torstai 28. helmikuuta 2019

TomatoEden - uudet lajikkeet

Kaksi Kasvihuonetta blogin yhteistyökumppani TomatoEden toimitti useita uusia tomaattilajikkeita ensi kesän kasvatuksia varten. Kaikkia lajikkeita en varmaan pysty ensi kesänä kasvattamaan, mutta useimpia kuitenkin. Kaikista uusista tomaattilajikkeista tulee viime vuoden tapaan esittelyjä ja makuarvioita pisin kautta.

Tomaattien kylvöt on tänä vuonna jaettu kahteen osaan. Ensimmäiset tomaatit kylvettiin vajaat pari viikkoa sitten ja nämä uudet juuri saamani lajikkeet kylvetään joskus maaliskuun alkupuolella. Yritän näin porrastaa tomaattien satokautta pidemmälle ajanjaksolle ettei keskikesällä vielä tule liikaa satoa.

TomatoEdenillä on varsin runsaasti uutuuslajikkeita jotka ovat vasta tänä talvena tulleet tarjolle. Tässä lyhyt esittely uusista tomaateista joita minulla on ainakin tarkoitus kasvattaa ensi kesänä.

Bi-Color Polish Pastel on pienikokoisia tomaatteja tekevä uutuus Multicolor -lajike Australiasta.
https://tomatoeden.com/?733,bi-color-polish-pastel

Harvard Square on myös uutuus Multicolor -lajike tälle vuodelle. Tomaatit ovat isokokoisia ja kauniin vihreän raidallisia.
https://tomatoeden.com/?711,harvard-square

Amethyst Jewel on erittäin kaunis keskikokoisia tomaatteja tekevä Indigo -lajike.
https://tomatoeden.com/?35,amethyst-jewel

Bezrazmernyi on venäläinen tomaattilajike Siberiasta jonka hedelmien paino voi olla jopa lähelle kiloa. Erittäin mielenkiintoinen pihvitomaatti
https://tomatoeden.com/?31,bezrazmernyi

Alice`s Dream on TomatoEdenin oma risteytynyt lajike muutaman vuoden takaa. Tätä isokokoista paljon kehuttua tomaattia olen halunnut kasvattaa jo pari vuotta ja nyt se on mahdollista. Tomaatit muistuttavat Lucid Gem -lajiketta jota kasvatan nyt toista kertaa.
https://tomatoeden.com/?401,alices-dream

Siniy on jännänvärinen ja tummanpuhuva isokokoinen tomaatti joka on kotoisin Virosta. Tämä lajike on ns. perunanlehtitomaatti.
https://tomatoeden.com/?112,siniy

Kozula 156 on uutuuslajike tälle kaudelle. Isokokoiset tomaatit kypsyvät kauniin oranssiksi. Lajike on puolalaista alkuperää.
https://tomatoeden.com/?745,kozula-156

Tomaattikuvat: TomatoEden

Nämä yllä esitellyt tomaattilajikkeet tulevat nyt siis varmuudella kasvatukseen ensi kesänä ja niitä esitellään sitten tarkemmin pisin vuotta, varsinkin hedelmien muodostuessa ja kypsyessä sitten kesämmällä. Upean näköisiä ja erikoisia lajikkeita ja viimevuotisten TomatoEden -lajikkeiden perusteella varmasti mielenkiintoinen tomaattivuosi on myös nyt tulossa.
Viime vuotiseen tapaan osa tomaateista tulee nytkin NFT -vesiviljelyyn, pääosa lajikkeista kasvaa kuitenkin perinteisessä "multa"alustassa.

lauantai 23. helmikuuta 2019

Kasvihuonekauden aloitus

Kasvihuonekausi on aloitettu tänään lauantaina 23.2. Aloitus Euro-Serren kasvihuoneessa oli erittäin aikainen ja oli tavallaan pakon sanelema juttu. Taimipöydiltä varastosta oli jo tila loppumassa muutamien voimakkaasti kasvaneiden rocotojen vuoksi, isoimmat rocotot haittasivat jo monien muiden taimien kasvua niitä varjostamalla. Kasvihuoneeseen muutti nyt osa rocotoista. Aloitusaika oli lopulta erinomainen kun vuodenaikaan nähden nyt alkoi varsin lämmin ja aurinkoinen jakso.
Asuinrakennus varjostaa kasvihuoneita vielä aamupäivällä, mutta puolenpäivän jälkeen aurinkoa on jo tarjolla runsaasti ja lämpötila Euro-Serren huoneessa oli tänäänkin jo useamman tunnin yli +20 asteessa. Viimeistään maaliskuun toisella viikolla aurinko on jo niin korkealla että huoneeseen se paistaa jo aamu kahdeksasta iltaan asti.

Ensimmäiset rocotot tuli nyt koulittua lopullisiin amppeleihin ja myöhemmin keväällä nämäkin kasvit päätyvät Monexin kasvihuoneeseen.

Valoa huoneen katossa on nyt tarjolla monin verroin paremmin kuin koskaan ennen taimikasvatuksen aikana kun huoneessa on viime kesänä vaihdettu akryylikatto, 16mm akryylikatto läpäisee valoa paljon paremmin kuin mikään kennolevy. Aloitus Monexin kasvihuoneessa varmaankin viivästyy koska amppelirocotojen taimikasvatukseen Euro-Serren huone on nyt paljon parempi vaihtoehto hyvien valo-olojen vuoksi. Osa kasvihuoneen kuplamuoveista tuli nyt myös poistettua sekä katosta että eteläseinustalta.


Rocotojen juuristo oli kasvanut erittäin hyvin taimiruukuissa ja juuret tulivat jo pohjastakin ulos, uusi ruukutus oli tämänkin vuoksi erittäin tarpeellinen. Varsinkin tämä Novarbon Mossgrow vaikuttaa erinomaiselta kasvualustalta rocotoille ja kaksi amppelirocotoa pääsikin Mossgrow kasvualustaan, toiseen lisäsin vielä hieman perliittiä. Mossgrowta on nyt saatavana VP-Luxilta.
https://www.vplux.fi/fi/product/kasvualusta-luomu-mossgrow-50l-novarbo/10288

Rocoto Manzano Amarillo Ollantaytambo on varmaankin parhaiten kasvanut rocoto ajankohtaan nähden mikä minulla on koskaan ollut ja tämäkin on kasvanut juuri Mossgrowssa. Kasvi on erittäin tuuhea ja leveyttä on jo yli metrin verran, hedelmiäkin on jo useita kehittymässä vaikka kasvi on ollut sisällä tasalämmössä koko ajan.

Taimipöytä Euro-Serren kasvihuoneessa on 5 metriä pitkä ja altakastelupöydät täyttyvät monista kasveista varmaan jo maaliskuun loppuun mennessä.


Viime viikkojen lämpö ja valon lisääntyminen on saanut ihmeitä aikaan kasvihuoneessa talvehtineissa kasveissa. Syksyllä viimeisen sadonkorjuun jälkeen matalaksi leikattu Ranskalainen Rakuuna on lähtenyt voimakkaasti versoamaan, chinotto mandariinit kypsyvät, ja myös avocado, pelargonit ja hortensia ovat heräämässä uuteen kevääseen.

Iltavalaistuksesta taimipöydillä huolehtii nyt Led Bar -tankovalaisin ja vanhempi ESL-valaisin. Pöydällä on myös lämmitysmattoja joista toinen on nyt ainakin tulevan yön lämmittämässä kasvien "jalkoja."
https://www.vplux.fi/fi/product/led-kasvivalaisin-vplux-50w-valotanko/637608

Airrex AH-300 -diesellämmitin on huoneen päälämmitin ja minimilämpötila on nyt asetettu +13 asteeseen. Katossa olevilla amppelirocotoilla on vajaat 2 astetta vielä lämpimämpää kun lämmin ilma nousee ylös. Huoneen kolme kattoluukkua on vielä pois käytöstä joten päivisin lämpötila voi huoneeessa nousta jo lähemmäs +30 astetta, todennäköisesti ainakin yksi kattoluukku otetaan käyttöön jo viikon kuluttua.



tiistai 19. helmikuuta 2019

TPS - perunaa siemenestä

TPS ei tässä yhteydessä tarkoita urheiluseuraa vaan lyhenne tulee sanoista True Potato Seeds. Perunan kasvattaminen siemenestä ei ole yleensä suomalaisten juttu, koska siemenperunat ovat hyväkuntoisia talven jälkeen, voi jopa kysyä mitä järkeä on kasvattaa perunaa siemenistä.

Itselleni tämä on jonkinlainen kokeilu, koska Suomessa on tarjolla vain hyvin rajattu määrä eri lajikkeita siemenperunoita. Maailmalla perunan kasvattaminen siemenestä vuosittain voi olla hyvinkin perusteltua, varsinkin lämpimissä maissa, joissa siemenperunan varastointi viileässä voi olla mahdotonta tai ainakin hyvinkin kallista. Siemenestä kasvatetut perunat ovat aina avopölytteisiä, joten lopputuloksesta ei ole täyttä varmuutta. Siemenestä kasvatetussa perunassa ei ole virustauteja, joita voi olla siemenperunassa, mutta siemenperunasta kasvatettu peruna on taatusti emonsa klooni, jota taas TPS peruna ei välttämättä ole.

Itselläni on tavoitteena kasvattaa joskus parasta mahdollista perunaa, suomalainen peruna ei ihan sitä edusta, vaikka me ehkä itse niin luulemme olevan. Parhaimman makuiset perunat tulevat Andeilta, jossa lajikkeita on tuhansia. Perusta toin muutama vuosi sitten muutaman perunan mukulan ja vain yhdestä sain kasvatettua perunoita, jotka olivat aivan erilaisia kuin suomalaiset perunat, todella herkullisia ja pehmeitä rakenteeltaan ja maultaan. Perusta ei voi tuoda Suomeen siemenperunoita, siksi ne pitää kasvattaa itse siemenistä, joita on helpompi kuljettaa maanosien välillä. Andien perunalajikkeet eivät ole koskaan levinneet laajalti oman maanosan ulkopuolelle, syynä on ollut pitempi kasvukausi ja myös päivänpituus Andeilla on erilainen kuin monissa muissa maissa.

Sain nyt hankittua pussillisen TPS -siemeniä Kroatiasta. Kyseessä on lajitelma eurooppalaisia lähinnä venäläisiä perunalajikkeita, joten näillä vain harjoitellaan tänä vuonna perunan kasvattamista siemenestä.
Yhdet suurimmat ja merkittävimmätkin Andien perunapellot sijaitsevat Ayacuchossa Perussa, sieltä yhdestä Perun merkittävimmästä perunakeskuksesta on loppukeväällä tulossa minulle aitoja Andien perunoiden siemeniä, mutta ne eivät ehdi enää tulevaan kauteen. Nämä siemenet kylvetään vasta ensi vuonna toivon mukaan.

Perunan siemenet ovat hyvin pieniä, ne kylvetään mullan pinnalle eikä niitä saa missään nimessä peittää, siemenet itävät valossa noin 10-15 vuorokauden aikana. Kasvualustana perunan siementen kylvössä käytin Novarbon kylvöseosta.

Ensimmäiset pienenpienet perunan taimet nousivat minulla jo alle 10 vuorokautta kylvöstä. Taimet ovat hyvin pieniä ja kasvatan niitä alkuvaiheessa pienissä styrox -lokerikoissa, joiden alla on altakastelumatto helpottamassa kastelua. Seuraavaksi taimet koulitaan isompiin ruukkuihin, ruukuista sitten lopulliselle kasvupaikalle. Osa menee varmaankin kasvupusseihin jotka voi syksyllä siirtää kasvihuoneeseen ja osa varmaankin keväällä suoraan kasvimaalle. Perunan taimet kasvatetaan samaan tapaan kuin esimerkiksi tomaatteja kasvatetaan, joten tässä ei voi epäonnistua...tai sitten voi, yrittänyttä ei laiteta ja katsotaan mitä tästäkin aika epätavallisesta projektista tulee, perunaa kun en ole koskaan ennen kasvattanut siemenestä. Alku on ainakin ollut ihan lupaava koska perunansiemenet ovat jo joukolla itäneet ihan aikataulussa.

lauantai 16. helmikuuta 2019

Taimikasvatusta altakastelupöydillä

Isoimmat chilit mm. kaikki rocotot ovat jo muutama viikko sitten muuttaneet varaston kahdelle altakastelupöydälle, toisen pöydän kastelu on automatisoitu. Rocotot ovat kasvaneet ihan normaalisti ja ovat aikataulussa. Kasvihuoneen amppeleihin tulevat lajikkeet ovat kaikkein suurimmat ja jättirocotot tulevat selvästi perässä. Kuten yleensä, ne kasvavat hitaammin ja idätyskin oli paljon vaikeampaa ja hitaampaa tänä kautena, tosin niillä ei mikään kiire ole kun useimmat päätyy joskus kesällä vasta pihalle.

Automatisoitu altakastelupöytä on toiminut moitteetta jo useita vuosia. Vesipumppu pumppaa ajastetusti pari kertaa vuorokaudessa vettä pöydälle ja ylivuotoputken kautta vesi valuu takaisin vesisäiliöön. Kastelu on ajastettuna aina 15 minuuttia kerralla päällä.

Rocotojen päävalaistuksen hoitaa ehkä paras kasvivalaisin mitä olen koskaan käyttänyt. VP-Luxin Led Spider Cob 432W / 360W.
https://www.vplux.fi/fi/product/led-kasvivalaisin-spider-cob-360w/562

Rocoto Manzano Amarillo Ollantaytambo on yksi komeimpia rocotoja tällä hetkellä ja se kasvaa uudessa Novarbon Mossgrow sammalalustassa. Maaliskuun alkupuolella tämäkin upea lajike pääsee amppeliin Monexin kasvihuoneeseen. Rocoto Manzano Amarillo Ollanta eli ns. valkoinen rocoto oli suurimman suosion viime syksynä saaneista perulaisista rocotoista. Ollantan siemenet vietiin lähes käsistä varsinkin ulkolaisten chiliharrastajien toimesta. Tänä vuonna Ollanta kasvaa noin kymmenessä eri maassa aina Hawaijia myöten.

Manzano Amarillo Ollanta on myös ainoa rocoto jossa on ensimmäiset kaksi hedelmää muodostumassa. Kasvi on jo lähes metrin leveä ja se pystyykin jo tekemään hedelmiä, varsinainen sadonmuodostus alkaa vasta keväällä kasvihuoneessa jonka vaihtelevissa oloissa kukintakin vasta stimuloituu erittäin runsaaksi.

Ensimmäinen taimi-NFT lähti käyntiin muutama päivä sitten, siinä olevat kasvit ovat vielä kovin pieniä. Loppusijoituspaikka näille kasveille on varmaan Euro-Serren isossa kasvihuoneessa.

keskiviikko 13. helmikuuta 2019

VP-Lux kookoskasvualustat

Ensi kesäksi riittää vaihtoehtoja kasvualustoiksi ruukkuihin. Novarbon tuotteiden lisäksi käytössä on monia VP-Luxin toimittamia eri kookoskasvualustoja joista nyt lyhyt blogiesittely.

Atamin kookos on minulle tuttu tuote jo muutamalta edelliseltä vuodelta ja tähän mennessä se on ollut paras kookosalusta joka minulla on ollut käytössä. Atamin kookosta saa mm. 50 litran säkeissä ja säkin väri on vain muuttunut harmaasta vaalean punaiseen. Kookos on pussista täysin käyttövalmista ja erittäin hienojakoista tavaraa jota on usein esitelty tässäkin blogissa.
Amppelirocoton juuristo Atamin kookoksessa parin vuoden takaa, lisäksi tuohon oli sekoitettu joukkoon jonkin verran perliittiä. Juuristo oli kasvanut hyvin kookoksessa ja se oli terveen näköistä.
https://www.vplux.fi/fi/product/kasvualusta-kookoskuitu-atami-cocos-substrate/546

CocoTek PX on General Hydroponicsin valmistamaa kookosta joka on minulle täysin uusi tuote, se tulee nyt ensimmäistä kertaa kokeiluun. CocoTek on myös 50 litran säkissä käyttövalmiina ja siihen on sekoitettu joukkoon perliittiä ilmavuutta antamaan. Kookosseos on 75% kookosta ja 25% perliittiä.
https://www.vplux.fi/fi/product/kookoskuitu-cocotek-px-ghe/709912

Wilman CocoLite kookokset ovat myös käyttövalmista tavaraa 50 litran säkeissä. Myös näissä kookoksissa on mukana perliittiä. CocoLite-11 tuotteessa on vähemmän perliittiä kuin CocoLite-22 kookoksessa, joka on erittäin kevyttä ja ilmavaa.
https://www.vplux.fi/fi/product/kasvualusta-kookoskuitu-wilma-cocolite/543936

Wilman kookoskuituja pääsin ensimmäistä kertaa testaamaan jo parisen vuotta sitten. Silloin niihin istutetut jättirocotot kasvoivat kasvihuoneessa erittäin hyvin, suurikokoisia podejakin tuli molemmista rocotoista mukavasti. Molempien kookosalustojen kastelu hoitui Blumat -tippukastelun avulla ja se on testattu hyvin toimivaksi näissä kasvualustoissa.
http://kaksikasvihuonetta.blogspot.com/2017/04/uusi-kookoskuitu-testiin.html


Ugro on kookoskuitu jota myydään isoissa XL -koon paaleissa. Veteen sekoitettuna 5 kg paaleista saadaan 70 litraa käyttövalmista kookoskuitua. Coco XL on tavallista kookoskuitua ja Coco XL Rhiza on kookosta johon on lisätty mykoritsaa. Molemmat tuotteet tulevat minulla ensimmäistä kertaa käyttöön joten näistä ei ole ennestään kokemusta.
https://www.vplux.fi/fi/product/kasvualusta-kookoskuitu-u-gro-70l-5kg-normaali/503_371
https://www.vplux.fi/fi/product/kasvualusta-kookoskuitu-u-gro-70l-5kg-rhiza/503_369

Kaikista kookosalustoista tulee lisää juttua blogiin aina sitä mukaa kun niitä otetaan käyttöön. Tähän mennessä olen käyttänyt tänä vuonna vain Atamin kookosta joidenkin rocotojen taimikasvatuksessa.
Kaikenlaisia kasvualustoja on nyt erittäin runsaasti ensi kesää varten kun viime vuodestakin jäi turpeita ja kookosta useampi 100 litraa käyttämättä. Toisaalta monia kasveja tulee nyt ruukkuihin kasvamaan eli muutakin kuin tomaattia ja chilejä, näistä tarkemmin sitten myöhemmin keväällä.

lauantai 9. helmikuuta 2019

Tomaatit 2019

Uusi tomaattikausi on taas kohta alkamassa. Viime vuosina olen tomaatteja yleensä kylvänyt helmikuun loppupuolella viikolla 7. Tähän ajankohtaan kylvetyt isot runkotomaatit antavat yleensä satoa juhannuksesta alkaen, mutta toisaalta satoa tulee jo liikaa liian aikaisin. Kylvöjen porrastaminen olisi järkevää jo mm. säilönnän takia, mutta esikasvatuksen vuoksi erikokoiset taimet ovat taas hiukan hankalia. Todennäköisesti jaan kuitenkin tomaattien kylvöt nyt kahteen osaan ja toisen aallon siemenet kylvän vasta maaliskuun puolella parisen viikkoa ensimmäisten kylvöjen jälkeen.

Viime vuosi oli erinomainen tomaattivuosi ja satoa tuli kymmeniä kiloja siitä huolimatta että jo keskikesällä menetin muutamia suuria kasveja, todennäköisesti juurimätään vesiviljelyssä. Tästä löytyy postaus myös blogissa. http://kaksikasvihuonetta.blogspot.com/2018/07/tomaattien-tuho.html
Viime vuonna oli myös liian paljon lajikkeita resursseihin nähden, lähemmäs 30 upeaa lajiketta. Suurin osa oli heirloom tomaatteja joita kokeilin ensimmäistä kertaa.

Tomaattien valmiita taimitikkuja
Tälle kaudelle tulee kasvamaan vähemmän lajikkeita, tässä on seuraava tuskallisen valinnan paikka. Saamiani tomaattilajikkeita kun olisi paljon enemmän kuin mitä nyt pystyn kasvattamaan, monet muut sitten varmaan ensi vuonna.
Jokavuotisia must-lajikkeita ovat taas Tumbler F1 amppeliin sekä virolainen Erk. Ketsuppitomaatti Andine Cornue on nykyään pakkovalinta joka vuodelle, tämä lajike kylvetään joka tapauksessa nyt vasta maaliskuussa, koska pääsato saa kypsyä vasta loppukesästä jolloin alkaa myös rocotojen pääsatokausi. Rocotoketsuppi kun on ihan ykköstuote joka vuosi.
http://kaksikasvihuonetta.blogspot.com/2017/12/rocotoketsuppi-rocotot-keittiossa.html

Puolalainen perheyhtiö TomatoEden jatkaa myös tänä vuonna blogin yhteistyökumppanina ja TomatoEdenin heirloom lajikkeista uusintakierrokselle pääsee heti ainakin erinomainen Lucid Gem, Copia ja Cherokee Lime Stripes. Loput kasvatukseen tulevat lajikkeet ovatkin sitten minulle uusia tuttavuuksia. Argentina on varsin suurikokoinen vaaleanpunainen pihvitomaatti, Napa Rose taas kirsikkatomaatti, molemmat TomatoEdeniltä. Fataliilta sain myös monia lajikkeita eikä kaikki mahdu mukaan. Eniten mielenkiintoa ennakkoon on herättänyt värikäs Muddy Waters. Esikasvatus sisällä on tänäkin vuonna varsin lyhyt ja kasvihuoneeseen ensimmäiset taimet muuttavat varmaan jo maaliskuun puolenvälin paikkeilla, joten taimien keinovalotus jää varsin lyhytaikaiseksi. Kasvihuoneessa taimet tuskin enää saavat muuta kuin luonnonvaloa. TomatoEdenin uusista lajikkeista tulee sitten tarkempi esittely blogiin myöhemmin, kaikki uudet lajikkeet kun eivät ole vielä vahvistuneet. Jälleen mielenkiintoinen tomaattikausi on joka tapauksessa tulossa.

tiistai 5. helmikuuta 2019

LED BAR 50W -kasvivalaisin

Blogiesittelyssä kasvihuonekäyttöön soveltuva LED BAR 50W -kasvivalaisin. Kyseessä on VP-Luxin teettämä valotankovalaisin joka sopii erityisesti pienten taimien kasvatukseen. Mielenkiintoista tässä LED -valaisimessa on tuo pitkänmallinen muoto ja laadukkaat materiaalit. Valaisin on erittäin kevyt, kotelo on pääosin alumiinia ja vielä IP44 -kosteussuojattu, joten tämä valaisin on sopiva juuri kasvihuonekäyttöön.
https://www.vplux.fi/fi/product/led-kasvivalaisin-vplux-50w-valotanko/637608

Valotangossa on käytetty vielä erittäin laadukkaita Osramin LED -siruja, jotka on optimoitu kasvien kasvatuksessa sekä kasvuun että kukitukseen. Valaisimessa on kaksi käännettävää tukirautaa joissa on ruuvinreijät, ja se on helppo kiinnittää niistä vaikka huoneen rakenteisiin. Koska valaisin on erittäin kevyt, niin itse kiinnitin sen nyt talvikaudeksi väliaikaisesti muovisiteillä kuplamuovien tukivaijeriin joka menee huoneen sivussa.

Tankovalaisin on täysin valmis plug and play -valaisin ja siinä on pitkä virtajohto joka on vain pelkkää plussaa. Valaisimen monipuolisuutta lisää ketjutettavuus. Liitoskaapelin avulla valaisimia voi lisätä useita peräkkäin.


Tankovalaisin on nyt kasvihuoneen pohjoissivulla, jonne olen kerännyt suurimman osan talvehtivista sitruksista. Ongelmana kasvihuoneessa on nyt ollut se että luonnonvaloa huoneeseen tulee heikosti, koska katto on lumen peittämä. Sitrukset saavat nyt lisävaloa tästä LED BAR -valaisimesta noin 6 tuntia vuorokaudessa. Myöhemmin keväällä kun kuplamuovit on poistettu niin ripustan valaisimen taimipöydän yläpuolelle jonne siirtyy kevään taimien esikasvatus.

lauantai 2. helmikuuta 2019

Huacatay - Andien yrtti

Huacatay Tagetes minuta on Etelä-Amerikan Andeilta kotoisin oleva yrtti, jota myös pääasiassa kasvatetaan siellä. Itse sain kipinän kokeilla huacatayn kasvatusta kun tilasin syksyllä Ranskasta erilaisia perulaisia elintarvikkeita, mukaan tuli hankittua myös huacataysta tehtyä vihreää jauhetta. Jauhe ei itsessään kovin ihmeelliseltä maistu, mutta jauhelihan mausteena se on tuonut makuun jotain uutta ja erilaista jota on vaikea kuvailla.

Huacatayta kutsutaan myös nimellä perulainen musta minttu. Perussa huacatayta käytetäänkin pääasiassa juuri tuoreena kun kasvin vihreät lehdet murskataan ja siitä tehdään vihreää tahnaa tai kastiketta, hiukan samaan tapaan kuin meillä tehdään pestokastiketta.
Huacatayn tuoreessa lehdessä sanotaan olevan makua basilikasta, rakuunasta, mintusta ja limestä. Huacataysta tehty tahna näytteleekin erittäin suurta roolia perulaisessa gastronomiassa joka on nykyään erittäin arvostettua maailmalla. Itse varmaankin kokeilen sekoittaan huacatayta oliiviöljyyn ja tehdä siitä kastiketta sitten kun satoa joskus saan.

Huacatay on ilmeisesti jotain sukua samettikukille kuten latinankielisestä nimestä Tagetes voi päätellä. Samettikukkia kasvatan itsekin joka kevät ja huacatayn siemenetkin olivat hyvin samanlaisia kuin samettikukilla, vain jonkin verran pienempiä. Huacatayn siemeniä tilasin Espanjasta ja aika heikkoa tuntuu saatavuus olevan Euroopassa, siitä voikin päätellä että kyseessä on varsin harvinainen kasvi tällä mantereella. Muutaman euron pussissa oli sata siementä joten siemeniä riittää nyt vuosiksi eteenpäin. Huacatay vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta kasvilta ja odotukset ovat varsin korkealla koska se on niin merkittävä yrtti Perussa.

Huacatayn siemenet itivät erittäin hyvin jo alle viikossa ja normaalissa huoneenlämmössä. Kasvista tulee varsin tuuhea ja pensasmainen jolla korkeutta on noin puoli metriä. Siemenet olivat erittäin helppo idättää ja taimikasvatus lähti nyt erittäin hyvin liikkeelle tällä eksoottisella Andien yrtillä.