sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Carica Papaya

Viime vuonna kokeilin ensimmäistä kertaa kasvattaa papayaa siemenestä ja kasvi kasvoi hyvin vesiviljelyssä, kunnes kuoli syksyllä kasvihuoneessa kun oli jo liian kylmää tropiikin kasville.

Vahingosta viisastuneena tänä vuonna oli sitten uusi yritys ja siemenestä uusi taimi iti varsin helposti. Alku oli kuitenkin erittäin vaikeaa eikä pieni kasvi meinannut lähteä millään kasvamaan, vaikka oli lopputalvesta sisällä NFT:ssä kasvilampun alla.

Vasta toukokuussa kasvihuoneessa kun lämpöä ja aurinkoa oli kunnolla saatavana papaya lähti vihdoin kasvuun. Se on nyt noin 30 senttiä korkea ja vielä vähän leveämpi kun lehdet kasvilla ovat varsin isot. Viimevuotinen kasvi oli kesällä kuitenkin selvästi tuuheampi, mutta aika hyvältä tuokin näyttää ja saanut kasvaa auringossa Euro-Serren kasvihuoneen eteläseinustalla.

Carica Papayasta on myös varataimi joka on koko ajan kasvanut vain pikkuruisessa kivivillakuutiossa ja sillekin on nyt tullut kokoa ihan mukavasti, vaikka kasvualusta on ollut onneton. Nyt vihdoin laitoin pikkukuution jättikivivillakuution sisään ja aluslautaselle josta se saa jatkossa kastelun ja ravinteet. Todennäköisesti tämäkin kasvi päätyy jossain vaiheessa johonkin NFT-systeemiin kasvamaan. Pitää vaan muistaa syksyllä riittävän ajoissa siirtää nuo kasvit sisälle. Alle +15 asteen lämpötiloja nuo ei kauaa nimittäin siedä.

2 kommenttia:

  1. Kaikenlaista sinäkin kasvattelet.
    Onhan se jännää katsoa, mitä tulee - ja tässä tapauksessa saattaa jopa tulla hedelmää, jos onnistut tuon saamaan talven yli. Papaijan pitäisi voida tehdä hedelmää jo alle vuoden ikäisenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää kokeilla kaikenlaista, muutakin kuin chiliä ja tomaattia, pysyy mielenkiinto yllä. Aika huonolla menestyksellä olen yrittänyt noita erikoisuuksia kasvattaa, pippuritkaan ei koskaan itäneet. Jos saan papayan selviytymään talveen asti voi olla hieno eksoottinen viherkasvi olohuoneen nurkassa kasvilampun alla, mutta katsotaan kuinka käy.

      Poista