Peru osa 4, Puno ja lago Titicaca

Arequipan jälkeen matkan seuraava kohde oli Puno, jonne matkaa oli runsaat 300 kilometriä Juliacan kaupungin kautta. Kun Arequipan ulkopuolelle päästiin, niin ensimmäinen tunti bussilla oli huimaa nousua vuorille ylös. Matkalla näkyi ristejä ja muistomerkkejä tien varrella, jossa ei pahemmin kaiteita tunnettu. Alkumatka hieman hirvitti, mutta kun päästiin ylös, niin loppumatka taittui kauniilla ja karuilla vuoristotasangoilla.  Bussi meni Juliacan kautta, jossa on myös lentokenttä, mutta osa kaupungista oli kuin pommitusten jäljiltä, rähjäinen ja kadut täynnä kuoppia eikä mitään asfalttipäällystettä edes keskustassa, mutta mielenkiintoinen kokemus silti bussin ikkunasta nähtynä.

Punon keskustaa

Monelle chilinkasvattajalle Perun kaupunki Puno on tullut tutuksi yhdestä chililajikkeesta, Rocoto Peru Puno Markista. Siemenkauppiaan keksimä nimi ei paljon muuta chilistä kerro kuin että se on Punon torilta. Punon torilta tai tarkemmin sanottuna Mercado Central Punosta toin neljä täysin erilaista ja eriväristä rocotoa. Yksi on varsin erikoinen väriltään ja hyvin vaalean keltainen.

Puno levittäytyy myös läheisille vuorenrinteille.

Puno on satamakaupunki Titicaca järven rannalla, joka on maailman korkeimmalla sijaitseva purjehduskelpoinen järvi. Punossa oltiin korkealla, todella korkealla eli 3800 metrin korkeudessa. Vaikka päivällä oli aurinkoista ja kuumaa, niin auringon laskiessa myös lämpötila laski todella nopeasti kun oltiin näin korkealla. Mitään ihmeempiä oireita vähähappisesta ilmasta ei meille Punossa ja Titicacalla tullut, joka ehkä johtui runsaasta coca teen nauttimisesta, sitä kun kehotettiin juomaan runsaasti näin korkealla.

Coca teepöytä hotellilla

Punossa oltiin kaksi yötä ja lähes koko päivä vietettiin Titicaca järvellä. Itse kaupunkiin oli aika vähän aikaa tutustua ja mercadossa käytiin pariinkin otteeseen kun se oli vielä todella lähellä hotellia.

Mercado central Puno

Rocotoja Punossa

Punossa oli varsin runsaasti rocotoja ja muitakin chilejä tarjolla, mutta ei yhtään jättirocotoja, joka oli ihan luonnollista koska oltiin näin ylhäällä, pienikokoisemmat lajikkeet kasvavat näin korkealla ja kylmässä, jätit taas de la selva -tasankovyöhykkeillä.

Veneretkellä Titicacalla. Ayamara -intiaanien asut ovat värikylläisiä.

Titicacalla käytiin myös Uros saarilla, jotka ovat intiaanien kaisloista rakentamia kelluvia saaria. Kaisloista rakennetut saaret tosiaankin heiluivat kun siellä käveli ja tunne oli jotenkin epätodellinen. Saaret ovat ankkuroitu köysillä ja paaluilla järven pohjaan ja nykyään tämä paikka vaikuttaa lähinnä turistirysältä, vaikka siellä alkuperäiskansa vielä asuukin. Tarina kertoo että saaret saivat alkunsa lähes 800 vuotta sitten kun rannalla asuneet intiaaniheimot kyllästyivät Inkojen jatkuviin hyökkäyksiin. He pakenivat Inkoja järvelle ja rakensivat kaisloista saaret, jotta saivat asua rauhassa.

Korkea Taquile saari oli sen sijaan ihan aito saari. Näkymät Titicacalle olivat huikeat, kuvassa horisontissa jossain on Puno ja Perun Andit, saaren toiselta puolelta näkyy pelkkää järveä ja jossain tulee vastaan Bolivia, jolle osa järvestä kuuluu. Oli vaikea ensin uskoa että näin korkealla vuoristossa on valtava järvi, joka näytti kuin olisi ollut meri. Taquilella en chileihin törmännyt eikä sitä ollut siellä ruuassakaan. Punossa ja Titicacalla oli sama ongelma kuin lähes joka puolella Perua. Nähtävää oli ihan liikaa kun aikaa kaikkeen taas oli ihan liian vähän. Punon kaupungista jäi kuitenkin hiukan valju ja sekavanoloinen kuva. Punon ympäristökin on varsin karua seutua rehevään Cuzcoon verrattuna, mutta toista on Titicaca –järvi, joka on seudun helmi upeine saarineen.

Lammaspaimen lampaineen Taquilella