lauantai 16. maaliskuuta 2019

Rocotot maaliskuussa

Rocotot ovat nyt muuttaneet Euro-Serren kasvihuoneeseen, josta on nyt poistettu kaikki kuplamuovit katoista ja seinistä. Amppeleille on nyt runsaasti valoa tarjolla huoneessa jossa on ensimmäistä kevättä 16mm paksu akryylikatto. 10 vuorokauden sääennustuksetkin lupaavat jo varsin lämmintä ja jopa yöpakkaset jäävät lähes kokonaan pois täältä rannikkoseudulta. Ensimmäiset sadevesitynnyritkin tuli laitettua paikoilleen talon nurkille, sillä huone tarvitsee vettä jo runsaasti varsinkin jos aurinko paistaa ensi viikolla.

Rocotojen taimipöytä

Locoto Cochabamba Red on erittäin tuuhea ja runsaasti kukkiva rocoto isoimmassa amppelissa.


Rocoto Manzano Amarillo Ollantaytambo on siitä poikkeuksellinen rocoto että podeja on kehittymässä kasvissa jo kymmenkunta. Tuskinpa koskaan on rocoto minulla tehnyt jo noin paljon satoa tähän aikaan vuodesta. Ensimmäiset kypsät hedelmät saataneen huhti-toukokuun vaihteessa.


Rocoto de Seda X on italialaisen kasvattajan tekemä risteymä, joka myös lamoaa hienosti alaspäin ja sopii mitä parhaiten amppeliin. Ensimmäiset podit ovat myös kehittymässä.

Ensimmäiset jättirocotolajikkeet pääsivät myös lopullisiin ruukkuihin. Rocoto Peru Rojo on istutettu Airpot -ruukkuun, joita sain VP-Luxilta testattavaksi.


Airpot ilmaruukku on varsin erikoinen ruukku ja se koostuu kahdesta osasta, pohjalevystä ja nauhamaisesta sivuosasta, joka vain kiedotaan pohjan ympärille ja sidotaan muoviruuveilla kiinni. Ruukku on helppo pestä syksyllä kauden jälkeen, koska sen voi purkaa. Airpot -ilmaruukku on erittäin ilmava ja täynnä reikiä jotka ovat nystyröiden päässä. Hengittävä ruukku stimuloi juuriston kasvua ja tällaista ruukkua en ole koskaan ennen testannut, vaikka näitä on ollut saatavana jo vuosia.
https://www.vplux.fi/fi/group/ilmaruukku-airpot-plus/168



Muutamia jättirocotoja varten hankin viime syksynä todella suuria ruukkuja. Multaa ruukkuun menee noin 55 litraa. Ruukun pohjan reijitin jotta kasteluvesi pääsee pois, pohjalle tuli myös muutamia vanhoja kiuaskiviä salaojitusta varten. Tähän ruukkuun tuli Novarbon Mossgrow sammalalustaa, johon sekoitin jonkin verran Atamin Worm Delight maa-ainesta, joka on lähes pikimustaa.
Worm Delight on mielenkiintoisen oloista Atamin valmistamaa madonlantaa, jota nyt pääsen ensimmäistä kertaa kokeilemaan. Samaa tavaraa olen jo sekoittanut yhteen amppelirocotoon. Molemmat tuotteet löytyvät VP-Luxilta.
https://www.vplux.fi/fi/product/kasvualusta-luomu-mossgrow-50l-novarbo/10288
https://www.vplux.fi/fi/product/kasvualusta-madonlanta-worm-delight/10147

Maitopurkissa kasvaneen Rocoto Surquillon juuristo oli erinomaisessa kunnossa kun se pääsi Mossgrow ruukkuun.

Ensimmäiset kaksi rocotoa ovat nyt noissa suurissa ruukuissa. Todennäköisesti molemmat kasvit pääsevät kesällä ulos tekemään satoa, mutta siihen on vielä varsin pitkä aika.
Vasemmalla Mossgrow/Worm Delight alustassa on nyt perulainen Rocoto Surquillo 1, jonka löysin Limasta pari vuotta sitten.
Oikeanpuoleisessa ruukussa kasvaa Rocoto de la Selva Lima, joka on myös Perun pääkaupungista löytynyt lajike. Tällä rocotolla on kasvualustana Wilma Cocolite 11 -kookosperliitti seosta, jonka olen todennut erittäin toimivaksi chileillä jo pari vuotta sitten. Molemmat rocotolajikkeet ovat ns. jättirocotoja jotka tekevät lähes 200 gr painoisia hedelmiä.
https://www.vplux.fi/fi/product/kasvualusta-kookoskuitu-wilma-cocolite/543936

http://kaksikasvihuonetta.blogspot.com/2017/04/uusi-kookoskuitu-testiin.html
http://kaksikasvihuonetta.blogspot.com/2017/11/kasvualustavertailun-yhteenveto.html

3 kommenttia:

  1. Olipas tämä hyödyllinen postaus, kiitos tästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä, mukava kuulla jos näistä on hyötyäkin.

      Poista
  2. Näitä on aina ilo lukea, vaikka vähän kasvihuonekateus iskeekin :D
    Pitäs katsella kasvihuonetta, kun vaan tietäs minkälaista.
    Rivitalon pihaan pitäisi sopia...

    VastaaPoista