sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Kurkkukauden lopetus

Euro-Serren kasvihuoneen tyhjennys sujuu aikataulussa ja nyt oli aika pistää NFT -vesiviljelyssä olleet kolme kurkkua kompostiin ja kerätä loppusato niistä.

Kasveja oli jo aikaisemmin karsittu rajusti ja ne olivat muutenkin huonossa kunnossa kun lannoittaminen oli ollut heikkoa jo elokuun alusta lähtien. Kurkkuja kasveista on tullut silti jatkuvalla syötöllä. Toukokuun lopussa alkanut satokausi kesti lähes neljä kuukautta ja kolmesta kasvista tuli valtavasti kurkkuja kesän mittaa. Satomääriä en laskenut mutta varmaan jotain lähemmäs 100 kiloa tai enemmän tuli kurkkuja joka tapauksessa. Jatkossakin kasvatan kurkkua vesiviljelyssä, mutta yksi kasvi riittää enemmän kuin hyvin.

Vielä löytyi jokunen kukkakin kurkuista ja kausi olisi jatkunut lähes loputtomiin jos vaan olisi halunnut.

NFT -vesiviljelylaitteisto oli kasvihuoneen eteläseinustalla, joten kurkuilla oli parhaat mahdolliset olosuhteet kesällä.

Kurkkujen juuristomattoa jota tuli myös alla olevasta vesisäiliöstä esiin lähes koko kaukalon mitalta.

 Loppusatoakin tuli vielä niin runsaasti, että tuttaville jakoon menee suurin osa kurkuista koska säilökkeetkin on jo tehty.

Monta kiloa kurkuja myös pilaantui kun vaan jäivät keräämättä riittävän ajoissa.

Kasvihuoneessa on jo varsin tyhjää kun chilejä on enää huoneen takaseinällä ja Monster NFT:ssäkin enää yksi kasvi. Etuovella on jättiläsmäinen Lemon Drop jäljellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti