torstai 19. heinäkuuta 2018

Rocotokaudesta tulossa heikko

Euro-Serren kasvihuoneessa Rocoto CAP1696 tekee satoa ihan mukavasti, mutta varsin pienikokoista podia. Jos vertailukohdaksi ottaa viime kauden tai edellisiä kausia, niin tätä rocotokautta voisi kuvailla heikoksi taikka keskinkertaiseksi. Tosin viime kauteen verrattuna kasvejakin on yli puolet vähemmän.

Rocotoja Monexin kasvihuoneessa
Tähän kauteen lähdettiin ihan eri periaatteella kuin edellisiin kausiin. Monexin kasvihuoneen amppeleihin en laittanut yhtään hyvää ja satoisaksi tuntemaani lajiketta, vaan tarkoitus oli saada satoa lähinnä viime vuonna heikosti menestyneistä perulaisista lajikkeista tai sitten kokonaan epäonnistuneista. Perulaiset lajikkeet Puno Rojo ja Manzano Amarillo Ollantaytambo epäonnistuivat viime vuonna heikkojen siementen takia, ja koska näille perulaisille rocotoille riittää ulkomailla edelleen kiinnostusta, niin siementuotannon vuoksi nämä rocotot pääsivät parhaille paikoille kasvihuoneessa, satoa niistä tulee heikosti. Ongelmatapaus on myös uutuus Locoto Cocohabamba, jossa on ilmeisesti vain kolme podia kehittymässä. Syynä on todennäköisesti heikkolaatuinen siemen, joka on poimittu raa`asta podista.

Rocoto Rojo San Camilo on poikkeus joka viime vuonna teki muiden chilien varjossa vain muutaman podin, nyt hyvällä paikalla amppelissa tulee satoa ihan mukavasti. Lähinnä siementuotannon vuoksi tämäkin hieno arequipalainen rocoto pääsi jatkoon tälle kaudelle kun kovan kysynnän vuoksi siemenet loppuivat. Viime vuonna podit olivat pyöreitä ja nyt tulee kartiomaisia, siemenet joista kasvi on kasvatettu ovat alkuperäisiä Perusta tuomiani.

Rocoto de la selva Oxapampa
Viime vuosien satomäärät ovat olleet niin valtavia että pakastimessa on edelleen kilokaupalla rocotoja ja tämän vuoden satoakin on grillailtu jo kuukauden päivät eli ei rocotoista pulaa ole. Ongelmaksi näyttäisi tänä vuonna muodostuvat erityisesti jättirocotot, joita kasvatan erityisesti Rocoto Rellenoita varten. http://kaksikasvihuonetta.blogspot.com/2018/01/rocoto-relleno-rocotot-keittiossa.html

Suomen kesä on tänä vuonna ollut rocotoille huono. Aurinkoa on riittänyt, mikä on hyvä asia, mutta lämpötila on ollut liian korkea. Tämän vuoksi monet rocotolajikkeet kypsyvät liian aikaisin tai satoavat heikosti. Rocotot Pico Mucho ja de la selva Oxapampa ovat jättirocotoja joiden monet podit ovat kypsyneet tai kypsymässä ihan liian aikaisin. Viime vuonna näistä tuli n.150 gr podeja ja nyt näyttäisi tulevan paljon pienempiä, tilannetta pahentaa myös erittäin lämpimät yöt heinäkuussa ja yli +30 asteen helle joka vain jatkuu ja jatkuu. Giant Rocoto Red Arequipa on antanut isoimman podin tänä vuonna, mutta sekin on ollut vain runsaan 100 gr painoinen. Paljon riippuu loppukesästä ja syksystä mikä on jättirocotojen lopullinen kohtalo eli tuleeko isoja podeja, satoa tulee kuitenkin ihan kohtalaisesti niistäkin.

Pube Moisio on ihan mukava uusi tuttavuus joka tekee satoa myös erittäin runsaasti.

Rocoto de la selva Amarillo Lima Euro-Serren kasvihuoneessa tekee ihan mukavan kokoista podia ja tuokin yksilö on vielä raakile. Siinä on ainesta rellenon podiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti