maanantai 25. heinäkuuta 2016

Estrelicia

Estrelicia - Strelizia - kolibrikukka on monille tuttu kukka etelän matkoilta. Minulla on kaksi Estreliciaa joista toinen oli hankittu Madeiran Funchalista pienenä juurakkona talvella 2013. Toinen kasvi on taas idätetty siemenestä talvella 2014. Molemmat Estreliciat viettivät koko talven lepotilassa Euro-Serren kasvihuoneessa. Mitään kasvua ei tapahtunut ainakaan puoleen vuoteen, mutta pysyivätpä kuitenkin hyvin hengissä viileissä olosuhteissa, jossa kylmimmillään oltiin vain muutamassa plus asteessa. Kevään ja kesän tullessa molemmat kasvit lähtivät taas kasvuun ja ovat aina olleet kasvihuoneessa.

Tämä Madeiralta tuotu kasvi oli kasvanut jo varmaan parisen vuotta noin 3 litran saviruukussa, josta se oli jo ollut pursuamassa ulos. Estrelicia kasvattaa valtavan paksun juuriston joten ruukunvaihto on aina jossain vaiheessa välttämätön.

Estrelician paksu juuristo joka täytti jo koko ruukun. Multa oli jo lähes kokonaan kadonnut.

Estrelicia on komea viherkasvi ja se pääsi nyt isoon termoruukkuun jossa se toivonmukaan viihtyy ja selviytyy sitten kun syksy ja talvi taas joskus tulee. Kasvi jatkaa elämäänsä kasvihuoneessa ja toivonmukaan joskus tuo kukkavana tuohon ilmestyisi. Kokoa kasvilla on jo niin paljon että siitä se ei ainakaan kiinni ole, mutta aika näyttä kukkiiko kolibrikukka joskus minulla.

1 kommentti:

  1. Itse toin viitisen vuotta sitten kolibrikukan kymmensenttisen taimen Madeiralta.Nyt sen lehdet ovat puolitoistametriset ja se kukkii kolmatta kertaa kukkakuistillani.Kuistini on etelä-länsisuunnassa ja talvisin siellä on 10-15 astetta lämmintä.

    VastaaPoista