keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Tomaatinkasvatuksen A-B-C, taimien istutus kasvupenkkeihin

Kuten jo aikaisemmin olen todennut niin tomaatinkasvatus on varsin helppoa. Jos taimet kuitenkin venähtää liian pitkiksi, niin vartta voi huoletta haudata mullan alle. Kunhan vaan muistaa ensin kastella taimi hyvin, niin varressa on hyvä nestejännitys ja sitä voi huoletta väännellä eikä se mene poikki.
Yleensä olen istuttanut taimet kasvihuoneeseen toukokuun alussa ja viime viikonloppuna tomaatit pääsi sitten lopullisiin kasvualustoihin.

Maitopurkit ovat hyviä esikasvatusruukkuja koska niissä on juurille syvä kasvualusta. Juuristo on kasvanut hyvin ja tässä vaiheessa tomaatit on hyvä istuttaa maahan tai isompiin ruukkuihin. Tässä vaiheessa tomaatit jo kukkii tai muutamia raakileitakin on muodostumassa. Tänä vuonna on ollut ankea kevät ja taimetkaan eivät ole yhtä komeita kuin aikaisemmin, mutta kukkia löytyy jo jokaisesta.

Tänä vuonna ei ollut tarvetta haudata kasveja kovin syvälle ja istutuskuopan pohjalle menee turpeen sekaan varalannoitukseksi kourallinen kanankakkarakeita niin typpilannoitus on kunnossa. Suoraan rakeiden päälle en juuristoa laita vaan väliin vähän turvetta. Juuripaakun alle laitan tukinarua johon taimi kiedotaan. Narua ei saisi sitoa varteen kiinni ettei kasvit vahingossa hirttäydy kasvaessaan.

Paakku päälle ja jonkinverran karsin alalehtiä tomaatista. Joskus ensimmäinen kukkaterttu on tullut ihan maanrajaankin. Naru saa olla varsin löysästi tomaatin ympärillä, sillä rungot vahvistuu vielä huomattavasti kesän aikana.

Tomaatteja narutettuina ja narua kiedottu varren ympärille. Tänä vuonna istutin tomaatit varsin väljästi ja taimiväli on nyt puolisen metriä. Yleensä olen istuttanut vuorotellen erivärisiä tomaatteja niin on hieno värikirjo kesällä kun tomaatit kypsyy. Myöhemmin keväällä tomaatit saavat automaattisen tippukastelun, niin kesällä ei tarvitse huolehtia muuta kuin kasvihuoneen ulkopuolella olevan 200 litran vesitynnyrin täyttämisestä ja sadonkorjuusta. Varkaat pitää luonnollisesti runkotomaateista poistaa. Kasvihuoneesta tulee yleensä lähes 50 kiloa tomaattisatoa vuodessa jos taimikasvatus on onnistunut vähänkin kohtuullisesti.

Narukiepit katossa. Jos tomaatteja haluaa laskea alas niin tuosta on hyvä saada lisää narua. Harvemmin olen tomaatteja alas laskenut, koska tilaa ei penkeissä yleensä ole ja satoa tulee muutenkin riittävästi, taimet saa vapaasti kasvaa narujen ohi kohti harjaa. Narukiepit saa tuosta siirrettyä myös huoneen harjalle tarvittaessa, tällöin naru kulkee tuosta tukikierretangon ja kennolevyn välistä. Useimmat tomaatit latvotaan yleensä kun ne ovat jo lähes harjalla ja tällöin ollaan yleensä elokuun puolella.

 Istutuksen jälkeen en enää naruja tomaattien ympärille yritä kietoa, vaan käytän tuollaisia muoviklipsejä jotka tulee naruun kiinni ja muovirengas varren ympärillä. Tänä vuonna noita klipsejä löytyi Turun Puutarhamessuilta ja klipsuja pitää uusia aina muutaman vuoden välein.

1 kommentti:

  1. Erinomainen ohjepläjäys.
    Enpä esimerkiksi tullut ajatelleeksi, että tukinarun voisi upottaa istutuskuoppaan. On tullut kieputeltua ja solmettua varteen, eikä aina kovin hyvin tuloksin.
    Nämä ohjeet pitäisi vain jotenkin saada säilymään ja varsinkin pidettyä helposti löydettävissä. Onhan netissä tietoa, mutta oikean ja luotettavan löytäminen tauhkan seasta on ongelma.

    VastaaPoista