maanantai 29. toukokuuta 2017

Monilatvaiset runkotomaatit

Runkotomaattien kasvu ei käytännössä pääty koskaan ja ammattikasvihuoneissa niitä kasvatetaankin monimetrisinä ja taimia lasketaan alas sitä mukaa kun tomaatit ovat alhaaltapäin kerätty. Harrastehuoneissa tämä ei yleensä ole mahdollista kun huoneet ovat varsin pieniä, joten alaslasku on varsin hankalaa kun tilaa on hyvin vähän penkeissä.
Runkotomaatti kasvaa kuitenkin varsin nopeasti jo huoneen kattoon kiinni, ja itse ole ratkaissut tätä ongelmaa kasvattamalla joitakin runkotomaattilajikkeita monilatvaisena, jolloin pituuskasvu hidastuu ja satoa taimesta saa myös paljon enemmän. Ylläoleva runkotomaatti Erk haarautuu yleensä itsekseen ja kasvissa on jo neljä latvaa ja pituutta n. 1,5 metriä. Haarautumiskohtien kuvaaminen oli jo hankalaa kun kasvihuoneessa on erittäin tuuheaa. Huoneen lappeen Erk saavuttaa kesäkuun aikana.

Raakileita Erk -tomaatissa ja ensimmäiset kypsät saadaan jo varmuudella ennen juhannusta.

Cherokee Purple -tomaatti on vielä huomattavasti pienempi kuin Erk ja sekin on haarautunut luonnollisesti, ilman että toisen latvan olisi tarvinnut kasvattaa "varkaasta".

Andine Cornue -jättirunkotomaatti on ensimmäinen tomaatti joka minulla kasvaa vesiviljelyssä ja se on nyt vajaat 1,5 metriä korkea ja latva haarautunut siinäkin itsekseen.

Pohjanmaa Kaunitar on voimakaskasvuinen runkotomaatti, jota kasvatan aina yksilatvaisena. Tomaatit ovat pitkulaisia ja kasvilla on mittaa nyt noin 180 cm. Runko saa kasvaa keskikesällä jo huoneen harjalla poikittain ja tomaatteja siihen tulee yleensä runsaasti viimeistään kasvin kiemurrellessa kasvihuoneen katossa.

Tomaattikausi vaikuttaa kaikinpuolin lupaavalta ja erityisesti amppelitomaatit ovat reheviä ja antavat jo satunnaisesti satoa. Kuvan amppelitomaatti Tumbler F1 on kasvihuoneen katossa jo yli 1,5 metriä leveä ja tarkoituksena olisi yrittää saada se vielä edes jotenkin ehjänä alas, koska se varjostaa pahasti alla kasvavia rocotoja. Rocotot ovatkin jo pituuskasvussa saavuttaneet tomaatin.

2 kommenttia:

  1. Sinusta siis kaksilatvaisuus ei ole mikään ongelma? Minulla Nepalilainen on tekemässä kahta latvaa. Se on vielä parvekkeella maitopurkissa, mutta kukkia on runsaasti molemmissa latvoissa.
    Vieressä pensastomaatti tekee runsaasti varkaan näköisiä sivuhaaroja, mutta se kuulunee pensastomaatin kasvutapaan. En minä niitä yleensä ole karsinut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olosuhteita on niin monenlaisia. Kaksilatvaisuus on ongelma jos ollaan kasvihuoneen ulkopuolella. Kokeilin joskus kasvattaa Erkkiä ulkona kaksilatvaisena ja tuloksena heikkoa kokonaiskasvua ja paljon pieniä raakileita jotka eivät koskaan kypsyneet, ulkona kasvin voimat ei vaan riitä. Yksilatvaisena ulkonakin voi tulla ihan mukavasti satoa kun kasvin voimat ovat balanssissa. Katetulla terassilla on paremmat olosuhteet, mutta yksilatvaisena kasvattaisin sielläkin.
      Kasvihuoneessa yksilatvaisuus taas on ongelma ja pituuskasvussa huoneen harjakin tahtoo tulla vastaan jo kesäkuun loppuun mennessä, heinäkuu kitkutellaan jotenkin ja sitten latva poikki. Kasvihuone pitäisi olla 5 metriä korkea niin tila riittäisi korkeussuunnassa tomaateille.

      Harmi että Chilivaari et ole koskaan saanut mahdollisuutta kasvattaa kasvihuoneessa kun siellä on niin paljon paremmat olosuhteet kuin missään muualla. Tomaatit saa minulla kasvihuoneissa lähes puolet vahvempaa lannoitustakin kuin ulkona ja se näkyy kasveissa joka suhteessa.

      Sibiria muuten pääsi minulla ulos eilen ja se kasvaa toki yksilatvaisena. Raakileitakin on jo ihan mukavasti jotka toki kehittyneet kasvihuoneoloissa.

      Poista