perjantai 12. huhtikuuta 2019

Kvinoa

Kvinoa kasvimaalla kesällä 2018
Kvinoa Chenopodium quinoa on mielenkiintoinen kasvi Etelä-Amerikasta. Se kuuluu savikkojen sukuun ja sen suuri röyhelöinen kasvusto on täynnä siemeniä, jotka käytetään riisin tapaan. Siemenet ovat kuitenkin lievästi myrkyllisiä, joten ne on pestävä ennen käyttöä. Vaikka kasvi on kotoisin varsin lämpimiltä seuduilta, niin kvinoaa pystyy viljelemään ainakin Varsinais-Suomessa pellolla.

Kvinoaa kasvatin myös viime vuonna ja esikasvatuksen jälkeen taimet menivät pienelle kasvimaalle. Idätys oli jostain syystä erittäin vaikeaa ja lopulta sain siemenistä vain kolme kasvia. Kvinoa yllätti positiivisesti lämpimänä kesänä ja loppukesästä kasvusto kasvoi erittäin suureksi. Kvinoa ei vaadi paljoa tilaa leveyssuuntaan kun se on vähän kuin heinä pellolla, korkeussuuntaan kvinoa kasvoi kuitenkin lähes 1,5 metriseksi, joten kyseessä on kuitenkin varsin suurikokoinen kasvi.

Kvinoan siemenet meni idätykseen viime viikonloppuna ja viidessätoista ruukussa on 2-3 siementä kussakin. Idätys tapahtuu kasvihuoneessa ja kylvöohjeiden mukaan siemenet voi kylvää myös ulos maahan kun se on lämmennyt noin +15 asteiseksi. Päädyin kuitenkin esikasvatukseen koska olosuhteet kasvihuoneessa ovat hyvät ja taimet eivät vaadi paljoa tilaa.

Suuri röyhelömäinen siementerttu ei edes pysynyt kunnolla pystyssä viime vuonna kun painoa latvassa oli paljon, varsi kasvaa kesän mittaan kuitenkin varsin paksuksi ja joustavaksi, joten ainakaan tuossa ei ollut katkeamisen vaaraa. 

1 kommentti:

  1. Hei,

    Mistä tietää milloin siemenet ovat kypsiä kerättäväksi? Voiko siemenet siis vain huuhdella ja esim keittää?

    VastaaPoista