torstai 7. toukokuuta 2020

Sitrusten huumaa

Chinotto kukkii
Kevät on aina se aika vuodesta kun kasvihuoneissa olevat sitrukset alkavat kukkimaan ja huumaavat makealla parfyymimäisellä tuoksullaan. Tänä vuonna sitrusten kukinta alkoi huhtikuun lopulla ja se jatkuu yleensä toukokuun ajan, jolloin kasvit ovat vielä kasvihuoneissa. Kun kasvihuoneen oven avaa niin koko huoneessa on voimakas sitrusten tuoksu. Kun hallanvaara ulkona on väistynyt kesäkuun alussa, niin kaikki kasvihuoneissa olevat sitrukset ja oliivipuu muuttavat kesäksi ulos Euro-Serren kasvihuoneen takana olevalle aurinkoiselle kummulle.


Sitruunassa on kaikkein suurimmat kukat, nuppujakin kehittyy myös jatkuvalla syötöllä kun vanhat kukat lakaistuvat.

Sitruunassa on myös vanhoja vime vuonna alkunsa saaneita hedelmiä kehittymässä jotka toivonmukaan kypsyvät nyt kun kasvukausi on taas vauhdissa.

Sitruunasta on myös kaksi siemenistä kasvatettua kasvia, jotka eivät vielä ole kukkineet ja tuottaneet sitruunoita. Kasvit ovat reheviä ja ikää niillä on kohta viitisen vuotta.

Kalamondiini on jo aikaisessa ja ensimmäiset tämän kevään hedelmät ovat muodostumassa.

Lopputalvesta useimmat sitrukset tiputtivat varsin runsaasti vanhoja lehtiään. Kumqvatista kuivui lähes puolet lehdistä. Paljaisiin oksiin on nyt muodostumassa runsaasti uusia lehtiä kun kasvien lannoitus on myös aloitettu. 

2 kommenttia:

  1. Milläpä lannoitat sitruksiasi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kaupasta löytyneellä nestemäisellä sitruslannoitteella.

      Poista