tiistai 18. lokakuuta 2016

Rocotokausi jatkuu

Rocotokausi jatkuu vielä Monexin kasvihuoneessa kun satoa tuntuu tulevan vaan koko ajan. Kasvihuoneessa on enää yksi tomaatti, amppelirocotot ja Riesen Gelb vesiviljelyssä.

Orange Rocoto on tänä vuonna ollut erittäin satoisa ja kypsiä podeja tulee yhä vaikka aurinkoa ei ole paljoa näkynyt.

Raakileita riittää edelleen kilokaupalla ja kun kasvihuonetta ei pahemmin tarvitse edes lämmittää, niin rocotot saavat olla huoneessa vielä marraskuun puoliväliin asti. Minimilämpötila huoneessa on nyt ollut +5 asteessa eikä lämmitintä ole huoneessa pahemmin tarvittu.

Pesuvatillinen satoa tuli taas kerättyä parin viikon tauon jälkeen. 5,3 kiloa rocotoja tiesi sitä että kauden kokonaissaldo chilien osalta nousi jo yli 70 kilon.

lauantai 8. lokakuuta 2016

Kasvihuoneen puhdistus, pesu ja desinfiointi

Euro-Serren kasvihuoneessa on kasvatuskausi päättynyt. Viikolla sain viimeisetkin chilit sadonkorjuun jälkeen kompostiin ja talvetettavat kasvit kuten sitrukset siirrettiin väliaikaisesti autotalliin, jotta huone saatiin tyhjäksi. Tänään oli sitten vuorossa kasvihuoneen pesu ja desinfiointi.

Jotta työ sujui tehokkaasti niin käytössä oli hyvät työvälineet. Koska kesällä huoneessa oli suuri kirva-invaasio ja syksyllä vihannesyökkösen toukkia, niin huone oli syytä siivota perusteellisesti ja huolellisesti. Hyvistä apuvälineistä huolimatta aikaa meni reippaasti yli kolme tuntia. Työvälineinä oli erittäin tehokas akkupuhallin, märkä/kuiva-imuri sekä höyrypesuri.

Ensin käyttöön tuli akkupuhallin jolla irroitin huoneen profiileista kuivanneet lehdet ja muut roskat, jotka olivat kuivuneet rakenteisiin. Puhaltimella irtosi hyvin roskia rakenteista ja maksimiteholla se olisi irrottanut jopa kennolevyn seinästä joten täydellä teholla sitä ei voi kasvihuoneessa käyttää. Irtoroskat lakaistiin lattialta pois.

Seuraavaksi oli vuorossa huoneen rakenteiden imurointi. Puhaltimen irrottamaa töhnää sai hyvin imuroitua, varsinkin kun laitteessa on mukana monenlaisia imusuuttimia.

Sitten oli vuorossa ehkä kaikkein paras laite kasvihuoneen puhdistukseen eli höyrypesuri, jota kokeilin ensimmäistä kertaa Monexin huoneessa jo vuosi sitten.


Tulikuuma höyry irroitti viimeisetkin liat huoneen rakenteista ja kapealla harjapäällä pääsi hyvin puhdistamaan alumiiniprofiilin ahtaita koloja. Mainio laite kun sitä voi käyttää lähes koko ajan lattialla seisten. Kun profiilit ja kolot oli pesty niin vuorossa oli huoneen kennolevyt.

Mikrokuituliina ja kuuma vesihöyry irrottivat hyvin seinistä kasvien ja kirvojen jättämän keltaisen töhnän ja kattolevyjen pesukin sujui hyvin lattialta käsin kun varsi oli riittävän pitkä. 

Tässä kuvassa näkyy miten hyvin lika irtoaa lattiamopilla ja puhdasta jälkeä tulee.

Likaista mikrokuitumoppia sai olla jatkuvasti pesemässä juoksevassa vedessä hanan alla.

Tämän jälkeen pesin vielä käsin pesusienellä huoneen hyllyt, hyllyrungot ja katon poikittaistukipalkit, jonne oli hankala päästä tehokkaasti puhdistamaan höyrypesurilla.

Sitten oli vuorossa huoneen huuhtelu puutarhaletkun kevyellä vesisuihkulla. Onneksi iltapäivällä paistoi aurinko, niin huone kuivui nopeasti kun lämpötila nousi yli 20 asteen huoneen sisällä. Apuun tuli myös uudestaan akkupuhallin jolla sai vettä irrotettua huoneen rakenteista ja katosta lattialle, jolloin huone kuivui nopeammin.

Viimeisenä työvaiheena oli huoneen desinfiointi Virkon-S desinfiointiaineella, jolla ammattihuoneitakin pestään. Lähes 8 litraa Virkonia sumutin huoneen rakenteisiin ja lattialle. Virkonilla desinfioin myös maan sisällä olevan NFT säiliön ja sen laatikon.

Paineruiskulla sai aikaiseksi hyvän virkon sumutuksen ja aine sai kuivua rakenteisiin. Todennäköisesti toistan tämän käsittelyn vielä myöhemmin uudestaan.

Kasvihuone on nyt valmis talvikautta varten. Huoneen viisimetrinen puuritiläpöytä tuli talveksi taas takaisin ja puuritilät pesin ja desinfioin huoneen ulkopuolella.

Tarkkaan en nyt vielä tiedä kauanko pidän huoneen tyhjänä ja lämmityskin saa olla pois päältä, jos pakkanen puraisee niin ihan hyvä, sillä viiniköynnöksille siitä tuskin on haittaa. Syy kasvihuonekauden aikaiseen lopetukseen oli lokakuun lopussa edessä oleva parin viikon matka, jonka jälkeen olisi jo aika myöhäistä tämän huoneen pesu ja talvikuntoon saaminen. Monexin huoneessa on vielä yksi tomaatti ja rocotoja, jotka saavatkin jäädä sinne varmaan reissun ajaksi ja tämä huone pestään varmaan joskus marraskuussa.

tiistai 4. lokakuuta 2016

Wilman alasajo

Euro-Serren kasvihuoneen toinen merkittävä vesiviljelylaite Wilma Small Wide 8 on myös ajettu alas viime viikolla. VP-Luxin testiin toimittama laitteisto toimi erinomaisesti koko kasvihuonekauden ajan. Laitteisto oli toiminnassa kasvihuoneessa lähes puoli vuotta ja sen järeä vesipumppu toimi erinomaisesti koko kauden eikä tarvinnut mitään huoltoa koko aikana. Vesipumppu pumppasi ajastetusti ravinneliuosta tippusuuttimesta kahdeksalle kasville aina 15 minuuttia kerralla noin 6 kertaa vuorokaudessa.

Wilman kasvit ennen alasleikkausta. Kahdeksan eri chililajiketta oli kasvanut yhteen nippuun valtavaksi pöheiköksi ja kaikki kasvit olivat huoneen katossa kun kausi päättyi.

Chilipöheikköä alas tiputettuna. Vihermassaa kasveista tuli valtavasti ja useampi kottikärryllinen sitä kärrättiin kasvihuoneesta pois.

 Loppusatoa Wilmasta ja aika paljon tuli raakileita kun kausi lopetettiin jo tässä vaiheessa. Suurinta osaa vihreistä chileistä yritän kypsyttää vielä kasvihuoneen pöydillä. Mitään optimaalista satoa Wilmasta ei voinut saada kun kahdeksan kasvia oli yhdessä nipussa ja valonsaanti kasvia kohti kärsi aika pahasti, varsinkin kun kasvit kasvoivat vielä huoneen pohjoispäädyssä. Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen sadontuottoon ja monenlaista chiliä tuli riittävästi useita kiloja.

Käytössä oli koko kesän bcuzzin vesiviljelyravinteet ja lisäravinteet jotka toimivat erinomaisesti chilin kasvatuksessa kuten aikaisemmista kuvista näkyy. Samoja ravinteita oli myös kahdessa NFT -laitteistoissa ja ravinteet toimivat ihan yhtä hyvin kuin Yaran ravinteet joita olen käyttänyt jo useamman vuoden. VP-Luxilta testiin saamani 5 litran pääravinteet riittivät juuri kauden loppuun kuten myös lisäravinteet, joita kokeilin myös amppelirocotoille hyvällä menestyksellä.
http://www.vplux.fi/tuotteet.html?id=54/146
http://www.vplux.fi/tuotteet.html?id=54/149
http://www.vplux.fi/tuotteet.html?id=54/367
http://www.vplux.fi/tuotteet.html?id=54/484
http://www.vplux.fi/tuotteet.html?id=54/363
http://www.vplux.fi/tuotteet.html?id=54/362

Wilmassa oli kuudessa ruukussa kasvualustana hydrosoraa ja kahdessa pelkkää perliittiä. Kaikki chilit olivat eri lajiketta, joten ihan tasapuolista vertailua kasvualustojen välillä ei voinut tehdä. Oikeastaan mitään merkitystä kasvualustalla ei ollut ja molemmissa väliaineissa kasvoi vahvat juuristot täyttäen ruukut. Isoimmissa baccoissa oli myös isoimmat juuristot jotka kasvoivat ruukkujen pohjan rei`istä alla olevaan ravinnesäiliöön asti. Nämä kasvit kasvoivat hydrosorassa.
http://www.vplux.fi/tuotteet.html?id=48/927
http://www.vplux.fi/tuotteet.html?id=48/143

Koko kausi on nyt loppusuoralla. Euro-Serren kasvihuoneessa on vielä chili Lemon Drop joka päätyy kompostiin kuluneella viikolla. Talvetettavat kasvit siirretään huoneesta väliaikaisesti pois ja huoneen pesu ja desinfiointi on edessä tulevana viikonloppuna ja seuraava päivitys blogiin tulee huoneen puhdistuksesta. Talon toisessa päätykaapissa on vielä Trepadeira do Werner ja Monexin huoneessa amppelirocotot ja Riesen Gelb, osa tomaateista on jo hävitetty ja loput menee pikapuolin kompostiin kunhan vaan ehdin. Ensi viikolla olisi jäljellä enää rocotot joiden kanssa jatketaan mahdollisesti marraskuulle asti kun raakileita on vielä runsaasti jäljellä.