torstai 29. joulukuuta 2016

Haaroittuminen

Chilien haaroittumisesta olen blogissa kirjoittanut ennenkin, ja varmaankin myös siitä että en latvo koskaan kasveja. Minulla chilit saavat kasvaa ihan luonteensa mukaisesti ja ne haaroittuvat sitten kun sen aika on. Monet turvautuvat erityisesti rocotojen taimien kohdalla latvomiseen, mutta mielestäni se on tarpeetonta, koska kasvit haaroittuvat itsestään yleensä jo alle 10 senttisinä taimina. Niin on nytkin jo useimmille kasveille tapahtunut. Jos haaroittumista ei tapahdu, niin kasvatuksessa on jotain pielessä. Kun kasveilla on kaikki olosuhteet kunnossa eli lämpö, lannoitus ja valaistus, niin ne haaroittuvat kyllä ilman latvan katkaisuakin, jota ei luonnossakaan tapahdu.



Sen sijaan kaikki ei mene aina hyvin ja tämän rocoton kasvatuksessa jotain on pielessä. Rocoto San Pedro Rojon tämän hetkinen kohtalo on täysi mysteeri.
Kasvi oli lähtenyt hyvään kasvuun ja on ollut taimilaatikossa muiden rocotojen keskellä, kasvualustana on kookos. Pari päivää sitten kasvi rupesi kuihtumaan ihan silmissä. Otin sein pois ruukusta ja juuristo oli jo varsin runsasta ja ihan hyvän oloinen. Vaihdoin osittain kasvualustan, lopetin lannoituksen ja annoin varmuudeksi vetyperoksidia, vaikka mitään juurimätään viittaavia oireita en juuristosta löytänyt. Kasvi on nyt poissa suoraan lampun alta ja mitään muutosta sen voinnissa ei ole tapahtunut. Harsosääskiä tai mitään muitakaan tuholaisia en ole kasveista löytänyt ja kaikki muut rocotot voivat ja kasvavat normaalisti. En ainakaan muista että mitään vastaavaa taimikasvatuksessa olisi koskaan minulla tapahtunut.

2 kommenttia:

  1. Haaroittuminen on kovasti kiinni valon määrästä.
    Ennen kasvattelin pelkässä ikkunavalossa ja silloin kyllä talvella piti napsia pitkiä honteloita varsia poikki.
    Tuo "sairas" rocoto saattaa vaikka kärsiä jostakin taudista. Sellaiset voivat seurata siemenen mukanakin. Useimmiten se kuitenkin näkyy juurissa ensimmäiseksi ja ne sinulla olivat kunnossa, joten ehkä ei hätää. Runsasta lannoitusta välttelisin.

    VastaaPoista
  2. jees. valon määrähän sen määrää. jos on liian hämärää nii kasvaa vaikka satametriseks ennen haarottumista. kunnon lampuilla saa kyllä tuuheita silejä vaikka niihin ei koskis ollenkaan.
    terveisin monikulttuuriunelmapelle.

    VastaaPoista