perjantai 30. maaliskuuta 2018

Tomaattien istutus

Taas on yksi iso työ tehtynä kun sain tomaatit istutettua Monexin kasvihuoneeseen, ja vielä maaliskuun puolella joten ollaan ihan ajoissa liikkeellä. Kukkia ei ole runkotomaateissa vielä yhdessäkään, mutta kukkanuppuja on useissa lajikkeissa. Ensimmäistä kertaa kasvihuoneeseen tuli NFT-vesiviljelykaukalo neljälle tomaatille huoneen etelä-seinustalle.

Cherokee Lime Stripes on yksi hieno heirloom lajike joka on nyt vesiviljelyssä. Siemenet ovat blogin yhteistyökumppanilta TomatoEdeniltä. http://tomatoeden.com/?647,cherokee-lime-stripes

Huoneen maapenkkeihin on upotettu kaksi 90 litran suorakaiteen muotoista vesipaljua jotka on yhdistetty letkulla. Niiden päällä on sitten tuo kaukalo, jossa ovat tomaatit. Kaukalon pohjalla on patolevyä, jonka päällä on kuitukangasta jossa sitten on kivivillassa kasvava tomaatti. Tomaattien juuristo kasvaa kesän aikana kaukalon pohjalle jossa ravinneliuos valuu tauotta paljujen välillä vesipumpun pumppaamana. Vesien täyttö hoidetaan toiseen vesipaljuun, josta on helpompi mitata myös ravinneliuoksen PH ja ravinteiden väkevyys eli EC.

Kasvihuoneen pohjois-sivulle ja päätyyn on istutettu tomaatit Kekkilä Professional -sarjan istutusaltaisiin jotka ovat myös ensimmäistä kertaa kokeilussa. Rajoitetussa kasvualustassa eli istutussäkeissä on toivonmukaan kastelu ja ravinteiden anto paremmin hallittavissa kuin isoissa maapenkeissä. Maapenkit ovat siis pois käytöstä, mutta todennäköisesti istutan sinnekin myöhemmin keväällä yrttejä ja kesäkukkia.

Tomaatit ovat vielä manuaalisen kastelun varassa ja myöhemmin keväällä asennan tippukastelun säkkeihin.

Church on tomaatti vesiviljelyssä jonka esikasvatus onnistui varsin hyvin. Taimi on lyhyt ja tanakka.


Black Beauty on upea tummanpuhuva heirloom lajike joka on vielä erittäin karvainen. Lajikkeen siemenet löytyvät TomatoEdeniltä. http://tomatoeden.com/?638,black-beauty

Coco Peat Bales on 25kg paaleissa myytävää kookosta, joka on ensimmäistä kertaa kokeilussa. Tomaatti Erk ja kolme rocotoa istutin Peat Bales kookokseen. Tuote on suoraan käyttövalmista säkistä.

Kookos on varsin hienojakoista ja erittäin vaaleaa. Coco Peat Balesia käyttävät lähinnä mansikan ammattiviljelijät jotka viljelevät marjoja astioissa kasvihuoneessa eli kyseessä on ammattilaisten käyttämä tuote.

Monexin kasvihuone on nyt jo varsin valmiinoloinen kesää varten. Tomaatit ovat siis istutettu ja narutettu, osa amppeleistakin on jo huoneessa. Kastelujärjestelmät on siis asentamatta, mutta niillä nyt ei mikään kiire vielä ole. Huoneessa pidän nyt noin +12 asteen minimilämpöä. Päivisin auringonpaisteessa huoneessa on jo yli 20 asteen lämpötila aamu kymmenestä ilta kuuteen.





2 kommenttia:

  1. Erittäin mielenkiintoinen postaus, kiitos tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukava kuulla jos tämäntyyppiset postaukset kiinnostaa. Joka kevät näitä istutuspäivityksiä laitan ja minulle ne ovat hyödyllisiä siksi että pystyn tarkistamaan myöhemmin koska olen tomaatteja istuttanut, viime vuonna huhtikuun puolessa välissä joten nyt ollaan hyvin ajoissa. Onhan tuossa uutta asiaa kasvualustoista joten ei ihan vanhan kertausta sentään ole.

      Poista