keskiviikko 5. syyskuuta 2018

Erotica - C.baccatum

Erotica on baccatum suvun chili. Hedelmät ovat muodoltaan varsin erikoisia, kuten myös lajikkeen nimi. Todennäköisesti kyse on jokinlaisesta jalostuksesta kun Lord Nelsonin siemenpusseissa tätä lajiketta myytiin tällä nimellä alkuvuodesta. Ihan silkasta mielenkiinnosta ajattelin tätä huvittavan muotoisia podeja tekevää chiliä kasvattaa.

Erotica on yllättänyt ihan positiivisesti monellakin tapaa. Kasvi on minulla Euro-Serren huoneessa Ikea-NFT vesiviljelysysteemissä ja se tuottaa valtavasti satoa. Kasvi lähti kasvuun hiukan myöhemmin kuin muut chilit, mutta se on ottanut kaikki muut kasvussa kiinni ja kasvi on valtavan tuuhea lähes kolmemetrinen iso pensasmainen baccatum. Koko kasvi notkuu sadon painosta ja podeja tulee satoja ja ne kypsyvät oranssin värisiksi.

Ensimmäinen suurempi erä podeja tuli kerättyä viime viikonloppuna ja tuntuu että se ei näy kasvissa oikeastaan missään vielä. Podit ovat hauskan mallisia ja varsin suurikokoisia lähes 10 senttisiä. Podin alapäässä on tuollainen terävä tiitti joka on täysin tuleton. Kun podia on sentin verran syönyt niin siitä nousee jo mukava lempeä polte. Erotica on maultaan varsin tyypillinen hyvänmakuinen baccatum, joka ei ole liian tulinen. Podit ovat myös erittäin rapeita ja muistuttavat hieman rakenteeltaan Aji Amarilloa, joka on suuri suosikki minulla tänä vuonna. Ensimmäinen erä Eroticoja meni savustimeen ja siitä teen jauhetta, joka ei vielä ole valmista. Jatkossa sadosta varmaan osa menee suoraan kuivuriin ja jauheeksi sekä jotain salsaa koitan noista varsin hyvänmakuisista podeista myös tehdä. Satoa kasvi antaa varmasti pitkälle syksyyn.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti