torstai 26. toukokuuta 2016

Lannoitteita, kasvualustoja ja chilejä – yhteenvetoa alkukaudesta

Kausi on jo varsin pitkällä ja ensi viikolla ollaankin jo kesäkuun puolella. Kaikki näyttää tällä hetkellä varsin hyvältä. Euro-Serren chilejä vaivanneet kirvatkin ovat hyvin kurissa, ilmeisesti harsokorennon toukat lounastavat kasveissa vaikka niitä on vaikea havaita. Vihermassat ovat jo niin suuria että vaikea tuolta on mitään enää löytääkään. Yksittäisiä kirvaesiintymiä löytyy joiltakin lehdiltä. Nyt aloin ruiskuttaa saastuneille lehdille taas Neemiä.
Löysin jokin aika sitten varastosta ikivanhaa BioBizz Grow –lannoitetta ja laitoin sitä 200 litran tynnyriin josta kastelu menee tomaattipenkkeihin. Tätä ei olisi pitänyt tehdä ja tomaatit eivät tykänneet tuosta ollenkaan. Tomaatit ovat nyt jo hyvin toipumassa tästä, mutta kasvuun tuli pientä hidastetta.  Nyt sain vihdoin aikaiseksi hankkia Puutarhan Kesää, jota olen nyt laittanut autopottien 60 litran säiliöihin ja tomaattilannoitetynnyriin, lannoite on erittäin riittoisaa ja kasvit ovat jo niin suuria että kasvua ei enää tarvitse eikä jaksa säätää. Olisin tietysti voinut hankkia esim. Nutriforten 2-komponenttista lannoitetta mutta ei ollut asiaa keskikaupungille joten mennään puutarhan kesällä näissä isoissa ravinnesäiliöissä jotka ruokkivat multakasveja.
Tänä vuonna on ollut kokeilussa monenlaisia lannoitteita ja mm. kaikki VP-Luxin sponsoroimat uudetkin tuotteet ovat toimineet erittäin hyvin.

Rocotoamppelit ovat toipuneet erittäin hyvin alkukauden ahdingosta ja kasvit ovat nyt tuuheita ja podejakin on tulossa, myöhässä silti ollaan selvästi normaalista aikataulusta. Amppeleissa on kasvualustana Kekkilä White –turve/perliittiseosta sekä Atamin kookoskuitua. 

Komein kasvi on Rocoto Marlene SLP, jolla on kookoskuitua kasvualustana ja se toimii erittäin hyvin, juuristo on jo vahvaa ja runsasta kookoksessa. Atamin kookosta löytyy VP-Luxista
http://www.vplux.fi/tuotteet.html?id=48/546
Marlene on kasvattanut toukokuussa kaksi lähes puolimetristä pystyhaaraa joihin tulee jo kukka-aiheen alkuja.

Amppeleille oli käytössä Atamin Bcuzz –multalannoitteet jotka toimivat loistavasti, mutta ovat nyt loppuneet. http://www.vplux.fi/tuotteet.html?id=54/147
Varastosta löytyi lähes käyttämätön GHE:n lannoitesarja Micro-Mato-Grow joita nyt annostelen Flex tankkiin josta ruokitaan rocoto -ja tomaattiamppelit

Olen nyt käyttänyt runsaasti myös kokeiluun saamaani guanoa joka on jauhemaisessa muodossa. Sitä on nyt monissa turveruukuissa ja myös amppeleissa. Kasvimaallekin guanoa on annettu rocotoille, kurkuille ja kesäkurpitsalle.

Wilma vesiviljelylaitteisto toimii tippukasteluperiaatteella ja tiedossa oli että tuonne tulee kaaos kasvihuoneessa, kun kahdeksan kasvia on lähes nipussa.
Isoimmat baccat Aji Amarillo ja Aji Minas Gerais ovat jo huoneen katossa ja pienemmät Jalapenotkin tekevät podeja joita eri kasveissa on kymmenittäin jo tulossa.

Wilman toimintaan olen kaikin puolin erittäin tyytyväinen ja vesien lisääminenkin on helppoa. Lannoitteena on Atamin Bcuzz hydro lannoitteet ja lisäravinteet, olen nyt vähentänyt typpilannoitusta ja lisännyt kukintalisäravinteita.

Samat Atami Bcuzz –hydrolannoitteet ovat käytössä myös seinänvierustakasvihuoneen nelipaikkaisessa NFT:ssä jossa on pelkästään chilejä.
Ravinteet ovat erinomaisia, mutta annostelu on hankalaa isosta kanisterista. Liuoksille pitäisi hankkia omat hanakanisterit kuten Yaran stokkiliuoksille olen tehnyt, mutta katsotaan mitä tehdään kun nuo ovat vain väliaikaisesti käytössä.

Kaikkein parhaiten toimivat kuitenkin NFT –vesiviljelysysteemit. Jopa pahasti jumittaneet chilit ovat lähteneet hyvään kasvuun kun ovat tottuneet NFT:hen ja saaneet nauttia tauottomasta auringonpaisteesta Euro-Serren kasvihuoneessa. Kasvihuonekurkut suorastaan räjähtivät kasvuun NFT:ssa ja kasvit venyneet kaksimetrisiksi runsaassa kolmessa viikossa ja tekevät hurjasti satoa. Kurkuista tulossa oma päivitys blogiin ensi viikolla.

Monster NFT on lähtenyt hyvin käyntiin ja podejakin tulossa lähes jokaisessa chilissä. Juuristo levittäytyy jo tuonne kuitukankaan ja patolevyn väliin.
Lannoitteena tässä NFT:ssä on Yaran Calcinit, Hydro ja Krista. Samat lannoitteet ovat käytössä myös mm. Ikea NFT:issä ja valkoisen NFT kaukalon kasveilla. Ämpärihydroissa on sekä Yaran että Atamin Bcuzz lannoitteita.

Ikea NFT:t toimivat myös hyvin ja kasveina chilejä mm. Sugar Rush, Chiclayo ja Condors Peak joka tekee jo kypsää satoa.
Lannoitus on vielä ollut vesiviljelykasveilla kasvupainoitteista ja nyt ruvetaan pikkuhiljaa siirtymään lannoitesuhteissa enemmän kukintaan ja sitä myötä sadontuottoon. Kaikki vesiviljelysysteemit ovat niin vaivattomia ja tehokkaita kaikille kasveille ettei voi muuta kuin suositella jokaiselle, kasvattaa kasveja sitten kasvihuoneessa tai kerrostalon parvekkeella.

2 kommenttia:

  1. Kasvihuonehan alkaa olla jo täynnä - toukokuussa.
    Aiotko käyttää saksia vai miten pidät tilan hallinnassa, kun nuo kasvavat kattoon ja oksat toistensa lomiin läpitunkemattomaksi viidakoksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvihuone ja viljelysysteemit toimivat tosiaan erinomaisesti enkä olisi uskonut että ollaan tässä tilanteessa jo ennen kuin kesä kunnolla alkaakaan.
      Wilmassa on jo sellainen sekasotku että kasvien haarat saa mennä sekaisin ja sivuilta pitää kohta leikata ja isojen baccojen latvat pitää katkaista jo kesäkuussa, jatkossa typpilannoitus saa jäädä minimiin. Keskellä olevien viiniköynnösten vasemmalla puolella olevaa Sugar Rushia olen jo sivuilta parturoinut yhden ämpärin verran ja sekin on jo yli kaksimetrinen ja latvat pitää varmaan piakkoin katkaista ellen jotain haaraa ohjaa tuonne huoneen harjalle ja se jää nähtäväksi, leikkaamalla kasvit pitää vain saada pysymään kurissa ja toivoa hyvää sadontuottoa joka pitää kasvun kurissa. En olisi tällaista osannut ajatella kuukausi sitten.

      Poista