tiistai 28. lokakuuta 2014

Kasvihuoneprojekti, pitkä tie

Ensimmäinen ajatus toisesta kasvihuoneesta taisi syntyä joskus joulun 2012 aikoihin, tai ensimmäinen vaihtoehto oli aluksi nykyisen huoneen laajentaminen, mutta tämän vaihtoehdon hylkäsin kuitenkin aika pian. Projektin kulku mennyt jotenkin näin.
  • 2013 Tammikuu, ensimmäinen kontakti paikalliseen rakennusvalvontaan, mitä ja millaisen huoneen voi pihalle vielä rakentaa.
  • 2013 Kevät - kesä, eri kasvihuonevalmistajien mallien tutkimista. Eniten kiinnostusta herätti tuo Euro-Serren Tropic -malli, noita ei vaan myydä Suomessa eikä ollut missään nähtävänäkään.
  • 2013 Elokuu, ensimmäiset tarjouspyynnöt Tropic mallista Viroon ja Ruotsiin.
  • 2013 Syksy, Chiliburnout ja suuren chilisadon vuoksi koko syksy oli yhtä sadonkorjuuta, perkaamista ja säilömistä. Osittain tämän vuoksi kiinnostus koko kasvihuonetouhuun oli hiipumassa, projekti meni talven myötä umpijäähän.
  • 2014 Kevät, ajatus toisesta kasvihuoneesta oli yhä hyvin kaukainen, mutta Willab Gardenin (Ruotsi) tarjous tuli kuitenkin päivitettyä.
  • 2014 kesäkuu, päätettiin tehdä kesälomareissu Tukholmaan ja Willabille, ajatus toisesta huoneesta olikin taas herännyt.
  • 2014 heinäkuu, käynti Willab Gardenissa, Tukholman Brommassa oli hieno kokemus. Pohjoismaiden suurin kasvihuoneiden ja katettujen terassien (Uterum) sisänäyttely ympäri vuoden. Esillä mm. kymmeniä kasvihuonemalleja ja paljon viljelytarvikkeita joita ei Suomessa ole missään kaupoissa. Huoneen hankinta syksyyn lähes varmistui.
  • 2014 elo-syyskuu, tarjouksen hiomista ja kaupat syyskuussa. Kasvihuone kotiutuu joskus loppuvuodesta.

 
Willab Gardenin myymälää Tukholmassa.
   

 
Belgialaisen Euro-Serren huoneet kiinnostaneet jo kauan. Vanhin katalogi jo kymmenen vuoden takaa.
 
 
 

lauantai 25. lokakuuta 2014

Vihermassojen karsintaa

Syksy sen kuin etenee, mutta ihan vielä ei ole aika lopettaa tätä kasvihuonekautta. Sen sijaan tänään tuli tehtyä varsin rajua karsintaa ja mm. kasvihuoneen jättiläinen tomaatti Pohjanmaa Kaunitar sai nyt kompostituomion, myös pari chiliä lähti lopullisesti pois. Ensi viikolla ilmat taas lämpenee ja ihan minimilämmöillä mennään jatkossa, uskoisin että viimeistään kahden viikon kuluttua on edessä lopullinen tyhjennys ja huoneen pesu.

 Osa viherkasvustosta joka nyt lähti pois ja huoneessa riittää taas valoa. Jos vielä jokunen rocoto tuolla kypsyisi ja yhtä tomaattia lukuunottamatta mitään muuta satoa tuottavaa huoneessa ei enää ole.
Pari kulhollista tuli vielä tänäänkin syötävää kerättyä.

Ensimmäistä kertaa näen kunnolla miltä tuo NFT Orange Rocoto näyttää, kun kaikki muu kasvusto on edestä karsittu pois. Kasvu loppui Orangessa lähes kokonaan jo elokuun alussa, kun taisi juurimätä tuohon iskeä, mutta kyllä se vielä hengissä on ja ihan komea viherkasvi jos ei muuta. Vihreitä podeja olisi vielä ehkä parin kilon edestä. Rungon tyvi on sen sijaan jo varsin massiivinen.

Pelargonit pääsi terassilta kasvihuoneeseen ennen pakkasia ja todennäköisesti nuo menee talvetukseen varaston perukoille.





maanantai 20. lokakuuta 2014

Viljelykausi jatkuu vielä


Kasvihuonekausi Monexissa jatkuu vielä vaikka järki sanoo että nyt voisi jo lopetella, kun satoa on tänäkin vuonna tullut enemmän kuin tarpeeksi, mutta kun raakileita tuolla riittää vielä tomaateissa ja chileissä. Minimilämpötilaa olen enää pitänyt +5 asteessa ja kummasti tuolla vielä tomaatitkin kypsyy, maku noissa ei tietenkään enää ole samaa luokkaa kuin kesän auringossa kypsyneillä.




Tomaatit ja Rocoto Canario C.Pubescens kypsyvät kasvihuoneen katossa.
.


Viiniköynnökset Chardonnay ja Merlot ruukuissa ovat vielä varsin pirteän oloisia. Chardonnayn alalehdet ovat jo kellastuneet ja osa tippunut pois.
 
Orange Rocoto C.Pubescens NFT-vesiviljelyssä tekee jatkuvasti uutta hedelmää mutta suurin osa lopuista jäänee kypsymättä.
 
 

perjantai 17. lokakuuta 2014

Villichilejä


CO4392  Capsicum Chacoense
Tämä villichili on idätetty keväällä ja on vielä kasvihuoneessa. Kasvi on ehkä metrin kokoinen risukasa ja kasvanut koko kesän yhden rocoton ja tomaattien katveessa mutta muutama hedelmä sieltä on kuitenkin tullut. Villit eivät ole olleet minun juttuni mutta muutamia niitäkin on tullut kasvatettua vuosien saatossa.
Todennäköisesti tämä pääsee talvetukseen sitten kun kasvihuonekausi päättyy kun kasvi on kuitenkin varsin virkeän oloinen vaikka lämpötilaa olen pitänyt huoneessa min + 5 asteessa ja nyt on taas kylmiä öitä tiedossa.

CO4392 kasvaa kookoskuidussa jota en ole aikaisemmin chileillä käyttänyt. Varsin toimiva tuote jota varmaan kokeilen jollain rocotolla ensi vuonna. Yläpuolella killuvat podit kuuluvat Canariolle C.Pubescens










Podeja on vain muutama ja ne ovat pienehköjä ja tulipunaisia







Capsicum Lanceolatum on villichili joka on minulla kasvanut jo useita vuosia. Varsin heikossa valossa se on pärjännyt jo monet talvet ja muutamia pieniä pyöreitä hedelmiäkin on antanut, vaikka nyt tuossa ei ole muuta kuin pari-kolme kukkaa. Siemenet sain vuosia sitten eräältä Hankolaiselta kasvattajalta. Heikosti tuota on hoidettu ja tomaattien alla ollut koko kesän mutta kuitenkin kasvihuoneessa.







 
 
 
 
 
 
 
 





 
 


 

maanantai 13. lokakuuta 2014

Euro-Serre Tropic Plus 20,4 -esittely

Euro-Serren kasvihuoneiden profiilit ovat aina alumiinia. Tropic -mallissa alumiiniprofiilit ovat vielä paksummat kuin perusmalleissa. Pääosin ns. nelikanttiprofiileja, puolipyöreää nurkkaprofiilia lukuunottamatta. Kasvihuoneen katemateriaaliksi valitsin polykarbonaattikennolevyn jonka paksuus on 16mm. Muitakin vaihtoehtoja olisi ollut, mutta lämmöneristävyys on polykarbonaatissa paras, vaikka esteettisyys tuossa jonkin verran kärsii.
Kattoluukkuja tässä mallissa on kolme kappaletta ja lisääkin olisi saanut, mutta ylimääräisiä en sitten huoneeseen valinnut. Kattoluukun koko on 98 x 92 cm, joten aika hyvän tuuletuksen tuollakin saa aikaiseksi ja automaattiset luukunavaajat tulee luonnollisesti kaikkiin luukkuihin.

Kasvihuonetta on jonkin verran räätälöity perusmallista ja huone on ns. korotettu versio, jolloin räystäskorkeuskin on n. 2 metriä, eli joka puolella huoneen sisällä on hyvä seisomakorkeus. Suurempi ilmatilahan on aina hyväksi kasvihuoneessa.
Piiroskuvasta poiketen valitsin huoneeseen pariliukuovet, jolloin ovi-aukon koko on 170 x 190 cm (leveys x korkeus). Pari-ovissa etuna on tuuletuksen parempi säädettävyys ja suuren oviaukon vuoksi en neljättä kattoluukkua huoneeseen valinnut. Suuresta ovi-aukostahan on muutenkin aina mielyttävämpi kulkea varsinkin jos on esim. kasveja siirrettävänä.

Koska huoneesta olisi tulossa ns.talvikasvihuone, niin ajatuksena on myös noiden onttojen alumiiniprofiilien eristäminen. Eristämistapa on vielä suunnittelun alla.

Huoneen kokonaispaino on n. 400kg.


Tropic -mallin nurkkaprofiili


16mm polykarbonaattikennolevy (U-arvo 1,8)


Euro-Serre kasvihuoneen ovi (kuvassa ei tropic)
 



lauantai 11. lokakuuta 2014

Uusi blogi, kaksi kasvihuonetta

Tässä tämä nyt on, uusi blogi nimeltään kaksi kasvihuonetta. Olen intohimoinen kasvihuoneharrastaja ja tässä blogissa tulen esittelemään erilaisia kasveja joita kasvihuoneissani tulen viljelemään. Pääpaino tulee varmaankin olemaan hyötykasveissa joita olen tähänkin asti pääasiassa viljellyt. Tarkoitus on myös kertoa kasvihuoneiden varustelusta, tarvikkeista ja tekniikasta. Ensi vuonna rakennettavan kasvihuoneen toimintaakin varmaan seurataan tulevaisuudessa lähes vuoden ympäri sitten kun se on saatu täyteen toimintakuntoon. Tästä kasvihuoneesta kun tulee ns. talvikasvihuone.


Suomalaisessa virtuaalimaailmassa riittää blogeja vähän joka lähtöön. On mm.sisustusblogeja, ruokablogeja, puutarhablogeja ja useita chiliblogejakin, mutta lähinnä kasvihuoneviljelyyn keskittyvää blogia en ainakaan itse ole löytänyt, joten uskoisin että tällaisellekin blogille voisi olla kysyntää ja lukijoita. Ehkäpä suomalainen harrastelijapuutarhuri onkin lähinnä kausihuoneviljelijä eikä itse huoneisiin ole haluttu panostaa, ja tämä näkyy myös kasvihuoneiden tarjontana suomalaisilla markkinoilla, malleja ja kokoja löytyy pilvin pimein, mutta laadukkaat huoneet ovat kortilla tai loistavat kokonaan poissaolollaan. Varsinkin länsinaapurissa kasvihuoneilla on ihan erilainen merkitys kuin meillä, viljelyn lisäksi huoneita sisustetaan ja niissä vietetään aikaa. Ehkä minunkin uuteen kasvihuoneeseeni tulee pieni pöytä ja tuolit jossa voi siemaista vaikka glögit jouluaattona.


Tällä hetkellä pihallamme on yksi kasvihuone ja ensi vuonna siis rakennetaan toinen lähes puolet suurempi huone. Uuden kasvihuoneen suunnittelua, hankintaa ja sen rakentamista tulen esittelemään blogissani varsin kattavasti etenkin nyt alkuvaiheessa. Tulevaisuudessa tämä uusi kasvihuone tulee varmaankin toimimaan myös tämän blogin runkona.


Tervetuloa minun kasvihuoneiden maailmaan.


_______________________________________________________________________________________________________

Viljelyharrastuksen alkutaipaleet

Viljelyharrastuksen voisin laskea alkaneen 2000-luvun alussa kun vastavalmistuneen OK-talon pihaa rupesin rakentamaan. Ensimmäisestä pienestä porkkanapenkistä saatu vaatimaton sato oli suuri asia entiselle kerrostalo-asukille joka ei ollut koskaan kasvattanut mitään. Siitä kiinnostus siirtyi pääasiassa tomaatteihin kun lajikkeita löytyi netistä ja kaupoista lukematon määrä, ja kaikkea piti tietysti päästä kokeilemaan.
Ensimmäiset tomaatit kasvattelin isoissa puulaatikoissa lasitetulla terassilla, ja taisi silloin mukana olla jo jokunen paprika ja kurkkukin. Ensimmäiset chilit Cayenne ja Hot Lemon tulivat mukaan vasta joskus 2007 tai 2008.
 Tomaatteja terassilla v.2005

Ensimmäinen kasvihuone löytyi loppukesällä 2004 paikallisen puutarhamyymälän poistomyynnistä. Juliana Compact oli kooltaan vain n.5 neliötä. Vaikka huone oli pieni ja heppoinen, niin sekin palveli varsin hyvin viitisen vuotta pääasiassa tomaattien kasvatuksessa, vaikka muitakin vihanneksia mahtui mukaan joka vuosi.

Julianan ensimmäinen viljelyvuosi 2005
Tumbler tomaattiamppeleita vuonna 2007


Blumat automaattikastelua vuonna 2005

 
Kasvihuoneharrastus meni ison askeleen eteenpäin vuonna 2009, kun myin Julianan pois, ja tilalle hankin suomalaisvalmisteisen Monexin kasvihuoneen jolla kokoa oli 12,4 neliötä. Monexin rakenne on myös huomattavasti vankempi kuin edellisen huoneen ja mm. kennolevyjen paksuus on 10mm, kun Julianassa ne taisi olla 4mm luokkaa. Samalla viljelyn pääpaino siirtyi chileihin ja kasvihuonekausi 2009 päättyikin vasta viikkoa ennen jouluaattoa. Chilit ovat olleetkin pääasiallinen viljelykasvi viime vuosina.

Monexin huone pystytettiin keväällä 2009
Seuraava suuri askel kasvihuoneharrastuksessa otetaan ensi vuonna kun pihalle nousee n.20 neliön kokoinen Euro-Serren valmistama huone. Tämä on taas pykälää parempi kuin nykyinen Monexi, ja vastaa myös rakenteeltaan jo lähes ammattikasvihuonetta vaikkakin paljon pienemmässä koossa. Jatkossa kasvatuksetkin ovat varmasti monipuolistumassa tulevan huoneen myötä.