perjantai 7. marraskuuta 2014

Kasvihuoneen perustukset

Kasvihuoneen perustuksilla on erittäin suuri merkitys viljelyn onnistumisen suhteen. Suurin ongelma kasvihuoneissa lienee kosteus, jolloin erityisesti kasvitaudit pääsevät herkästi leviämään huoneessa. Vesien pois ohjaaminen huoneesta on erityisen tärkeää, sekä sisä- että ulkopuolelta tulevan veden.
Jos kasvihuoneeseen rakentaa valetun betonilattian niin lattiakaivo on välttämätön, itse en kuitenkaan kelpuuta huoneeseeni valettua betonilattiaa, koska huone on myös viihtyisämpi kun lattiamateriaalina on esim. kaunis ja ilmeikäs kivi- tai betonilaatta. Valettu betonilaatta sopii mielestäni ennemminkin ammattikasvihuoneisiin.
Lattian pitää olla hyvin vettä läpäisevä ja salaojat ovat mielestäni välttämättömyys ulkopuolisen veden sisääntulon ehkäisemiseksi. Nykyisessä Monexin huoneessa on salaojat, eikä huoneen lattia ole koskaan märkä, jolloin myös kennolevyt pysyvät melko kuivina myös syksyisin.

Tässä alustava suunnitelma tulevan Euro-Serre Tropic Plus -huoneen perustuksista ja maan pohjaratkaisusta.


Koska huoneesta on tarkoitus rakentaa ns. talvilämmin huone, niin perustukset ovat lämpöeristetyt joka puolelta, Finnfoam taitaa tuossa olla paras eristyslevy. Kuvan pohjat ovat melkein kuin asuinrakennuksen perustukset, enkä tuossa kohtaa ainakaan halua säästää, niin suuri merkitys mielestäni on perustuksilla.

Tässä kuva nykyisen Monexi huoneen salojien rakentamisesta vuodelta 2009

Täman kasvihuoneen perustukset ovat sikäli toteutettu erikoisesti, että niitä ei periaatteessa ole. Ei harkkopilareita tai muuria, vaan huone lepää pelkästään hiekkapatjan päällä ja tuossa ulkopuolella sitten kiertää nuo salaojat. Koskaan ei ole ollut mitään ongelmia tuon ratkaisun suhteen, koska huoneella on painoa aika tavalla, eikä se koskaan ole hetkahtanutkaan vaikka syys- ja talvimyrskyjä on riittänyt joka vuodelle.

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Kasvihuonetarvikkeita

Tulevaan kasvihuoneeseen tulee monia uusia tarvikkeita joita ei vanhassa huoneessa ole. Huoneessa on mukavampi oleskella ja viljellä kun on laadukkaat viljelytarvikkeet ja kasvihuoneen laitteistokin kunnossa. Tässä joitakin uuteen huoneeseen tulevia varusteita.

Bayliss MK7, automaattiset kattoluukun avaajat. Nämä on vähän järeämmät mallit kuin tavalliset ja tuota sylinteriä ei tarvitse ottaa pois talveksi. Nykyisen huoneen avaajistakaan en ole koskaan sylinteriä ottanut pois ja ne ovat toimineet moitteetta vuodesta toiseen.

Palma Heater 2 kw, Lämmittimen kuori on rosteria ja IPX4 roiskevesisuojattu. Tässä puhaltimessa on erittäin hiljainen käyntiääni. Tämä lämmitin ei mene varsinaisesti Tropic -huoneen lämmittämiseen ja sitä varten on hankinnassa vähän suurempi lämmitin. Tuolla lämmitetään todennäköisesti Tropicin sisälle tulevaa talvehtimishuonetta ja vanhaa kasvihuonetta.

Digitaaliset lämpötilatermostaatit Thermo1 ja Thermo2. Thermo1 on vähän pelkistetympi laite ja sillä ohjataan kasvatustunnelin lämpömattoa. Thermo2 termostaattia käytetään sitten varsinaisen huoneen lämmittimen ohjailuun.

 Jumbo Propagator - lämmitettävä kasvatustunneli jossa mm. altakastelupöytä matolla (matto puuttuu kuvasta) sekä lämmitysmatto. Kokoa tuolla 130 x 60 x 50cm. 50cm korkeudella tuolla kasvattaa jo isojakin taimia.

ROOT!T istutus ja pistokas-setti, jossa mukana mm. minikasvihuone tuuletuksella, istutusprikkoja, juurrutusgeeliä, starttilannoitetta ja sterilisoitu skalpelli.

 Erikoiskanta ruuveja jotka sopivat kasvihuoneen alumiiniprofiiliin. Ruuveilla kiinnitetään mm. hyllyt, asennuslevyt ja termostaatit huoneen runkoon. Ainakin osan muttereista vaihdan Nyloc-muttereiksi ettei tarvitse niitä myöhemmin kiristellä.

Kuplamuovikiinnikkeitä. Talviviljelyä varten kuplamuovin saa kätevästi kiinni runkoon näillä klipsuilla. Suomessa kuplamuoveilla ja kiinnikkeillä on jopa kolminkertaiset hinnat. Kuplamuovit ovat 1,5 x 10m rullissa ja näitä tuli tulevaan huoneeseen 6 rullaa.

Säädettävät amppelinkannatushissit. Säätövara noissa 1 metri, Kätevät silloin kun huoneessa on korkeutta niin amppelit saa lähes katonrajaan ja kastelua varten sitten taas laskettua alas.

tiistai 28. lokakuuta 2014

Kasvihuoneprojekti, pitkä tie

Ensimmäinen ajatus toisesta kasvihuoneesta taisi syntyä joskus joulun 2012 aikoihin, tai ensimmäinen vaihtoehto oli aluksi nykyisen huoneen laajentaminen, mutta tämän vaihtoehdon hylkäsin kuitenkin aika pian. Projektin kulku mennyt jotenkin näin.
  • 2013 Tammikuu, ensimmäinen kontakti paikalliseen rakennusvalvontaan, mitä ja millaisen huoneen voi pihalle vielä rakentaa.
  • 2013 Kevät - kesä, eri kasvihuonevalmistajien mallien tutkimista. Eniten kiinnostusta herätti tuo Euro-Serren Tropic -malli, noita ei vaan myydä Suomessa eikä ollut missään nähtävänäkään.
  • 2013 Elokuu, ensimmäiset tarjouspyynnöt Tropic mallista Viroon ja Ruotsiin.
  • 2013 Syksy, Chiliburnout ja suuren chilisadon vuoksi koko syksy oli yhtä sadonkorjuuta, perkaamista ja säilömistä. Osittain tämän vuoksi kiinnostus koko kasvihuonetouhuun oli hiipumassa, projekti meni talven myötä umpijäähän.
  • 2014 Kevät, ajatus toisesta kasvihuoneesta oli yhä hyvin kaukainen, mutta Willab Gardenin (Ruotsi) tarjous tuli kuitenkin päivitettyä.
  • 2014 kesäkuu, päätettiin tehdä kesälomareissu Tukholmaan ja Willabille, ajatus toisesta huoneesta olikin taas herännyt.
  • 2014 heinäkuu, käynti Willab Gardenissa, Tukholman Brommassa oli hieno kokemus. Pohjoismaiden suurin kasvihuoneiden ja katettujen terassien (Uterum) sisänäyttely ympäri vuoden. Esillä mm. kymmeniä kasvihuonemalleja ja paljon viljelytarvikkeita joita ei Suomessa ole missään kaupoissa. Huoneen hankinta syksyyn lähes varmistui.
  • 2014 elo-syyskuu, tarjouksen hiomista ja kaupat syyskuussa. Kasvihuone kotiutuu joskus loppuvuodesta.

 
Willab Gardenin myymälää Tukholmassa.
   

 
Belgialaisen Euro-Serren huoneet kiinnostaneet jo kauan. Vanhin katalogi jo kymmenen vuoden takaa.
 
 
 

lauantai 25. lokakuuta 2014

Vihermassojen karsintaa

Syksy sen kuin etenee, mutta ihan vielä ei ole aika lopettaa tätä kasvihuonekautta. Sen sijaan tänään tuli tehtyä varsin rajua karsintaa ja mm. kasvihuoneen jättiläinen tomaatti Pohjanmaa Kaunitar sai nyt kompostituomion, myös pari chiliä lähti lopullisesti pois. Ensi viikolla ilmat taas lämpenee ja ihan minimilämmöillä mennään jatkossa, uskoisin että viimeistään kahden viikon kuluttua on edessä lopullinen tyhjennys ja huoneen pesu.

 Osa viherkasvustosta joka nyt lähti pois ja huoneessa riittää taas valoa. Jos vielä jokunen rocoto tuolla kypsyisi ja yhtä tomaattia lukuunottamatta mitään muuta satoa tuottavaa huoneessa ei enää ole.
Pari kulhollista tuli vielä tänäänkin syötävää kerättyä.

Ensimmäistä kertaa näen kunnolla miltä tuo NFT Orange Rocoto näyttää, kun kaikki muu kasvusto on edestä karsittu pois. Kasvu loppui Orangessa lähes kokonaan jo elokuun alussa, kun taisi juurimätä tuohon iskeä, mutta kyllä se vielä hengissä on ja ihan komea viherkasvi jos ei muuta. Vihreitä podeja olisi vielä ehkä parin kilon edestä. Rungon tyvi on sen sijaan jo varsin massiivinen.

Pelargonit pääsi terassilta kasvihuoneeseen ennen pakkasia ja todennäköisesti nuo menee talvetukseen varaston perukoille.





maanantai 20. lokakuuta 2014

Viljelykausi jatkuu vielä


Kasvihuonekausi Monexissa jatkuu vielä vaikka järki sanoo että nyt voisi jo lopetella, kun satoa on tänäkin vuonna tullut enemmän kuin tarpeeksi, mutta kun raakileita tuolla riittää vielä tomaateissa ja chileissä. Minimilämpötilaa olen enää pitänyt +5 asteessa ja kummasti tuolla vielä tomaatitkin kypsyy, maku noissa ei tietenkään enää ole samaa luokkaa kuin kesän auringossa kypsyneillä.




Tomaatit ja Rocoto Canario C.Pubescens kypsyvät kasvihuoneen katossa.
.


Viiniköynnökset Chardonnay ja Merlot ruukuissa ovat vielä varsin pirteän oloisia. Chardonnayn alalehdet ovat jo kellastuneet ja osa tippunut pois.
 
Orange Rocoto C.Pubescens NFT-vesiviljelyssä tekee jatkuvasti uutta hedelmää mutta suurin osa lopuista jäänee kypsymättä.
 
 

perjantai 17. lokakuuta 2014

Villichilejä


CO4392  Capsicum Chacoense
Tämä villichili on idätetty keväällä ja on vielä kasvihuoneessa. Kasvi on ehkä metrin kokoinen risukasa ja kasvanut koko kesän yhden rocoton ja tomaattien katveessa mutta muutama hedelmä sieltä on kuitenkin tullut. Villit eivät ole olleet minun juttuni mutta muutamia niitäkin on tullut kasvatettua vuosien saatossa.
Todennäköisesti tämä pääsee talvetukseen sitten kun kasvihuonekausi päättyy kun kasvi on kuitenkin varsin virkeän oloinen vaikka lämpötilaa olen pitänyt huoneessa min + 5 asteessa ja nyt on taas kylmiä öitä tiedossa.

CO4392 kasvaa kookoskuidussa jota en ole aikaisemmin chileillä käyttänyt. Varsin toimiva tuote jota varmaan kokeilen jollain rocotolla ensi vuonna. Yläpuolella killuvat podit kuuluvat Canariolle C.Pubescens










Podeja on vain muutama ja ne ovat pienehköjä ja tulipunaisia







Capsicum Lanceolatum on villichili joka on minulla kasvanut jo useita vuosia. Varsin heikossa valossa se on pärjännyt jo monet talvet ja muutamia pieniä pyöreitä hedelmiäkin on antanut, vaikka nyt tuossa ei ole muuta kuin pari-kolme kukkaa. Siemenet sain vuosia sitten eräältä Hankolaiselta kasvattajalta. Heikosti tuota on hoidettu ja tomaattien alla ollut koko kesän mutta kuitenkin kasvihuoneessa.







 
 
 
 
 
 
 
 





 
 


 

maanantai 13. lokakuuta 2014

Euro-Serre Tropic Plus 20,4 -esittely

Euro-Serren kasvihuoneiden profiilit ovat aina alumiinia. Tropic -mallissa alumiiniprofiilit ovat vielä paksummat kuin perusmalleissa. Pääosin ns. nelikanttiprofiileja, puolipyöreää nurkkaprofiilia lukuunottamatta. Kasvihuoneen katemateriaaliksi valitsin polykarbonaattikennolevyn jonka paksuus on 16mm. Muitakin vaihtoehtoja olisi ollut, mutta lämmöneristävyys on polykarbonaatissa paras, vaikka esteettisyys tuossa jonkin verran kärsii.
Kattoluukkuja tässä mallissa on kolme kappaletta ja lisääkin olisi saanut, mutta ylimääräisiä en sitten huoneeseen valinnut. Kattoluukun koko on 98 x 92 cm, joten aika hyvän tuuletuksen tuollakin saa aikaiseksi ja automaattiset luukunavaajat tulee luonnollisesti kaikkiin luukkuihin.

Kasvihuonetta on jonkin verran räätälöity perusmallista ja huone on ns. korotettu versio, jolloin räystäskorkeuskin on n. 2 metriä, eli joka puolella huoneen sisällä on hyvä seisomakorkeus. Suurempi ilmatilahan on aina hyväksi kasvihuoneessa.
Piiroskuvasta poiketen valitsin huoneeseen pariliukuovet, jolloin ovi-aukon koko on 170 x 190 cm (leveys x korkeus). Pari-ovissa etuna on tuuletuksen parempi säädettävyys ja suuren oviaukon vuoksi en neljättä kattoluukkua huoneeseen valinnut. Suuresta ovi-aukostahan on muutenkin aina mielyttävämpi kulkea varsinkin jos on esim. kasveja siirrettävänä.

Koska huoneesta olisi tulossa ns.talvikasvihuone, niin ajatuksena on myös noiden onttojen alumiiniprofiilien eristäminen. Eristämistapa on vielä suunnittelun alla.

Huoneen kokonaispaino on n. 400kg.


Tropic -mallin nurkkaprofiili


16mm polykarbonaattikennolevy (U-arvo 1,8)


Euro-Serre kasvihuoneen ovi (kuvassa ei tropic)