lähes kilon painoisiksi. Kuvan yksilöllä oli painoa runsaat 700 grammaa

Tomaatti on siis valtava, tasapainoinen ja puhtaan virheetön kaikin puolin. Väri on hiukan vaalean punainen.

Bezrazmernyi kasvaa Monexin kasvihuoneen eteläseinustalla, jossa kypsyvät tomaatit saavat runsaasti valoa. Yhteen terttuun voi tulla jopa 3-4 tomaattia, joten ne on syytä tukea hyvissä ajoin. Kovinkaan montaa terttua ei voi tulla näin suurikokoisia hedelmiä tekevään tomaattiin.

Tämä lajike yllätti kaikipuolin positiivisesti. Mehukkaat tomaatit ovat raikkaita ja hyvän makuisia, vaikka ovat näinkin suurikokoisia. Tomaatin sisällä on paljon hedelmälihaa ja nämä ovat monikäyttöisiä ja sopivat vaikka siivutettavaksi voileivän päälle, kunhan leipä on vaan tarpeeksi suuri. Bezrazmernyi on venäläinen perinne eli heirloomlajike, jota varmasti tulen kasvattamaan vielä tulevaisuudessakin, niin hyviä ja kauniin virheettömiä tomaatit ovat.

sunnuntai 21. heinäkuuta 2019

Kasvihuoneen akryylikatto

Siitä on nyt noin vuosi kulunut kun vaihdoin Euro-Serren kasvihuoneeseen akryylikaton kennolevyjen tilalle. Koska molempien levyjen paksuus oli sama 16mm niin levyjen vaihto oli mahdollista. Syynä vaihtoon oli valonläpäisykyvyn parantaminen kasvihuoneessa. Kasvihuoneen seinät ovat edelleen 16mm polykabonaattikennolevyä.
http://kaksikasvihuonetta.blogspot.com/2018/08/uusi-katto.html

Muutos kasvihuoneessa on ollut merkittävä ja huone on huomattavasti valoisampi kuin ennen. Kennolevyissä ongelmana oli myös kosteuden tiivistyminen levyjen sisälle, joka sumensi levyjä ja valonläpäisyä entisestään. Suurin syy kosteuden muodostumiseen kasvihuoneessa on useat vesiviljelylaitteet. Keskikesällä kosteus on ollut minimissään kuivien ja lämpimien kelien ansiosta. Varsinkin keväisin ja syksyisin kosteutta on muodostunut levyjen sisään varsin runsaasti ja eniten juuri katon kennolevyihin.

Koska katon levyjen vaihto tehtiin viime vuonna keskikesällä, niin sen vaikutusta kasvien kasvuun oli vaikea arvioida enää viime vuonna. Tänä vuonna akryylikatto on ollut sitten käytössä koko kasvukauden ajan. Kasvihuoneessa on oikeastaan yhtä tuuheaa kuin aina ennekin. Suuri muutos on kuitenkin ollut havaittavissa erityisesti amppelirocotojen kasvussa ja sadontuotossa.



Koskaan aikaisemmin kasvihuoneen katossa olleet amppelirocotot eivät ole tuottaneet niin hyvin kuin tänä vuonna. Jopa huoneen pohjoispuolella kasvava Ollantaytambon punainen rocoto on ollut erittäin satoisa jo keväästä alkaen. Euro-Serren kasvihuoneen rocotot tuottavat tänä vuonna paljon paremmin kuin Monexin kasvihuoneen rocotot.

Myös huoneen ovella oleva Rocoto Machu Picchu on komeimpia ja tuuheampia rocotoja joita minulla on koskaan ollut. Valoa katosta tulee nyt siis lähes yhtä hyvin kuin jos katto olisi lasia. Lämmöneristävyydessä akryylilevy on vain hiukan huonompi kuin vastaavanpaksuinen kennolevy. Jälkiviisaana voi todeta että huone olisi alunperin pitänyt tilata akryylilevyille. Hintaa olisi kuitenkin tullut silloin aika paljon lisää. Ehkä jossain vaiheessa uusin myös seinälevyt akryylilevyksi, mutta sen aika ei ole kuitenkaan vielä.

tiistai 16. heinäkuuta 2019

Amethyst Jewel - runkotomaatti

Amethyst Jewel on keskikokoisia hedelmiä tekevä runkotomaatti. Tomaatti on varsin kiinteä ja sopusuhtainen sekä erittäin kaunis väritykseltään. Tomaatti on vaaleamman punainen ja hedelmän yläosassa on tummaa väritystä ja raidoitusta. Siemenet ovat TomatoEdenin valikoimista.
https://tomatoeden.com/?35,amethyst-jewel

Amethyst Jewel on rakenteeltaan siis varsin kiinteä ja mehukas. Tomaatin maku sen sijaan oli minulle pieni pettymys. Se ei oikein maistunut miltään vaikka sitä ei nyt huonoksikaan voi sanoa. Makuun liittyvä ongelma saattaa hyvin liittyä tomaatin kasvupaikkaan joka on Monexin kasvihuoneen pohjoissivusta, jonka alaosiin ei aurinkoa enää ole tullut, sieltä nämä ensimmäiset tomaatit ovat nyt kypsyneet. Tämä lajike pitäisi ehdottomasti kasvattaa uudelleen hyvässä paikassa, jossa aurinko kypsyttää mehukkaat tomaatit, maku voi olla silloin paljonkin parempi, siksi tämän makuarvion voi nyt jättää lähes huomioimatta.

Vaikka kasvupaikka on nyt ollut tälle lajikkeelle aika huono, niin tomaatteja on tullut ihan kohtuullisesti ja ne ovat myös kypsyneet varsin aikaisin. Amethyst Jewelin tomaatit ovat kärsineet pahasti vihannesyökkösten toukista, jotka ovat monia tomaatteja nakertaneet pilalle.

Vihannesyökkösten toukat ovat nyt olleet monivuotinen vitsaus Monexin kasvihuoneessa ja liian myöhään heräsin keväällä kun perhoset pääsivät munimaan tuuheaan kasvustoon. Koska huoneessa on suuret multapenkit, niin vihannesyökkönen pääsee talvehtimaan huoneessa vaikka sen puhdistaisi ja desinfioisi kuinka hyvin kauden päätteeksi.
Toukat ovat olleet ongelmana huoneessa nyt jo monta vuotta, todennäköisesti pitää miettiä multapenkkien poistamista huoneesta kokonaan ja siirtyä pelkästään astiakasvatukseen, joissa huoneen kasvit ovat nyt pääasiassa muutenkin olleet parin vuoden ajan. Kasvihuoneen perällä on viiniköynnös Supaga, joka on joskus istutettu multapenkkiin, eikä sitä voi enää kaivaa ylös tuhoamatta kasvia. Viiniköynnökselle pitää kuitenkin jättää multapenkki tuonne huoneen perälle, mutta eristää se jotenkin, jos yökkönen talvehtii jossain siellä. Vihannesyökkösen perhosesta ei itsessään ole haittaa, mutta sen suuret vihreät ja ruskeat toukat saavat pahaa tuhoa aikaan niin chilien kuin tomaattien kasvustossa ja hedelmissä. Erityisesti tomaatit vat olleet toukkien mieleen.
Hyviä vinkkejä otetaan vastaan miten tätä vitsausta vastaan voisi taistella.

perjantai 12. heinäkuuta 2019

Ulkorocotot heinäkuussa

Parhaisiin vuosiin verrattuna tänä vuonna on varsin vähän chilejä ulkona, ja nekin ovat lähinnä rocotoja, ulos ne muuttivat joskus toukokuun alkupuolella.

Tästä kesästä ei tullutkaan yhtä lämmintä ja helteistä kuin viime vuonna, vaikka kevät ja alkukesä olivatkin varsin lämpimiä ja kuivia, ennusmerkit olivat hiukan samankaltaisia kuin viime vuonna. Heinäkuun alku on ollut aika viileä ja harvat rocotot ovat viihtyneet talon päädyssä varsin hyvin.


Satoisin kasvi on ollut bolivialainen Locoto Jaune, joka kukkii ja tekee podeja varsin runsaasti.


Rocoto Manzano Michoacàn on meksikolainen harvinaisuus joka on myös viihtynyt ulkona hyvin, ulos muuttaessaan se oli vielä varsin vaatimaton kasvi jossa ei podien alkuja vielä ollut. Muut ulkona olevat rocotot ovat jättirocotolajikkeita jotka tulevat luonnollisesti selvästi hitaammin perässä kuin tavalliset rocotot, podeja niistäkin löytyy jo useita.


Ensimmäiset rocotojen podit ovat jo vaihtaneet väriään tällä viikolla, joten satoa rupeaa tulemaan ulkoakin jo varsin aikaisin. Tämä lupaa ihan hyvää loppukautta ajatellen.

maanantai 8. heinäkuuta 2019

Aji Piura C.baccatum

Aji Piura on varsin mielenkiintoinen baccatum -lajin chili Perusta. Aji Piura on minulla ensimmäistä kertaa kasvatuksessa, Aji Piuran hedelmät ovat varsin tyypillisen chilin näköisiä, suoria, kapeita ja helakan punaisia, hedelmät jäävät kuitenkin varsin pienikokoisiksi. Aji Piura on nimetty perulaisen Piuran kaupungin mukaan. Piuran kaupunki sijaitsee Pohjois-Perussa lähellä Tyynen Valtameren rannikkoa. Chili on todennäköisesti löydetty Piuran seudulta josta se on nimensäkin saanut. Piura oli ensimmäinen kaupunki jonka espanjalaiset Etelä-Amerikkaan perustivat 1500-luvulla.

Aji Piura kasvaa minulla Euro-Serren kasvihuoneessa monen muun chilin keskellä varsin lämpimissä oloissa kuten alkuperäinenkin lajike päiväntasaajan seudulla. Kasvi vaikuttaa varsin satoisalta ja hedelmiä muodostuu nyt jatkuvalla syötöllä vaikka huoneessa on nyt jo varsin täyttä ja valoakin saatavilla rajoitetusti. Autopotissa kasvavalla kasvilla on kokoa noin 1,7 metriä ja se on erittäin tuuhea.

Aji Piuran hedelmä on maultaan erinomainen ja sen suhteen se on yllättänyt positiivisesti. Baccatumiksi se on varsin tulinen ja makukin on voimakas. Piuran hedelmiä voi kuitenkin siivuttaa vaikka leivän päälle. Syksymmällä kokeilen hyvin todennäköisesti kylmäsavustaa Aji Piuran antamaa satoa.


tiistai 2. heinäkuuta 2019

Muddy Waters - tomaattikaunotar

Muddy Waters on runkotomaatti jonka hedelmä on kaunis kirjava ja keltamusta. Tomaatti on ollut varsin satoisa kasvihuoneessa.

Tomaatin pääsato alkaa nyt kypsymään ja hedelmät ovat kauniita ja varsin virheettömiä. Kooltaan se on keskikokoinen. Muddy Waters on kasvanut Euro-Serren kasvihuoneen pohjoissivulla jonne ei paljoa valoa enää tule muuta kuin ilta- ja aamuauringon aikaan, siitä huolimatta se on jo parimetrinen kasvi ja varsin satoisakin.

Tomaatit ovat mehukkaita ja varsin mietoja maultaan, hapokkuutta ei ole kovinkaan paljoa tässä lajikkeessa. Tomaatit ovat parhaita tuorekäyttöön leivän päälle siivutettuna tai nautittuna ihan sellaisenaan. Ihan hyvä tomaatti vaikka ei ihan parhaimmistoon ylläkään.