tiistai 30. lokakuuta 2018

Sitrukset lokakuussa

Syksy on jo pitkällä ja yöpakkasetkin ovat saapuneet tänne lounaisrannikolle. Kaikki kasvit, myös sitrukset, ovat nyt Euro-Serren kasvihuoneessa kun pienempi huone pestiin lauantaina ensi kevättä varten. Muutamissa sitruksissa on nyt hedelmiä tulossa ja parhaiten kesällä on viihtynyt mandariinikasvi Chinotto. Pieniä raakileita on kasvissa varsin runsaasti.

Chinotto on pieni kaunis kasvi jossa hedelmät tulevat ryppäissä. Muiden sitrusten ohella tämäkin kasvi oli ulkona koko kesän myöhäiseen syksyyn asti.

Kalamondiini tekee nyt myös muutamia omia hedelmiä. Ensimmäiset pienet keltaiset hedelmät ovat myös kypsymässä. Hedelmiä tekevät sitrukset olisi ehkä syytä siirtää sisälle kylmästä kasvihuoneessa niin kypsyminen nopeutuisi huomattavasti.

Kalamondiini haluaisi aloittaa myös kukkimisen myöhään syksyllä, pieniä kukkanuppuja on kasvissa runsaasti.

Limequat on pieni sitrus joka oli koko kesän kasvihuoneen hyllyllä chilien takana täysin varjossa. Siihenkin on tulossa nyt muutama hedelmä.

Muita isompia sitruksia kasvihuoneessa. Kaksi vasemmanpuoleista ovat itse kaupan hedelmien siemenestä kasvatettuja sitruunoita. Kukkia ei ole noissa vielä ollut.

Iso Sitruuna joka sai keväällä uuden isomman ruukun, ei sen sijaan tee jostain syystä hedelmiä tänä vuonna.

2 kommenttia:

  1. Toin jo reilun parikymppisen greippini sisälle kesälomaltaan ja heti se alkaa pudotella lehtiään😣 Ollapa oma orangerie💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo voin kuvitella että lehtiä putoaa kun muutos on niin suuri ja sisällä ilma niin kuivaa. Itse olen miettinyt että uskallanko tuoda kasvihuoneesta sisälle nuo hedelmiä tekevät sitrukset, voi olla aikamoinen shokki kasveille.

      Poista