sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Viiniköynnöksistä pistokkaita

Viiniköynnöksistä olen ottanut pistokkaita monena vuonna ja onnistunut varsin hyvin. Koska kasvihuonekausi alkaa piakkoin, niin nyt oli ihan hyvä aika kokeilla ottaa pistokkaita tällä kertaa Euro-Serre huoneen aitoviiniköynnöksistä Chardonnaysta ja Merlotista.

Hyvät työvälineet ovat tärkeitä pistokkaiden otossa. Multana käytin ihan tavallista puutarhamultaa jota oli jäänyt viime vuodelta.


Multaan tökättävän pistokkaan pään olen yleensä leikannut poikittain varteen jotta vedenottopinta olisi pistokkaalla suurempi.

Pistokkaiden ottaminen on varsin yksinkertaista ja leikatussa varressa on hyvä olla useampi silmu. Leikattu varrenpala siis vain painetaan tuonne multaan pystyyn. Tämän jälkeen vein pistokasruukut sisälle lämpimään, kostutin hyvin ja peitin pistokasruukut jotta ne pysyy kosteana. Tiedä sitten miten oikeaoppinen tapa tämä on, mutta näin olen aikaisemminkin saanut viiniköynnöksen taimia monistettua. Kun kasvihuonetta ruvetaan enemmän lämmittämään, niin pistokaat muuttavat sinne takaisin. Vaikka tuolla silmu aukeaakin, niin se ei vielä kerro että pistokas olisi juurtunut. Useissa pistokkaissa oli nyt vähän huonon näköiset silmut, mutta tavoitteena olisi vain saada yksi viiniköynnöksen taimi molemmista lajikkeista.

Kasvihuonekausi alkaa todenteolla parin viikon sisällä ja huone on nyt siistitty tulevaa kasvihuonekautta varten.
Jo tänään huoneessa lämpötila nousi lähelle +10 astetta, kun ulkona oli pari lämpöastetta, aurinkokin pilkahti ihan hetkeksi eli tuolla oli mukava puuhastella pistokkaiden parissa ja aistia kevään tuloa.
Alkuvaiheessa kasvihuoneessa olevasta talvetushuoneesta siirrän kasvit tuonne isompaan tilaan jonka minimilämmön nostan +6:een asteeseen. Pienoiskasvihuoneeseen kasvivalaisimen alle menee sitten ensimmäiset uudet chilintaimet kasvatukseen. Lämpötila nostetaan siellä n. +20 asteen paikkeille.

Taimilaatikot odottelevat huoneen pöydällä jo uuden kasvatuskauden alkua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti