lauantai 15. syyskuuta 2018

Perulaiset rocotot - meillä ja muualla osa 1

Rocoto Pico Muchoja omassa kasvihuoneessa syksyllä 2018
Toinen kausi on nyt menossa Perusta tuomieni rocotojen kasvatuksessa. Lajikkeita on kasvatuksessa tänä vuonna paljon vähemmän kuin viime vuonna, jolloin kaikkia uusia yli kahtakymmentä lajiketta piti heti kokeilla. Suuri osa perulaisista rocotoista on nyt tauolla.

Nämä uudet lajikkeet herättivät myös paljon mielenkiintoa niin harrastajien kuin joidenkin ammattiviljelijöidenkin kohdalla sekä kotimaassa että ulkomailla. Kohta on kulunut vuosi siitä kun aloitin siemenien levittämisen ympäri maailmaa aina Lapista Australiaan. Tänä vuonna on ollut varsin mielenkiintoista seurata näiden monien ihan itsekin nimettyjen lajikkeiden kuulumisia muiden kasvattajien taholta niin meillä kuin muualla. Teen nyt blogiin kaksiosaisen katsauksen rocotojen kuulumisista omien viljelmien ulkopuolelta. Ensimmäinen osa käsittelee perulaisia rocotoja Suomen chilirintamalla. Toinen osa sitten käsittelee rocotoja ulkomailla.

Rocoto Pico Muchoja Kupittaan Citymarketissa Turussa
Rocoto Pico Muchoja Inkoon chilipäivillä
Kaikkein laajiten Suomessa levinnyt lajike on Perun pääkaupungista Limasta löytämäni Rocoto Pico Mucho. Pico Muchoa on ollut tänä vuonna saatavana myös monissa Suomen suurissa supermarketeissa ainakin Etelä-Suomessa. Kymmenet chiliharrastajat ovat sitten kasvatelleet näitä muitakin yli kahtakymmentä rocotoa eri puolilla Suomea.

Elokuun lopussa pidettiin Inkoossa Suomen Chiliyhdistyksen järjestämät chilipäivät, jossa oli myös chilien lajikenäyttely. Lajikkeita taisi olla esillä lähemmäs neljäkymmentä. Suuren suosion saaneessa chilinäyttelyssä olivat myös perulaiset rocotot esillä erittäin laajasti, lähes kymmenen lajikkeen voimin. Itse en ollut osallisena tuossa näyttelyssä ja lajikkeet olivat muiden kasvattajien tuomia. Hienoa oli myös havaita että kaikki lajikkeet olivat sekä väriltään että muodoltaan hyvin samanlaisia kuin itse olin viime vuonna kasvattanut. Sekä Suomesta että ulkomailta olen myös saanut positiivista palautetta siementen erittäin hyvästä itävyydestä.


Punolaiset rocotot Titicaca -järven rannalta olivat aivan kuin omani viime vuonna. Tänä vuonna en kasvata kumpaakaan, mutta ainakin Puno Pica Orange palaa kasvatukseen ensi vuonna.

Suomen Chiliyhdistys ry on jakanut "vuoden chiliteko" kunniamainintaa jo lähes kymmenen vuoden ajan. Pääasiassa maininta on annettu henkilöille jotka ovat toimineet kaupallisesti chilien parissa. Itse sain nyt olla kolmas puhtaasti chiliharrastaja, jolle tämä yhdistyksen kunniakirja myönnettiin.
Oma intohimoinen harrastus rocotojen parissa ja niiden edistäminen chiliyhteisössä oli yksi syy kunniakirjaan, sekä erityisesti matka Peruun pari vuotta sitten juuri uusien rocotolajikkeiden vuoksi, sekä lopulta niiden levittäminen kaikkien harrastajien saataville niin Suomessa kuin ulkomaillakin.
Erityisesti tässä huomionosoituksessa minua miellyttää se että siinä arvostetaan juuri rocotoja, tätä chililajia kun turhan paljon edelleen karsastetaan harrastajien parissa. Suomen oloissa kasvatettavaksi chililajiksi rocotot kun sopivat erittäin hyvin vaikka vaativatkin melko pitkän kasvatusajan.
Tämä Suomen Chiliyhdistyksen vuosittain jakama kunniakirja luovutettiin minulle elokuun lopulla Inkoon chilipäivillä.



4 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon huomionosoituksesta. Olet sen tosiaan ansainnut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi olkoon, hieno ele yhdistykseltä.
      Varmaan ensikaudella pääsee jo vähän rokotoja kasvattelemaan, vähän viivästynyt sattuneesta syystä...

      Poista
  2. Joo kiitos kun teit reissun ja toit siemeniä, on ollut hienoa kasvattaa rocotoja ja nyt syksyllä päästä niistä nauttimaan

    VastaaPoista