tiistai 2. heinäkuuta 2019

Muddy Waters - tomaattikaunotar

Muddy Waters on runkotomaatti jonka hedelmä on kaunis kirjava ja keltamusta. Tomaatti on ollut varsin satoisa kasvihuoneessa.

Tomaatin pääsato alkaa nyt kypsymään ja hedelmät ovat kauniita ja varsin virheettömiä. Kooltaan se on keskikokoinen. Muddy Waters on kasvanut Euro-Serren kasvihuoneen pohjoissivulla jonne ei paljoa valoa enää tule muuta kuin ilta- ja aamuauringon aikaan, siitä huolimatta se on jo parimetrinen kasvi ja varsin satoisakin.

Tomaatit ovat mehukkaita ja varsin mietoja maultaan, hapokkuutta ei ole kovinkaan paljoa tässä lajikkeessa. Tomaatit ovat parhaita tuorekäyttöön leivän päälle siivutettuna tai nautittuna ihan sellaisenaan. Ihan hyvä tomaatti vaikka ei ihan parhaimmistoon ylläkään.


2 kommenttia:

  1. Eipä tuo bluesartisti jonka lempinimeä tomaatti kantaa ollut itsekään kovin kaunis. Musa on edelleenkin elinvoimaista.
    Mulla on myös yksi Muddy Waters joka on juuri kypsyttelemässä ekoja tomaattejansa. Sijoituspaikka myöskin pimeähkö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa sitten viihtyäkin varjoisassa paikassa, välillä aina mietin kuka näitä nimiä keksii ja miksi tämäkin tomaatti on Muddy Waters

      Poista