lauantai 30. maaliskuuta 2019

Yacónin ruukutus

Yacón tämä perulaiseksi maa-omenaksikin kutsuttu juurimukulakasvi pääsi nyt lopulliseen ruukkuunsa. Kirjoitin blogiin tammikuussa tästä kasvista, jonka mukulan laitoin pieneen ruukkuun mullan sisälle odottamaan kevättä viileässä kasvihuoneessa.
http://kaksikasvihuonetta.blogspot.com/2019/01/yacon-perulainen-maa-omena.html

Ja niin se todellakin lähti kasvamaan tuossa pienessä ruukussa kun lämpö ja aurinko rupesi kasvihuoneessa lisääntymään. Tuosta mukulasta lähti kasvamaan kolmekin kasvia, pienimmän nyppäsin pois ja laitoin kokeeksi vesilasiin juurtumaan. En sitten tiedä miten tuossa olisi pitänyt menetellä kun kaksi pientä alkua mukulasta ilmestyi näkyviin, olisikohan mukula pitänyt jakaa kahteen osaan. En tehnyt mitään ja kasvi on kasvanut vauhdilla ja siinä on nyt varsin runsas juuristo ja kaksi elinvoimaista kasvin alkua.

Istutin tuon Yacónin nyt isoon noin 55 litraiseen ruukkuun, samanlaisiin ruukkuihin pääsi myös kaksi jättirocotolajiketta. Suuri ja syvä ruukku on hyvä, koska mukulat kasvavat varsin kookkaiksi kesän aikana. Reijitetyn ruukun pohjalle laitoin salaojaksi vanhoja kiuaskiviä sekä jonkin verran vanhaa hydrosoraa. Tavallista puutarhamultaa tuli nyt ruukun pohjimmaiseen kerrokseen ja siihen sekoitin litran Worm Delight -madonlantaa. Muuten Yacón saa lannoituksen kastelulannoitteista koska se on turvallisinta kasville joka on minulle ennestään vieras. Kastelun mukana annettavaa lannoitetta kun on helppo vähentää jos kasvi saa ravinteita liikaa. Varastosta olisi löytynyt mm. kanankakkaa, mutta en uskaltanut lisätä sitä tuonne ruukun pohjakerroksiin.

Ruukun päälikerrokseen tuli sitten Atamin valmistamaa multaa joka kulkee nimellä Bi Grow Mix. Sain tätä talvella VP-Luxilta testattavaksi ja tämä tuote otettiin nyt ensimmäistä kertaa käyttöön. Atami Bi Grow Mix multaa johon on myös lisätty kookosta tulen kokeilemaan ainakin tomaattiruukkuun kasvualustaksi. Erittäin hyväntuntuista ja tasalaatuista mustaa multaa.
https://www.vplux.fi/fi/product/kasvualusta-multa-ja-kookos-bio-grow-mix/545

Yacón istutettuna nyt lopulliseen suureen ruukkuun. Kasvi saa nyt kasvaa lämpimässä ja valoisassa kasvihuoneessa koko kevään ja joskus kesäkuussa siirrän ruukun sitten ulos. Pitää varautua myös siihen että kasvi pitää siirtää takaisin kasvihuoneeseen syksyllä ennen pakkasten tuloa, aika näyttää koska ja miten tuolta voisi satoa saada, juurimukulat kun ovat aika samantyyppisiä kuin esim. bataatilla, joka on paljon tunnetumpi kasvi meillä.



keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

Perunat koulittu

Perunoiden taimet tuli viikonloppuna koulittua omiin ruukkuihinsa. Taimet ovat vielä varsin pieniä vaikka ne nousivat taimelle helmikuun loppupuoliskolla. Kokemusta perunoiden kasvattamisesta siemenistä kun ei ole, niin en myöskään tiedä mikä se kasvuvauhti oikein pitäisi olla, huomattavasti hitaammin ne ovat kuitenkin kasvaneet chileihin ja tomaatteihin verrattuna, mutta ei niitä varmaan näihin kasveihin voi verratakaan. Ulos istutukseen on vielä kuitenkin parisen kuukautta aikaa.

Siemenet kylvettiin pieniin styrox -lokerikkoihin jossa ne kasvoivat aina ensimmäiseen koulintaan asti. Yläkuvassa pieniä perunantaimia kuvattuna kuudes maaliskuuta.

Ajattelin että taimet oli tässä vaiheessa hyvä koulia kun juuristo oli jo kasvanut varsin hyvin lokerikon pohjasta ulos.

Perunat ovat kasvaneet koko ajan kasvihuoneessa niissä olosuhteissa kuin siellä on ollut tarjolla eli aika viileässä eikä keinovalotustakaan ole annettu. Suurin osa siemenistä iti sisällä lämpimässä, mutta siirsin lokerikon aika pian helmikuussa jo kasvihuoneeseen. Tällä hetkellä TPS -perunoiden taimet ovat kasvihuoneen pöydällä laatikossa jossa on altakastelumatto, joten ne saavat kastelun ruukun pohjan kautta kuten myös styrox -lokerikossa tapahtui. Ehkä tuo kasvuvauhti nyt kiihtyy kun kevät etenee ja lämpöä ja aurinkoa on tarjolla koko ajan enemmän ja enemmän. Taimet on koulittu Novarbon kylvöseokseen. Lannoitusta perunantaimet ovat saaneet hyvin vähän, kun en tiedä miten noin pieniä taimia voi lannoittaa. Jatkossa kun kasvit kasvavat niin myös lannoitusta lisätään, mutta aika näppituntumalla kuitenkin mennään jatkossakin.


sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Jokohan se kevät alkaisi

Maaliskuu on ollut huono kuukausi. Sateita on riittänyt ja sumppuraisia ilmoja, aurinkoa ei ole paljoakaan näkynyt. Oikeastaan ainut hyvä asia on se että kuukausi on ollut varsin lämmin vuodenaikaan nähden, joten lämmityskuluissa on säästetty Euro-Serren kasvihuoneessa. Pilvinen maaliskuu on oikeastaan myös viivästyttänyt Monexin -kasvihuoneen käyttöönottoa.
Kuluneena viikonloppuna olen valmistellut huonetta käyttöön ja testannut huoneeseen tulevaa vesiviljelyjärjestelmää, johon tulee nyt sekä tomaatteja että rocotoja.

Monexin kasvihuoneeseen tulee suurin osa tomaateista, mutta myös chilejä ja erityisesti rocotoamppeleita.

Huoneen perällä olevan Supaga -viiniköynnöksen leikkasin viikko sitten ja kunhan huone saadaan lämpimäksi silmut puhkeavat.

Huoneen multapenkit ovat olleet lämpeämässä nyt viikonlopun ajan. Lattian alla kun on lämmityskaapeleita lähemmäs sata metriä. Huoneen lämmitys hoituu kuitenkin lämpöpuhaltimella.

Monexin kasvihuone otetaan todennäköisesti käyttöön ensi viikon aikana kun nyt on luvattu aurinkoisia ilmoja maaliskuun viimeiselle viikolle.

Kun aurinko paistaa huoneessa on ollut jo mukavan lämmintä päivisin ja siellä viihtyy hyvin.

torstai 21. maaliskuuta 2019

Vesiviljelyssä chilit ja tomaatit

Tänäkin vuonna monia kasveja tulee vesiviljelyyn kasvihuoneisiin. Ainoa "oikea" järjestelmä on NFT eli Nutrient Film Technique jota olen käyttänyt vuosia ja sen olen todennut erittäin tehokkaaksi ja helppokäyttöiseksi. Vesiviljelyyn tulee tänäkin vuonna lähinnä chilejä, mutta myös muutamia tomaatteja. Euro-Serren kasvihuoneessa on tällä hetkellä taimikasvatuksessa (yläkuva) rocotoja ja yksi tomaatti Lucid Gem, joka oli viime vuoden ykköstomaatti. Lucid Gem tulee todennäköisesti samaan Ikea-NFT laatikkoon kasvamaan kuin viime vuonnakin. Lopulliset NFT:t tulee kasvihuoneisiin mahdollisesti huhtikuun alkupuolella. Jotkut aremmat chinenset saattavat tosin olla sisällä taimikasvatuksessa vielä kauemmin.

Aji Ayuyo C.baccatum pääsi jo Ikea-NFT laatikkoon kasvamaan ja kasvihuoneeseen. Kasvin lopullinen sijoituspaikka tarkentuu myöhemmin kun huoneeseen muuttaa lisää kasveja sisältä.

Varaston altakastelupöydällä on vielä kaikki vesiviljelyyn tulevat chinenset, mm. Aji Arnaucho sekä jättikivivillakuutiossa kasvava Aji Panca, joka tulee suurimpaan vesiviljelykaukaloon Euro-Serren huoneen keskelle Monster-NFT:hen.

Nuorimpia tomaatintaimia pienissä kivivillakuutioissa   

Delistar F1 on ainoa kasvihuonekurkku tänä vuonna ja parin edellisvuoden tapaan kurkku kasvatetaan vesiviljelyssä samassa paikassa kuin ennenkin. Delistar on minulle uusi lajike ja vasta idätetty, se kasvaa vielä pienessä kivivillakuutiossa, kasvihuoneeseen se muuttaa varmaan joskus huhtikuussa.

Leek C.annuum kasvaa vielä sisällä aeroponisessa taimikasvatushydro Nutriculture X-Streamissa, muutto kasvihuoneeseen on edessä pikapuolin. Suosikkiannuumissani on jo myös pari hedelmänalkua kasvissa. Nutriculture X-Stream on esitelty blogissa jo yli kolme vuotta sitten.

lauantai 16. maaliskuuta 2019

Rocotot maaliskuussa

Rocotot ovat nyt muuttaneet Euro-Serren kasvihuoneeseen, josta on nyt poistettu kaikki kuplamuovit katoista ja seinistä. Amppeleille on nyt runsaasti valoa tarjolla huoneessa jossa on ensimmäistä kevättä 16mm paksu akryylikatto. 10 vuorokauden sääennustuksetkin lupaavat jo varsin lämmintä ja jopa yöpakkaset jäävät lähes kokonaan pois täältä rannikkoseudulta. Ensimmäiset sadevesitynnyritkin tuli laitettua paikoilleen talon nurkille, sillä huone tarvitsee vettä jo runsaasti varsinkin jos aurinko paistaa ensi viikolla.

Rocotojen taimipöytä

Locoto Cochabamba Red on erittäin tuuhea ja runsaasti kukkiva rocoto isoimmassa amppelissa.


Rocoto Manzano Amarillo Ollantaytambo on siitä poikkeuksellinen rocoto että podeja on kehittymässä kasvissa jo kymmenkunta. Tuskinpa koskaan on rocoto minulla tehnyt jo noin paljon satoa tähän aikaan vuodesta. Ensimmäiset kypsät hedelmät saataneen huhti-toukokuun vaihteessa.


Rocoto de Seda X on italialaisen kasvattajan tekemä risteymä, joka myös lamoaa hienosti alaspäin ja sopii mitä parhaiten amppeliin. Ensimmäiset podit ovat myös kehittymässä.

Ensimmäiset jättirocotolajikkeet pääsivät myös lopullisiin ruukkuihin. Rocoto Peru Rojo on istutettu Airpot -ruukkuun, joita sain VP-Luxilta testattavaksi.


Airpot ilmaruukku on varsin erikoinen ruukku ja se koostuu kahdesta osasta, pohjalevystä ja nauhamaisesta sivuosasta, joka vain kiedotaan pohjan ympärille ja sidotaan muoviruuveilla kiinni. Ruukku on helppo pestä syksyllä kauden jälkeen, koska sen voi purkaa. Airpot -ilmaruukku on erittäin ilmava ja täynnä reikiä jotka ovat nystyröiden päässä. Hengittävä ruukku stimuloi juuriston kasvua ja tällaista ruukkua en ole koskaan ennen testannut, vaikka näitä on ollut saatavana jo vuosia.
https://www.vplux.fi/fi/group/ilmaruukku-airpot-plus/168



Muutamia jättirocotoja varten hankin viime syksynä todella suuria ruukkuja. Multaa ruukkuun menee noin 55 litraa. Ruukun pohjan reijitin jotta kasteluvesi pääsee pois, pohjalle tuli myös muutamia vanhoja kiuaskiviä salaojitusta varten. Tähän ruukkuun tuli Novarbon Mossgrow sammalalustaa, johon sekoitin jonkin verran Atamin Worm Delight maa-ainesta, joka on lähes pikimustaa.
Worm Delight on mielenkiintoisen oloista Atamin valmistamaa madonlantaa, jota nyt pääsen ensimmäistä kertaa kokeilemaan. Samaa tavaraa olen jo sekoittanut yhteen amppelirocotoon. Molemmat tuotteet löytyvät VP-Luxilta.
https://www.vplux.fi/fi/product/kasvualusta-luomu-mossgrow-50l-novarbo/10288
https://www.vplux.fi/fi/product/kasvualusta-madonlanta-worm-delight/10147

Maitopurkissa kasvaneen Rocoto Surquillon juuristo oli erinomaisessa kunnossa kun se pääsi Mossgrow ruukkuun.

Ensimmäiset kaksi rocotoa ovat nyt noissa suurissa ruukuissa. Todennäköisesti molemmat kasvit pääsevät kesällä ulos tekemään satoa, mutta siihen on vielä varsin pitkä aika.
Vasemmalla Mossgrow/Worm Delight alustassa on nyt perulainen Rocoto Surquillo 1, jonka löysin Limasta pari vuotta sitten.
Oikeanpuoleisessa ruukussa kasvaa Rocoto de la Selva Lima, joka on myös Perun pääkaupungista löytynyt lajike. Tällä rocotolla on kasvualustana Wilma Cocolite 11 -kookosperliitti seosta, jonka olen todennut erittäin toimivaksi chileillä jo pari vuotta sitten. Molemmat rocotolajikkeet ovat ns. jättirocotoja jotka tekevät lähes 200 gr painoisia hedelmiä.
https://www.vplux.fi/fi/product/kasvualusta-kookoskuitu-wilma-cocolite/543936

http://kaksikasvihuonetta.blogspot.com/2017/04/uusi-kookoskuitu-testiin.html
http://kaksikasvihuonetta.blogspot.com/2017/11/kasvualustavertailun-yhteenveto.html

keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Tomaattien koulinta

Tomaattien kylvöt oli tänä vuonna jaettu kahteen osaan. Ensimmäiset siemenet kylvettiin helmikuun puolessa välissä ja loput tomaatit viime viikonloppuna maaliskuun 9.päivä. Helmikuussa kylvetyt tomaatit nousivat sirkoille noin 20-21 päivä ja ne tulivat nyt koulintaikään noin 2,5 viikon iässä.

Tomaatit kylvin tänä vuonna styrox lokerikkoon jonka alla oli altakastelumatto ja pieni vesitila kastelun helpottamiseksi. Kuten kuvasta näkyy, käytin montaa eri kasvualustaa ja lähinnä noita Novarbon uusia kasvualustoja. Oikeastaan mitään eroa ei taimien kasvussa näy vaikka nyt oli käytössä viisi erilaista kasvualustaa, lannoitteena on ollut koko ajan Vitalinkin PlantStart, joka sai kasvit kasvamaan yhtä hyvin, valaisimena oli Starlight loisteputkipaneeli josta taimet saivat valoa lähes 15 tuntia vuorokaudessa heti itämisen jälkeen.

Taimet kasvoivat hyvin tuuheaksi ja paksurunkoisiksi, vaikka lokerikkoa piti pystyssä, taimet seisoivat tukevasti kasvualustoissa.

Styroxlokerikon pohja on auki, koska sen alla on altakastelumatto. Juuristo kasvoi hyvin, ja lokerikkoa piti jo nostella päivittäin, sillä muuten juuret takertuivat mattoon kiinni. Tomaatit oli helppo irrottaa lokerikosta vahingoittamatta kasvia kun vain sormella työnsi pientä multapaakkua pohjasta.

Tomaatintaimi irrotettuna lokerikosta. Juuristo oli erittäin hyvän oloinen, runsas ja puhtaan valkoinen jokaisella taimella.

Tomaatit koulittiin maitopurkkeihin, joita olin säästänyt pisin talvea. Maitopurkkeja olen käyttänyt tomaateilla jo toistakymmentä vuotta. Niiden hyvänä puolena on se että multatila on syvä, ne vievät pöydillä vähän tilaa, ja kasvit on helppo irrottaa maitopurkeista kun ne voi repiä rikki. Maitopurkkien pohjat reijitin jotta ylimääräinen kasteluvesi pääsee valumaan pois. Parin viikon kuluttua kastelu annetaankin jo pohjan kautta altakastelupöydältä kasvihuoneessa.

Maitopurkkeihin koulitut tomaatintaimet muuttivat nyt kasvihuoneeseen, jossa ne eivät enää saa keinovaloa, vaan sitä valoa mitä milloinkin on ulkoa tarjolla, toivottavasti aurinkoisia päiviä on tulossa nyt maaliskuussa. Tomaatit voi istuttaa ihan sirkkalehtiä myöten ja purkkiin voi jättää tilaa jos haluaa lisätä multaa myöhemmin. Olosuhteet kasvihuoneessa ovat nyt kuitenkin niin hyvät että pituuskasvu pitäisi pysyä hyvin kurissa. Yölämpötila kun on noin +13 asteessa. Tavoitteena tomaatintaimelle ei ole saada nyt pituuskasvua, vaan paksu runko, runsas juuristo ja tuuhea lehvästö. Tomaatit kun joka tapauksessa kasvavat aina liian nopeasti pitkiksi ja kasvihuoneen kattoon kiinni liian aikaisin kesällä.
Kuvan tomaatit kasvavat nyt maitopurkeissa ehkä kuukauden päivät, jonka jälkeen ne istutetaan lopullisille kasvupaikoille, joko isoon ruukkuun tai Monexin kasvihuoneen multapenkkeihin. Taimikasvatus tapahtuu nyt kuitenkin vielä isommassa Euro-Serren kasvihuoneessa ja sen taimipöydillä.

Tumbler F1 -tomaatit pääsivät nyt myös viime viikonloppuna jo amppeleihin ja ne roikkuvat nyt kasvihuoneen katossa. Tumbler on erittäin nopeakasvuinen amppelitomaatti ja ensimmäiset pienet kukkanuputkin ovat jo vajaan kolmen viikon ikäisissä taimissa.

sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Kasvihuone herää kevääseen

Euro-Serren kasvihuone kylpi tänään auringossa jo monta tuntia. Tänään oli vuoden ensimmäinen viikonloppu kun aurinko paistoi kasvihuoneeseen jo ennen aamu kymmentä. Asuintalo on tähän mennessä varjostanut matalalla ollutta aurinkoa aina iltapäivään asti, mutta nyt oli aurinko jo sen verran korkealla että se paistoi jo aamusta asti huoneeseen lämmittäen sen hetkessä yli +20 asteeseen.
Kun aurinko vaan jatkossa paistaa niin sillä on nyt merkittävä vaikutus kasvien kasvuun ja mm. lämmityskuluihin. Minimilämpötila kun on huoneessa nyt +13 asteessa, rocotoamppelit nauttivat nyt runsaasta auringosta kun kuplamuovit on jo lähes kokonaan huoneesta poistettu.
Kaikki kasvihuoneessa talvehtineet kasvitkin ovat nyt heränneet pitkästä talvesta ja vihreää versoa nousee vähän joka puolella.


Kasvihuoneen aitoviiniköynnösten Merlotin ja Chardonnayn silmut ovat viime päivinä pullistuneet ja ensimmäiset lehdet puskevat ulos.

Talveksi leikattu hortensiakin on herännyt pitkästä talviunestaan.

Kasvihuoneen kahdessa ruukkupelargoniassa on ensimmäiset lehdet auenneet.

Suorakaiteen muotoisessa ruukussa olevat mansikatkin heräsivät alkuviikolla ja ensimmäiset lehdet muodostuvat nyt kovaa vauhtia.