lauantai 26. tammikuuta 2019

Lannoittaako taimia vai ei

Aina välillä törmään kysymykseen minkä kokoisina ja miten usein pieniä kasveja kannattaa lannoittaa. Itse lannoitan kasvejani aina, heti sirkkalehtien ilmestymisestä pitkälle syksyn myöhäiseen sadonkorjuuseen asti. Silti en voi varauksetta suositella että jokainen tekisi näin. Lannoittaminen ei välttämättä ole oikotie hyvään kasvuun vaan pitää tuntea kasvit ja olosuhteet missä ne kasvavat. Tähän aikaan vuodesta kasvien voimakkaasta lannoittamisesta ei välttämättä ole hyötyä jos ei ole hyvää kasvivalaisinta ja muutkin olosuhteet kunnossa kuten mm. kasvualusta ja lämpötila. Kasvit voi myös tappaa liikalannoitukseen, tai ainakin pitää reagoida nopesti jos havaitsee kasvissa liikalannoituksen oireita, näitä ovat mm. käpristyvät lehdet.
Viime lauantaina esittelin uusia Novarbon kasvualustoja joihin koulin pieniä rocoton taimia ja niistä kuva yllä.
https://www.vplux.fi/fi/category/kasvualusta/131

Samalla kun kasvit pääsivät uusiin isompiin kasvualustoihin muutin myös omaa lannoiteohjelmaani. Rocotot ovat nyt kuluneella viikolla saaneet noin 30% vahvempia ravinneliuoksia kuin aikaisemmin. Myös kasvualustoissa on ravinteita mukana Atamin kookosta lukuunottamatta. Kuvassa näkyy muutos, monet kasvit ovat ainakin kaksinkertaistaneet kokonsa kuuden vuorokauden aikana. Muutos on voimakas noinkin lyhyessä ajassa. Nämäkin rocotot muuttavat kasvihuoneeseen ehkä runsaan kuukauden kuluttua ja ne pitää nyt saada vahvoiksi jotta kasvu ei häiriydy olosuhteiden muutoksen takia. Kasvihuonemaailma näille sisällä alkunsa saaneille kasveille kun on kovin erilainen. Lämpötila on matalampi ja se vaihtelee suuresti kasvihuoneessa, kosteusprosentti on paljon suurempi kasvihuoneessa kuin asuinhuoneistossa, kasvit saavat siellä myös ensimmäisen kerran oikeaa auringonvaloa elämässään eli niiden pitää tottua varsin nopeasti olosuhteisiin joissa ne sitten kasvavat lopun elämänsä. Keinovalotus myös loppuu yleensä kun kasvit muuttavat kasvihuoneeseen

Locoto Cochabamba Red on ehkä suurimman kasvuspurtin ottanut kasvi, leveyssuuntaan se on jo yli kaksinkertaistanut kokonsa vajaassa viikossa, haaroittuminen on ollut erittäin voimakasta ja haarat ovat jo vahvoja joka on erittäin hyvä asia, koska tämäkin Locoto päätyy lopulta amppeliin Monexin kasvihuoneeseen. Kasvualustana on Novarbo kylvöseos ja lannoitteina Yaran Calcinit ja Ferticare Hydro. Ensimmäistä kertaa kokeilen Yaran lannoitteilla myös lisäravinteita Atamin Atazymeä ja Vitalinkin RootStim ravinnetta. Molempia erittäin riittoisia lisäravinteita on saatavana VP-Luxin verkkokaupasta. 1 litran pullosta kun lisäravinnetta annostellaan vain 1-2 ml yhteen litraan vettä.
https://www.vplux.fi/fi/product/lisaravinne-atazyme/367
https://www.vplux.fi/fi/product/juuriravinne-vitalink-root-stim-250ml/717164


Rocoto Manzano Amarillo Ollantaytambo pääsi uuteen Novarbo Mossgrow kasvualustaan ja myös tämä kasvi on lähtenyt erittäin voimakkaaseen kasvuun. Lehvästö on jo tuuheahko, rocoton kukat ovat vielä tässä vaiheessa kasvukautta vain visuaalinen kaunistus ja kasvua ne eivät sanottavasti hidasta.

Kuvassa on neljä eri kasvualustaa jotka minulla on nyt käytössä. Ylärivissä kaksi vasemmanpuoleista ovat samoja ja oikealla ylä ja alarivissä on myös kaksi samaa kasvualustaa. Blogin lukijoilla on nyt mahdollisuus veikata oikein mitkä ovat nämä neljä maa-ainesta. Ensimmäisenä kaikki oikein veikanneelle luvassa palkinnoksi viiden eri tomaattilajikkeen siemenet. Vastausaikaa on tammikuun loppuun.

Tomaattilajikkeet jotka tarjolla:
- Pink Brandywine - Suurikokoinen vaaleanpunainen pihvitomaatti
- Azoychka - Keltainen herkullinen pihvitomaatti josta arvostelu blogissa viime vuonna
- Copia - Hyvä suurehko monivärinen multicolor -lajike josta myös arvostelu blogissa
- Napa Rose - Punainen kirsikkatomaatti
- Cuore Di Bue - Jättimäinen häränsydän tomaattilajike

8 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus, kiitos.
    Mitä mieltä olet, voisiko taimille antaa merileväuutetta? Onko siitä mitään hyötyä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merileväuute lisäravinteena taisi kuulua lannoitehyllyn valikoimiin joskus 10 vuotta sitten. En kyllä tiedä että siitä olisi koskaan mitään hyötyä ollut ja jäi pois kun muita selvästi parempia pääravinteita on tullut tilalle. Lisäravinteita on muutenkin melko vaikea arvioida ja pitäisi tehdä jotain vertailuja että osaa sitä hyödyllisyyttä paremmin arvioida.

      Poista
  2. Postaukseen lisätty tomaattilajikkeet jotka kasvualustojen tunnistus -kilpailussa tarjolla. Varmasti hyviä ja mielenkiintoisia lajikkeita.

    VastaaPoista
  3. Kasvualusta-arvauskisa: Atami Kookos, Novarbo kylvöseos, Novarbo kasvuturve b2, Novarbo mossgrow.

    VastaaPoista
  4. No koitetaas veikata..
    -Vasen yläkulma kookosta
    -Oikea laita kylvöseosta
    -Vasen alalaita sammalta
    -Alhaalla keskellä turve

    Hauska nähdä miten meni! Piti iha avaa kuva isommaksi ja tiirailla!

    VastaaPoista
  5. Novarbo kylvöseos kaksi päälekkäin, alhaalla keskellä kasvuturve, ylhäällä turpeen ja rahkasammaleen seosta ja alhaalla vasemmalla kevyt ruukutusmulta

    VastaaPoista
  6. Oikeat vastaukset kasvualustojen tunnistuskisaan. Ylärivi vasemmalta oikealle: Atami kookos, Atami kookos ja Novarbo kylvöseos. Alarivi oikealta vasemmalle: Novarbo kylvöseos, kasvuturve B2 ja Mossgrow sammalalusta.

    Jostain syystä Terppana ei kertonut missä laatikossa mikäkin oli mutta tällä järjestyksellä jolla itse ilmoitin alustat niin Terppanan vastaukset ovat oikeastaan oikein. Täsmällisemmin ja oikein vastasi myös Saaristopuutarha vaikka ei toista kookoslaatikkoa maininnut. Molemmat saavat nuo 5 tomaattilajiketta kunhan ilmoittavat osoitteensa blogin sähköpostiin. Lajikkeet voivat vaan nyt hiukan vaihdella koska molemmat saavat palkinnon. Kiitos osallistumisesta.

    VastaaPoista
  7. Ach joo jee :) Minäpä pistä spostia tulemaa :)

    VastaaPoista