keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Kasvihuoneen lämmityskustannuksista

Viime talvesta lähtien Euro-Serren kasvihuoneen lämmityksestä on huolehtinut syksyllä hankittu diesellämmitin Airrex AH-300. Kovinkaan tarkkaa seurantaa lämmityskuluista en ole keväällä pitänyt, vaan tiedot perustuu lähinnä siihen miten usein olen kanisterin kanssa käynyt mittarilla hakemassa täydennystä.

Huhtikuu oli erittäin kylmä kuukausi. Vaikka päivällä paistoi monesti aurinko, niin öisin olikin todella kylmää, ja useasti pakkanen kipusi kymmenenkin asteen paikkeille. Kasvihuoneen minimilämpötilaa olen pitänyt helmikuun puolestavälistä asti +13 asteessa. Keskimäärin kerran viikossa olen hakenut kanisterin verran polttoöljyä ja 18 litraa on määrä mitä siihen mahtuu. Tämä tekee vuorokautta kohti poltto-öljyn kulutukseksi jotain 2,5 - 3 litraa joka rahassa tekee saman määrän euroissa, kun poltto-öljy maksaa noin euron/litra.

Kulutus oli aikalailla samaa luokkaa myös maaliskuussa, mutta silloin lämmitettävä alue oli pienempi lähes koko kuukauden. Kuplamuoveilla lämmitysalaa oli noi 42 kuutiota, ja kun muovit otettiin pois niin harjan verran tuli lisää lämmitysalaa, joka on noin 5-6 kuutioita ihan arviolta. Mitä pitemmäksi päivät tulee ja mitä kauemmin aurinko paistaa, niin sitä harvemmin lämmitintä enää tarvitaan. Aurinkoisena huhtikuun päivänä lämmitin on enää käynyt ilta yhdeksän ja aamu seitsemän välillä.

Helmikuisen korjausoperaation jälkeen diesellämmitin on toiminut hienosti ja termostaatti pitää huolen koska lämmitin käynnistyy ja käytännössä laite on täysin huoleton, kunhan vaan polttoöljyä lisää kerran tai kaksi viikossa. Olen ollut nyt erittäin tyytyväinen laitteen hankintaan ja että tällainen laite yleensä löytyi markkinoilta, kun pakokaasupäästötkin ovat niin olemattomat, että mitään ulos huoneesta johdettavaa pakoputkea ei laite tarvitse, vaikka huoneen pinta-alakin on vain vajaat 22 neliötä.
http://www.rexnordic.com/fi/kategoria/diesel-lammittimet

3 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista tietoa, vaikka minulla ei kasvihuonetta olekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin ennen postausta että onko mitenkään hyödyllistä tietoa julkaistavaksi ja ketä tällainen edes kiinnostaa kun on kuitenkin hyvin yksilöllistä eikä mitenkään vertailukelpoista jonkun toisen kasvihuoneeseen. Ajattelin kuitenkin kirjoittaa itselleni muistiin tulevaisuutta ajatellen miten paljon menee lämmitykseen polttoainetta tänä keväänä.

      Mukava kuulla että tällainenkin tieto kiinnostaa, varsinkin kun ei ole edes kasvihuonetta.

      Poista
  2. Onhan nuo mielenkiintoisia lukuja, vaikka eivät olekaan vertailukelpoisia juuri kenenkään muun tilanteeseen.
    Lasitetun parvekkeen lämmitys on maalis- huhtikuussa minulla maksanut kulutusmittarin mukaan sähkölämmittimellä euron yöltä. Pinta-ala on paljon pienempi, yksi seinä on lämpimään huoneeseen ja pakkasöinä on ollut vain muutama aste plussan puolella, viime aikoina noin +7°. Euron maksan mielelläni jo siitä mukavuudesta, että ei tarvitse rahdata kasveja sisään öiksi eikä tarkkailla huolestuneena lämpömittaria.

    VastaaPoista