perjantai 24. heinäkuuta 2015

Eksoottiset kasvit, passionhedelmät

Tänä vuonna on kasvatuksessa myös kaksi eri passionhedelmää. Tämän vuoden osalta noista ei voi mitään ihmeellistä odottaa, kunhan vaan vielä kasvaisivat tuosta ja että saisin molemmat pidettyä hengissä ensi vuoteen. Kasvien hoito on ollut samassa linjassa monien muidenkin kanssa eli kevään ja alkukesän ne saivat olla lähes oman onnensa nojassa Monexin huoneessa. Nyt kun uusi huone valmistui, niin molemmat muuttivat sinne ja siellä saavat ollakin ainakin pitkälle syksyyn kun tilaa on ainakin tarjolla yllin kyllin puolityhjässä huoneessa.

Passiflora Mollissima eli banaanipassionhedelmä. Kasvi on varsinainen ruipelo ja lehdet hauskannäköiset. Ehkä tuo tarvitsisi ruukunvaihdon niin vähän tukevoituisikin, lannoitus ollut kovin satunnaista. Siemenet hankin Madeiran Funchalin kauppahallista talvella 2013. Edellistalvena idätys ei onnistunut, mutta tämän yksilön siemen iti helmikuun  puolenvälin paikkeilla.


Passiflora Ligularis "Sweet Granadillo". Kasvina poikkeaa lähes täysin tuosta banaanipassionista. Siemenet hankin Belizestä alkuvuodesta ja sirkkalehdet nousivat maaliskuun lopulla eli ikää kasvilla nyt nelisen kuukautta. Mitään kokemusta tällaisten kasvien kasvattamisesta ei ole, joten odotuksetkaan eivät ole kovin korkealla. Ligularis on kuitenkin varsin terhakkaan oloinen kokoisekseen ja lehdetkin varsin isokokoiset. Kasvu on ollut kuitenkin kovin hidasta.


Jotta näillä kasveilla olisi tulevaisuutta kesän jälkeenkin tuolla Tropic-kasvihuoneessa, niin huoneen sähköistys pitäisi saada kuntoon elokuukuun tai viimeistään syyskuun alun aikana. Nyt on ollut hyvin aikaa suunnitella noita pistorasioiden paikkoja, ja lähes 20 kpl tuplapistorasioita on suunnitteilla eri puolille huonetta. Vesiviljelylaitteita varten tarvitaan pumpuille pistorasioita ja huoneen 5 metrin eteläsivulle tulee lopputalvella tai keväällä taimikasvatuspöydät, joiden yläpuolelle tuleville lampuille tarvitaan myös useampia pistorasioita. Eihän pistorasioita voi koskaan olla kasvihuoneessa liikaa ja jatkojohtoviidakko olisi tarkoitus saada minimoitua.
Minulta kysyttiin taannoin myös kattoluukunavaajien toiminnasta, ja mitä nyt olen niitä seurannut, niin huoneen lämpötilan laskiessa lähelle +19 astetta niin luukut ovat kiinni. Luukunavaajissa on myös säätönuppi, mutta niitä en ole nyt pystynyt kokeilemaan. Huoneessa oleva lämpömittarikin on väliaikainen ja sen luotettavuus vähän kyseenalainen. Syksymmällä olisi tarkoitus hankkia paremmat laitteet mm. huoneen lämpötilan ja kosteuden seurantaan. Ajatuksena olisi myös saada nämä toiminnat talteen myös PC:lle. Oikeanlaisen "sääaseman" hankinta vaan tuntuu olevan kovin työlästä, kun tarjontaa on lukematon määrä nettikaupoissa. Otan mielelläni vastaan ehdotuksia hyvistä sääasemista joiden PC-ohjelmisto toimii Windows -pohjalla.

4 kommenttia:

  1. Luukunaukaisijat vaikuttavat oikeinkin toimivilta. Pitääkin katsella Baylissin aukausijoita Euroopan nettikaupoista.
    Testissäni olleet Palramit pettivät pahemman kerran ja tuolla ne könöttivät auki vielä 13 asteen lämpötilassa. Valmistaja ja maahantuoja totosivatkin, että kiinni menossa on pientä ongelmaa ja sain nostimet pautettua ongelmitta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hyviltä nuo Baylissit vaikuttaa ja onhan siinä vielä säätönuppi jota en nyt "yksijalkaisena" ylety pyörittämään. Itse maksoin noista n.30 eur kasvihuoneen mukana joten ei mielestäni pahan hintaiset. Pikkaisen jäi vaivaamaan etten valinnut avaajaa kolmella jousella kun hintaeroa oli vain muutama euro, mutta eiköhän noilla pärjätä kun univenteissäkin on kaksi jousta ja toimineet vanhassa huoneessa ongelmitta jo kuusi vuotta.
      Willabilta Baylissejä ei varmaan kannata lähteä kyselemään kun siellä ei ole nettikauppaa ja hinta rahteineen voi tuplaantua tuosta mitä itse maksoin.

      Poista
    2. Lisätään vielä että nuo Baylissit näyttäisi olevan englantilaisvalmisteiset eli ehkä sieltä suunnalta voi löytyä halvimmalla jos olet hakemassa.

      Poista
  2. Mulla on joku koristepassion ja huitelee yläkerran ikkunan tasolla. Kukkia on kyllä turha odottaa ja pelkkä hengissä pitäminen on taas tavoite. Viime vuonna maanpäälliset osat kuolivat kertaalleen, mutta lähti uuteen kasvuun, kun leikkasin sen alas.

    VastaaPoista