keskiviikko 11. syyskuuta 2019

TPS - perunoita puutarhasta

Kaivoin nyt muutama päivä sitten kokeeksi ensimmäiset perunat maasta perunantaimista, jotka oli alkukeväällä kasvatettu siemenestä. Siemenistä kasvatettuja alkuperäisperunoita kutsutaan maailmalla nimellä True Potato Seeds eli TPS. Näiden nyt kasvattamieni lajikkeiden alkuperä on Itä-Euroopasta ja siemenlajitelman nimi oli Fireworks, varsin upeita perunoita tuli nostettua maasta.

Kovin montaa tainta ei kasvimaalla ole eikä mitään suurta satoa ole odotettavissa, koska osa taimista kuoli keväällä kun ne joutuivat pakkasen puremaksi kun unohdin taimilaatikon yöksi ulos. Kokeilu on kuitenkin jo nyt osoittautunut menestykseksi ja mukuloita on kasvanut ihan mukavasti ja lajikkeet ovat hienoja ja varsin erilaisia mitä olen aikaisemmin suomalaisista siemenperunoista kasvattanut. Viikonloppuna tehdään Rocoto Rellenoita ja niiden kumppaniksi sopii varmaan hyvin tällaisia hieman eksoottisempia perunoita joita on monen värisiä ja muotoja. Loput perunat nostan varmaan syyskuun lopulla.

Kasvit ovat varsin erilaisia kuin täällä yleensä kasvatetut tutummat perunalajikkeet. Nämä lajikkeet ovat olleet enemmän pensasmaisia ja varsin pienilehtisiä perunaksi. Lehden muotokin on varsin erilainen mitä perunalta ollaan totuttu näkemään. Jos ja kun maku vaan on hyvä niin tulevaisuudessakin kasvatan varmasti perunoita siemenestä, toivonmukaan jo ensi vuonna niitä haaveilemiani Andien perunoita.