tiistai 21. elokuuta 2018

Marianna`s Peace - huipputomaatti

Marianna`s Peace on varsin suurikokoinen pihvitomaatti joka todellakin on osoittautunut maineensa veroiseksi. Hankin tämän lajikkeen siemenet kun sitä oli kovin kehuttu maailmalla ja se oli voittanut parhaan tomaatin palkinnon Kaliforniassa perinnelajikkeiden kategoriassa. Marianna`s Peace on ollut yksi parhaista uusista lajikkeista tänä vuonna ja se pääsee varmasti jatkoon ensi vuonnakin.

Isoimmat tomaatit ovat olleet pitkälti yli 300 grammaisia ja todella suuria hedelmiä on vieläkin kasvihuoneessa raakileina. Marianna`s Peace on ollut erittäin satoisa jo juhannuksesta lähtien ja tomaatit ovat olleet erittäin kauniita hieman vaalean punaisia väriltään.

Tomaatit ovat varsin paksulihaisia ja mehukkaita sekä lievän hapokkaita. Herkullinen monikäyttöinen lajike joka mielestäni sopii käytettäväksi melkein miten vain.

Kasvi on jo yli kolmen metrin pituinen eikä enää mahdu harjan alle kasvamaan, tomaatin latvus on taipunut jo poikittain. Tomaatit kypsyvät nyt jo 2,5 metrissä, kun alhaalta sato on jo kerätty. Marianna`s Peace on kasvanut Euro-Serren kasvihuoneen keskellä NFT-vesiviljelyssä johon se on sopinut mainiosti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti