keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Tomaattien koulinta

Tomaattien kylvöt oli tänä vuonna jaettu kahteen osaan. Ensimmäiset siemenet kylvettiin helmikuun puolessa välissä ja loput tomaatit viime viikonloppuna maaliskuun 9.päivä. Helmikuussa kylvetyt tomaatit nousivat sirkoille noin 20-21 päivä ja ne tulivat nyt koulintaikään noin 2,5 viikon iässä.

Tomaatit kylvin tänä vuonna styrox lokerikkoon jonka alla oli altakastelumatto ja pieni vesitila kastelun helpottamiseksi. Kuten kuvasta näkyy, käytin montaa eri kasvualustaa ja lähinnä noita Novarbon uusia kasvualustoja. Oikeastaan mitään eroa ei taimien kasvussa näy vaikka nyt oli käytössä viisi erilaista kasvualustaa, lannoitteena on ollut koko ajan Vitalinkin PlantStart, joka sai kasvit kasvamaan yhtä hyvin, valaisimena oli Starlight loisteputkipaneeli josta taimet saivat valoa lähes 15 tuntia vuorokaudessa heti itämisen jälkeen.

Taimet kasvoivat hyvin tuuheaksi ja paksurunkoisiksi, vaikka lokerikkoa piti pystyssä, taimet seisoivat tukevasti kasvualustoissa.

Styroxlokerikon pohja on auki, koska sen alla on altakastelumatto. Juuristo kasvoi hyvin, ja lokerikkoa piti jo nostella päivittäin, sillä muuten juuret takertuivat mattoon kiinni. Tomaatit oli helppo irrottaa lokerikosta vahingoittamatta kasvia kun vain sormella työnsi pientä multapaakkua pohjasta.

Tomaatintaimi irrotettuna lokerikosta. Juuristo oli erittäin hyvän oloinen, runsas ja puhtaan valkoinen jokaisella taimella.

Tomaatit koulittiin maitopurkkeihin, joita olin säästänyt pisin talvea. Maitopurkkeja olen käyttänyt tomaateilla jo toistakymmentä vuotta. Niiden hyvänä puolena on se että multatila on syvä, ne vievät pöydillä vähän tilaa, ja kasvit on helppo irrottaa maitopurkeista kun ne voi repiä rikki. Maitopurkkien pohjat reijitin jotta ylimääräinen kasteluvesi pääsee valumaan pois. Parin viikon kuluttua kastelu annetaankin jo pohjan kautta altakastelupöydältä kasvihuoneessa.

Maitopurkkeihin koulitut tomaatintaimet muuttivat nyt kasvihuoneeseen, jossa ne eivät enää saa keinovaloa, vaan sitä valoa mitä milloinkin on ulkoa tarjolla, toivottavasti aurinkoisia päiviä on tulossa nyt maaliskuussa. Tomaatit voi istuttaa ihan sirkkalehtiä myöten ja purkkiin voi jättää tilaa jos haluaa lisätä multaa myöhemmin. Olosuhteet kasvihuoneessa ovat nyt kuitenkin niin hyvät että pituuskasvu pitäisi pysyä hyvin kurissa. Yölämpötila kun on noin +13 asteessa. Tavoitteena tomaatintaimelle ei ole saada nyt pituuskasvua, vaan paksu runko, runsas juuristo ja tuuhea lehvästö. Tomaatit kun joka tapauksessa kasvavat aina liian nopeasti pitkiksi ja kasvihuoneen kattoon kiinni liian aikaisin kesällä.
Kuvan tomaatit kasvavat nyt maitopurkeissa ehkä kuukauden päivät, jonka jälkeen ne istutetaan lopullisille kasvupaikoille, joko isoon ruukkuun tai Monexin kasvihuoneen multapenkkeihin. Taimikasvatus tapahtuu nyt kuitenkin vielä isommassa Euro-Serren kasvihuoneessa ja sen taimipöydillä.

Tumbler F1 -tomaatit pääsivät nyt myös viime viikonloppuna jo amppeleihin ja ne roikkuvat nyt kasvihuoneen katossa. Tumbler on erittäin nopeakasvuinen amppelitomaatti ja ensimmäiset pienet kukkanuputkin ovat jo vajaan kolmen viikon ikäisissä taimissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti