tiistai 31. toukokuuta 2016

Kurkku NFT


Kasvihuonekurkut ovat nyt kasvaneet kuukauden NFT –vesiviljelylaitteistossa ja satokausi alkoi viikonloppuna. Kurkun taimet istutin NFT:hen toukokuun ensimmäinen päivä.
http://kaksikasvihuonetta.blogspot.fi/2016/05/vappuperunat-kasvihuoneesta.html

Kurkun siemenet tilasin Virosta Seemnemaailmalta ja lajike on SUPERSTAR F1. Kurkku todellakin sopii kasvatettavaksi vesiviljelyssä ja kasvi kasvoi runsaassa kolmessa viikossa kasvihuoneen kattoon eli mittaa tuli noin kaksi metriä. Kukasta ensimmäiseen syötävään kurkkuun meni vain viikon verran, mutta nyt tahti vähän hidastuu kun useita kurkkuja muodostuu samaan aikaan. Kurkku NFT on kasvihuoneen paraatipaikalla eli eteläseinustalla.

Kurkujen kanssa kannattaa olla tarkkana ja niiden ei kannata antaa kasvaa liian suuriksi niin maku on parhaimmillaan. Kurkkuja kehittyy nyt kasvihuoneessa huimaa tahtia.


Kurkkujen juuristo on vain muutamassa viikossa levittäytynyt koko NFT –laatikon alalle. Vettä lisään laatikkoon noin kymmenen litraa päivässä. Kun kasveja on kolme, niin tämä tekee vedenkulutukseksi runsaat kolme litraa vuorokaudessa, joka on mielestäni yllättävänkin vähän kun koko kurkku on lähes pelkkää vettä.  Täysikasvuinen yli kaksimetrinen chilihän voi juoda vesiviljelyssä vettä jopa yli 10 litraa vuorokaudessa, tosin kasvikin on tällöin paljon suurempi ja rehevämpi.

Kurkkujen pituuskasvu on nyt hidastunut jonkin verran kun kasvi keskittyy noiden pitkien kurkkupötkylöiden kasvattamiseen. Kurkkujen viljely NFT:ssä on ollut varsin onnistunut kokeilu ja samat ravinteetkin ovat olleet käytössä kuin chileilläkin, hiukan eri suhteilla on kuitenkin menty. Jos jotain tekisin toisin, niin kolmea kurkuntainta en laittaisi samaan aikaan vesiviljelyyn koska silloin hukutaan kurkkuihin kun satoa tulee niin valtavasti ja kaikki kurkut valmistuu samoihin aikoihin. Ensi vuonna porrastan kasvien istutuksen varmaan kolmeen osaan, jolloin joka kuukausi laitetaan yksi kurkuntaimi NFT:hen. Pienen taimen istutuksesta kun menee satoon vain noin kuukausi vesiviljelyssä.

Latvat oli tarkoitus katkaista kun katto tulee vastaan, mutta ainakin yhden kasvin anna mennä lapetta pitkin harjalle kun ei tuo niin paljon chilejä varjosta.


2 kommenttia:

  1. Hei. Kurkkusi kasvaa nopeammin kuin minulla. Lannoitatko enemmän, vähemmän vai eri suhteilla chileihin verrattuna?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoilla suhteilla menin ensin ja välillä lisäsin vain vettä eli lannoitin vähän vähemmän kuin chilejä. Nyt kun katto tuli vastaan niin typpeä olen vähentänyt selvästi ja hydroa on suhteessa mennyt enemmän. Ravinnearvoja en ole jaksanut mitata ensimmäisen viikon jälkeen eli aika mutu tuntumalla lannoittanut kasvien ulkonäköä tarkkaillen.

      Poista