torstai 22. kesäkuuta 2017

Viiniköynnöksen pistokkaat

Euro-Serren kasvihuoneen viiniköynnöksistä talvileikkauksen ohessa tammikuussa otetut pistokkaat näyttäisivät kaikki onnistuneen. Taimiruukun pohjasta kasvaa jo juuristoa ulos.
Chardonnayn juuristoa 
Chardonnayn pistokkaista on kasvanut jo komeita taimia kasvihuoneessa. Pistokkaista kasvatetut taimet saavat nyt rauhassa vahvistua kasvihuoneessa ainakin tämän vuoden ja koska kyseessä oli lähinnä kokeilu, niin taimille pitää keksiä myöhemmin joku paikka. Varmaan laittan taimia myös ulos kasvamaan, jotta näkee miten aitoviiniköynnös voi menestyä suomessa kasvihuoneen ulkopuolella.

Merlotin pistokkaista kasvatetut taimet ovat myös kasvaneet erittäin hyvin kasvihuoneen lämmössä.

Zilgan taimia varaston seinustalla
Ulkona kasvavasta Zilga -viiniköynnöksestä otin myös pistokkaita muutama vuosi sitten. Taimia esikasvatin kasvihuoneessa vuoden verran ja viime kesänä istutin ne ulos. Nämä kasvit ovat lähteneet hyvin kasvuun ulkona tänä vuonna, mitään talvisuojausta Zilga ei tarvitse.

Ensimmäiset viinirypäleet kypsyvät myös jo kasvihuoneessa. Merlot tekee jo varsin mukavasti satoa rocoto kasvuston keskellä, vaikka valoa on tarjolla niukasti tänä vuonna.

torstai 15. kesäkuuta 2017

Eksoottiset kasvit kesäkuussa

Euro-Serren kasvihuoneessa on myös muutamia hieman eksoottisempia kasveja, jotka yhtä lukuunottamatta ovat vielä pieniä taimia

Naranjilla eli Lulo on poikkeus tänä vuonna idätettyjen eksoottisten kasvien joukossa, sillä se on suorastaan jättimäinen ja kasvanut kovaa vauhtia kun olosuhteet tropiikin kasville ovat olleet erinomaiset.

Naranjilla on erikoinen kasvi ja lehdet ovat hyvin pehmeät, karvaiset ja todella suuret. Kuvan lehti on varmaan 50cm pitkä ja vähän kapeampi.

Ensimmäiset kukkanuputkin ovat kasviin muodostuneet ja nuo vaaleanpunaiset pallerotkin ovat ihan karvaiset. Nähtäväksi jää voiko tuosta saada hedelmää ja vielä tänä vuonna.

Pitaya on vielä pieni kaktustaimi joka on myös idätetty viime talvena. Siemenet tulivat viime syksyn Perun matkalta.

Mango on idätetty ihan kaupan siemenestä joskus alkuvuonna. Kehitys ollut heikkoa viime viikkoina.

Pepino Dulce kuuluu myös tämän vuoden uutuuksiin ja nätti rehevä kasvi on kärsinyt rajusti kirvoista keväällä. Kasvi on kuitenkin varsin hyvinvoivan oloinen ja mittaa noin 20 senttiä.

Papaya on sen sijaan viime vuoden taimia ja kasvaa jättikivivillakuutiossa ja saa kastelun aluslautasen kautta. Papaya kärsi alkukeväällä ja lähes kaikki vanhat lehdet kuivuivat pois, jonka vuoksi se kävi lähellä kuolemaa, mutta on nyt piristynyt huomattavasti ja kuvan ylälehvästö on kasvanut viime viikkojen aikana.

lauantai 10. kesäkuuta 2017

Rocotoja ulkona

Tänä vuonna ulkokasvatuksessa on myös useita rocotoja, lähinnä varakasveja. Ensimmäiset rocotot muuttivat kasvihuoneista ulos toukokuun puolenvälin jälkeen. Toukokuun loppupuoli oli varsin kylmä, ja muutamana yönä lämpötila laski jo lähelle nollaa, mutta kasvit ovat viihtyneet ulkona erittäin hyvin ja monet rocotot lähtivät tekemään podejakin varsin pian ulos muuton jälkeen. Lämpötilavaihtelu kun teki kasveille terää ja aurinkoa on ollut tarjolla runsaasti. Tänä vuonna kevät on ollut erinomainen kaikin puolin niin kasveille ulkona kuin kasvihuoneissa. Kuvassa rocotoja talon päädysssä blumat -linjastossa, jossa on myös runsaassti hedelmiä tekevä tomaatti Sibiria.


Toinen talonpäätykaappi on nyt myös jo täynnä. Ulos muuttaessaan taimet olivat varmaan paremmassa kunnossa kuin koskaan aikaisemmin ja kukkia täynnä, tämän vuoksi hedelmien muodostus lähti vauhdilla käyntiin lähes jokaisessa kasvissa, myös kuvan kaapissa, jossa voi olla erittäin kuuma päivisin. Lannoitteina ulkorocotoilla on Nutriforten kaksikomponenttiset tomaatti-mansikka, typpi-kalsium -lannoitteet.


Kaapeissa on jo hirmuisen tuuheaa ja kasvit ovat kukkia täynnä. Rocoto de la selva Limassa on jo useita pieniä podin alkuja kehittymässä.

Kasvimaalla on neljä rocotoa ja podeja tulossa myös siellä. Isommat podit olivat kehittyneet jo kasvihuoneessa. Koska koko sato ei tuolla ehdi kypsyä niin kasvit varmaan kaivetaan maasta ylös loppusyksyllä ja siirretään Monexin kasvihuoneeseen, kun tomaatit on raivattu pois.

Ensimmäiset raakileetkin kypsyvät jo yllätys yllätys juuri ulkona, aurinkoa kun on ollut niin paljon tarjolla. Tämäkin podi toki kehittyi pääosin kasvihuoneessa ennen ulos siirtoa. Jo perinteeksi muodostunut rocotojen grillaus ja satokauden avaus juhannuksena toteutuu varmasti. Juhannukseen on vajaat kaksi viikkoa aikaa ja neljä podia on nyt vaihtamassa väriä, pari niistä kasvihuoneessa.

Rocoto San Pedro Rojo Cuzcosta ja Rocoto Quantashin varataimet muuttivat saaristoon kesämökille. Mikäs sen upeampi kasvupaikka perulaisille rocotoille kuin suomalainen merimaisema saaristossa. Nämä kaksi kasvia tulee blumat -kasteluun ja lisäksi mökille on jo aikaisemmin tuotu kaksi rocotoa jotka ovat autopoteissa. Saaristossa ensimmäiset pakkaset ovat usein tulleet vasta joulun aikoihin ja näille kasveille voi olla tiedossa pitkä elämä kesämökillä.

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Alkukesä kasvihuoneissa

Euro-Serre Tropic
Tässä katsaus yleistilanteeseen kasvihuoneissa näin kesän alussa. Viherkasvu on ollut erittäin runsasta kautta linjan ja satoa tulee vaihtelevasti, erityisesti viime viikkoina podit ovat jääneet hyvin kiinni rocotoihin ja satonäkymät ovat ihan hyvät niiden osalta.

Euro-Serren Tropic -kasvihuoneessa oikea käytävä rupeaa olemaan täynnä ja taukopaikan ympärille on muodostunut vihreä keidas. Perällä keskellä Rocoto Puno Blanko huevo, joka kasvaa Wilma -vesiviljelylaitteistossa erittäin rehevänä. Kaikki huoneen NFT -rocototkin ovat jo saavuttaneet vähintään kahden metrin korkeuden.

Vasemmanpuoleisen käytävän päässä on kaksi jättirocotoa kookoksessa sekä Ikea NFT:ssä Rocoto Machu Picchu Rojo, joka tekee heikosti podia ja kukintakin ollut jostain syystä vaisua.

Monster NFT:n kasveja keskikäytävällä
Amppelirocotot täyttävät katon
Euro-Serren huoneessa on myös tomaatti Andine Cornue ja kasvihuonekurkku NFT:ssä ja taimet nyt parimetrisiä.

Rocoto Puno Amarillo jonka podit erittäin teräväkärkisiä. Perusta ostamani podi oli erilainen.

Rocoto Surquillo 1 ja podi on erittäin massiivinen ja varsin kookas. Isompi jo kuin normirocotojen hedelmät.

Monexin kasvihuone rupeaa myös olemaan jo varsin täynnä. Penkeissä lähinnä tomaattia ja amppeleissa rocotoja ja pari amppelitomaattia.

Kaikki amppelitomaatit ovat tänä vuonna rehevämpiä kuin koskaan.

Rocoto Pico Mucho ja turpeessa kasvavan yksilön ensimmäinen podi rupeaa vaihtamaan väriä.