tiistai 9. kesäkuuta 2015

Kesäkuun satokatsaus

Hyvin hitaasti näyttää tänä vuonna sato kypsyvän sekä tomaattien että chilien osalta. Kevät on ollut myös hyvin poikkeuksellinen, kylmää ja sadetta on riittänyt varsinkin toukokuussa. Toisen kasvihuoneen ja pihan rakennusprojekti on vienyt myös lähes kaiken ajan joten kasveja on hoidettu huonosti ja lähinnä vettä annettu että pysyvät hengissä.

Amppelitomaatti Firecracker F1 on antanut tasaisesti satoa jo toukokuulta lähtien. Maukkaita kirjavia tomaatteja rupeaa nyt kypsymään jo isommissa määrin.

 Runkotomaatti Erk, kasveja on kaksi ja satoa näyttäisi tulevan ihan kohtuullisesti, mutta tomaatit vielä kovin pieniä, joten kylmän kevään vuoksi satokausi alkanee vasta joskus heinäkuussa.

Viime vuonna meni Sungoldin kanssa lähes kaikki pieleen. Kasvi sai jonkun kasvitaudin jo kesäkuussa ja latva kuivui pystyyn, oransseja herkkuja tuli vain kourallinen. Nyt näyttää paljon paremmalta, mutta tuskin tuoltakaan tulee satoa ennen heinäkuuta.

Leek C.Annuum, "grillichili" Leek tekee pötkylöitään ihan mukavaa tahtia, mutta ovat kovin pieniä vielä.

Tämä vuosi on hyvin poikkeuksellinen myös sen suhteen että yhtään chiliä ei vielä ole kypsynyt syöntikuntoon. Amppelirocotoilla sen sijaan menee hyvin ja tuolta on tulossa näillä nykymin komea sato. Blumatit hoitaa kastelun pomminvarmasti, joten ei tarvitse muusta huolehtia kuin vesisäiliön täytöstä ja ravinteiden annostuksesta.

Synkkiä pilviä on tullut nyt tämän kasvatuskauden ylle ja jatkon onnistuminen heinäkuussa on epävarmaa. Päivityksiä blogiin tulossa 1-2 kpl vielä ennen juhannusta, mutta sen jälkeen on pakon edestä jonkinlainen tauko tulossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti