keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Euro-Serre Tropic Plus - katto ja polykarbonaattilevyt

Kasvihuone on nyt saatu päällisinpuolin kuntoon ja ovet on vielä huoneeseen asentamatta. Jos rungoin kasaaminen oli vielä helppoa, niin jatko ei ole ollutkaan ihan yhtä vaivatonta. Varsinkin katon kasaaminen oli ajoittain varsin työlästä ja harjaprofiilin asentamiseen tarvittiin lopulta kolme ihmistä. Toisaalta ei ole ihme kun harjalla on pituutta yli viisi metriä. Jos harja ja päätyprofiilit oli hankalia asentaa niin kattotuolit meni helposti paikoilleen.

Hankaluutta tuotti myös katossa risteilevien pitkittäistukilistojen asentaminen. Poikittaistuille ei ollut valmiita paikkoja profiilissa ja ne piti itse asentaa vaateriin ja porata ruuveille paikat. Ihmetystä on herättänyt lukuisat tukilistat joita katossa menee, mutta kai niillä saadaan rakenteisiin sitten lisää vahvuutta. 
Poikittaistuet ovat periaatteessa käteviäkin, kun sisällä kulkevissa urissa voi kuljettaa sähköjohtoja huomaamattomasti ja tukiin saa kätevästi sidottua myös kasvien tarvitsemia tukinaruja.

Seinien levyttäminen oli lopulta varsin helppoa ja kennolevyt kiinnitettiin kumitiivistenauhalla joka painettiin profiilin uraan.

Tiivistenauha oli n.20 metrin kiepeissä ja saksilla siitä leikattiin sopivat pätkät. Kattoprofiiliin nauhan asentaminen oli työlästä ja vaati pitkät tikkaat. Kattoluukkujen kautta nauhaa pääsi painamaan tiukkaan uraan.


Huoneen levytys on lopulta valmis ja ensimmäiset kasvitkin pääsi tuonne väliaikaissijoitukseen. Liukuovien asentaminen on sitten seuraava ongelma. Saamani asennusohjeet olivat aluksi väärät ja ovirullien pultit ja mutterit, joilla myös ovien korkeutta säädetään pitää vaihtaa kokonaan uusiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti