torstai 5. toukokuuta 2016

Viiniköynnökset toukokuussa

Kuten arvata saattoi niin lämpötilan nousu  ja tauoton auringonpaiste saivat viiniköynnökset kasvihuoneessa hurjaan kasvuun.

Varsinkin Euro-Serren Tropic -kasvihuoneessa olevat Merlot ja Chardonnay kasvavat kovaa vauhtia ja kukka-aiheitakin muodostuu ihan mukavasti.
Varsinkin maanvaraisena kasvavan Merlotin kasvuvauhti on kuluneella viikolla ollut huikeaa ja lupaa hyvää kesää ajatellen. Viiniköynnökset saaneet aina välillä Bcuzzin multalannoitteita, mutta kovin paljoa en ole noille uskaltanut kastelulannosta antaa kun en tiedä miten se niille sopii, mutta hyvin näyttää sopivan ainakin satunnaisilla lannoituskerroilla noin kerran viikossa.
http://www.vplux.fi/tuotteet.html?id=54/147

Merlotin haarat saavuttavat jo kasvihuoneen harjan, Tuosta ohjaan ne kasvamaan vaakatasoon harjan suuntaisesti.

Kuluneen viikon kesäiset olosuhteen ovat herättäneet myös Monexin -kasvihuoneessa olevan Supagan talviunilta. Koska tässä huoneessa on ollut kylmempää niin Supaga aloittaa kasvunsa paljon myöhemmin, mutta tästä eteenpäin vauhti on kovaa ja uskoisin että viikon sisällä kasvua voi tulla jo lähes metrin verran jos olosuhteet vain pysyvät kesäisinä ja säätiedotusten mukaan näin todennäköisesti tapahtuu.

Myös viiniköynnösten pistokkaat ovat jo hyvässä kasvussa. Etualalla pari pienempää Merlotin pistokasta jotka otettu viime talvena. Takana olevat Zilgan taimet ovat jo lähes metrin kokoisia köynnöksiä ja pistokkaat otettu edellistalvena joten kasveilla ikää jo yli vuoden verran. Todennäköisesti istutan Zilgat ulos varaston kupeeseen tänä kesänä. Merlotin taimet saavat vielä kasvaa ja vahvistua tulevan kesän kasvihuoneessa.

Kasvihuoneiden lämpötilat
Kasvihuoneissa on nyt kesä ja lämpöä ja aurinkoa riittää aamusta myöhäiseen iltaan. Euro-Serren huoneessa minimilämmöt olen pitänyt noin +15 asteessa ja mm. tänä aamuna klo 6:45 lämpötila lähti jo nousuun kun aurinko paistaa jo aikaisin aamulla kasvihuoneeseen. Jo ennen kello seitsemää aamulla 20 astetta menee rikki. Monexin huoneessa 20 astetta rikkoutuu vajaat tuntia myöhemmin. Illalla taas kello on jo lähes 10 ennen kuin lämpötila laskee alle 20 asteen Euro-Serren huoneessa. Monexin huoneessa lämpötila laskee jo yli tuntia aikaisemmin 20 asteen alle. Maksimilämpötila Euro-Serren huoneessa on pikkaisen yli 30 astetta ja Monexin huoneessa jo noin 35 astetta, molempien huoneiden ovet ovat vielä päivisin kiinni, tuuletus kattoluukkujen kautta toimii normaalisti molemmissa huoneissa. Aurinkoa kasvihuoneet saavat jo lähes 14 tuntia vuorokaudessa tauotta ja tämä kyllä näkyy nyt kaikissa huoneiden kasveissa. Erityisesti vesiviljelyssä olevat chilit ja kurkut nauttivat aikaisesta kesästä.
  Euro-Serre Tropic -kasvihuoneen takaseinä josta ilta-aurinko vielä paistaa sisään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti