sunnuntai 11. joulukuuta 2022

Chinenset kesällä 2022

Chinensejä olen kasvattanut vähän viime vuosina. Niiden käyttöarvo vaan on kovin pieni kun jauheitakin on lopun elämää varten. Tämä vuonna lähdin kasvattamaan neljää lajiketta, joista Miscucho Colorado katkesi omaa huolimattomuutta keskikesällä joten se jäi pois. Jäljelle jäi kolme lajiketta.

Sansibar Habanero keväällä

Sansibar Habanero oli upea ja tuuhea kasvi joka kasvoi Euro-Serren kasvihuoneessa NFT-kaukalossa huoneen keskellä.

Hedelmät olivat kauniin kirkaan punaiset ja satoa kasvi teki todella runsaasti. Valtaosa sadosta meni jauheeksi sekä savustettuna että ilman. Tämä habanero on tuotu Afrikasta ja on varsin tulinen ja yksi parhaista habaneroista joita olen kasvattanut, maku ja tulisuus ei ole niin pistävä kuin habaneroilla yleensä.

Sansibar Habaneron satoa kesällä

Aji Dulce Puerto Rico istutettuna NFT kaukaloon

Tänä vuonna oli tarkoitus panostaa mietoihin chinenseihin ja Aji Dulce Puerto Rico oli tällainen. Kaikki chinenset kasvoivat samassa NFT-kaukalossa. 

Aji Dulce Puerto Ricolla on kaunis kirkkaanpunainen hedelmä. Myös tämä kasvi tuotti runsaasti satoa. Siemeniä hedelmissä on runsaasti. Maku on hedelmäinen ja raikas ja polte mukavan miedohko.

Aji Dulce satoa

Aji Margariteno oli erittäin miellyttävä uutuus tänä vuonna. Juuri sellainen chinense jota hainkin ja siinä on sekä makua sekä mieto polte.

 
Aji Margaritenolla on kauniit kirkkaanpunaiset kellomaiset hedelmät. Hyvissä olosuhteissa tämäkin kasvi tuotti runsaasti satoa. Aji Margariteno tuottaa myös runsaasti siemeniä. Erityisen hyvin Margariteno toimii jauheena ja mietona chinensenä sitä voi annostella runsaammin ja saa makua enemmän esille.

Aji Dulce Puerto Ricon ja Aji Margaritenon siemeniä on myös edelleen saatavana. Lista siemenistä löytyy Siemenet 2022 -välilehdeltä


4 kommenttia:

  1. Hauskan muotoisia. Puutarhaharrastuksen myötä olen tajunnut, että chili tai serkkunsa ei aina tarkoita kapeaa ja pitkää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on muotoja on paljon kaikenlaisia, yleensä se vaan mielletään pitkäksi ja kapeaksi koska lähes kaikki kaupan bulkkichilit valitettavasti ovat sellaisia.

      Poista
  2. Tiedätkö onko olemassa hyvin mietoa (3-5) rocotoa, vai ovatko kaikki rocotot tulisia (7-9)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaista hyvin mietoa ei nyt tule mieleen, mutta huonoissa olosuhteissa jotkut kypsyneet hedelmät ovat jääneet varsin miedoksi, tosin silloin on makukin jo kärsinyt aika tavalla. Tänä vuonna oli kasvatuksessa risteytys Rocoto Sin Calor, jonka piti olla täysin tuleton, mutta ei sitten kuitenkaan ollut mitä luvattiin.

      Poista