lauantai 25. helmikuuta 2017

Blogiin uutta ilmettä

Blogi on saanut pienen päivityksen ulkoiseen ilmeeseen eli faceliftin. Mitään suuria muutoksia ei ole tullut, vaan lähinnä fonttia olen vaihtanut, sarakeleveyksiä lisännyt ja joitain värejä korjannut. Toivonmukaan luettavuus olisi ainakin jonkin verran parantunut. Alusta asti blogissa on ollut myös sama taustakuva. Se on nyt vaihdettu blogin tämän vuoden teemaan sopivaksi joka on Peru kasvihuoneissa. Kuva on otettu viime syksynä Perun kuuluisimmalta nähtävyydeltä Machu Picchulta.

Blogin lukijoilta olisinkin halukas saamaan edes jonkun kommentin yleisilmeen muutoksesta ?

Viime syksynä oltiin kahden viikon kiertomatkalla Etelä-Amerikan Perussa, jonka ilmasto, luonto ja kasvusto ovat varsin ainutlaatuisia maailmassa. Maapallon 32:sta eri ilmastotyypistä Perussa on niistä 28. Perua voisin kutsua puutarhurin paratiisiksi, kun niin valtavasti siellä kasvaa erilaisia kasveja.

Kevään aikana blogiin tulee seitsemänosainen matkakertomus Perusta käsitellen pääosin chilejä ja erityisesti rocotoja, joita löysin eri kaupungeista 28 erilaista. Nämä rocotot kun ovat nyt esikasvatuksessa ja täyttävät myöhemmin mm. molemmat kasvihuoneet.

Inkojen Pyhä laakso (Sacret Valley) Andeilla Perussa.

Yli 500 vuotta vanhat Inkojen aikaiset viljelyterassit Pisacin kaupungin yllä.

4 kommenttia:

  1. Innolla odottelen matkakertomuksia. Oma Perun matkan haaveilu on nyt haudattu. Viisi vuosikymmentä sitten vaimon kanssa suunniteltiin matkaa Machu Pichulle. Ensin piti opiskella espanjan kieli, että siellä pärjäisi. Se siirtyi ja siirtyi; lapset, työt jne. Sitten totesimme, että paikasta on tullut aivan liian suosittu turistien täyttämä ja me olimme jo liian vanhoja, eikä sitä espanjaa osattu kunnolla vieläkään. Sellaista on elämä. Intia vei minut eksoottiseen syleilyynsä ja Peru jäi aina vain väliin.

    Vaan tuohon sivusto ilmeeseen pyysit kommenttia. Ilmeestä riippumatta se on kiinnostavaa luettavaa ja katsottavaa. Pari huomiota, jotka pitää ottaa äärimmäisen subjektiivisina, ei siis muutoksia näiden takia. Läppärini näytössä jouduin aikaisemmin suurentamaan tekstiä, että se olisi vanhoilla silmillä helposti luettavaa. Nyt ei tarvinnut. Siis edistystä.
    Taustakuva? Minulla näkyy hieno Machu Pichu-kuva vasta, kun kelaan tekstin alas tyhjään kohtaan asti. Mustalta pohjalta sitä en erota. Sivupalkeissa sitä on, mutta näyttöni koosta johtuen ne eivät edes näy kokonaan, eikä niin pienestä hahmota kuvaa. Ehkä se ei ole tarkoituskaan.
    Musta tekstipohja on ainainen valituksen aiheeni, kun olen tottunut lukemaan tekstiä lähinnä sanomalehdestä tai paperilta. Teoriani on ollut, että musta pohja on jäänyt tietokoneajan alusta ja sitä käyttävät lähinnä ne, jotka kirjoittavat öisin. Silloin se on silmille helpompi. Sinun kohdallasi tuo ei taida pitää paikkaansa, mutta yllättävän usein asia on noin. Päivällä kirjoittavat käyttävät vaaleaa pohjaa, yökirjoittajat mustaa.
    Kuten sanoin, älä ryhdy mihinkään muutoksiin tämän perusteella. Kaikki on hyvin, blogisi on ensimmäisenä lukulistallani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Chilivaari. Ajattelin laittaa nyt blogiin vähän isomman matkakertomuksen Perusta, jossa se sitten pysyisi tallessa myös itselleni ja matkaa voisi muistella vielä vuosien päästä, osa tarinoista on jo kirjoitettuna ja jonkunlainen tiivistelmä Perusta on tulossa myös yhdistyksen lehteen keväällä. Meillä ei ollut espanjankielen taitoa ja pärjättiin pelkällä englannilla, vaikka mentiin bussilla kansan parissa koko maan halki aina Limasta Titicacalle ja sieltä Cuzcoon. Hotelleissa puhutaan jo hyvää englantia (Arequipaa lukuunottamatta) ja matkatoimiston edustajatkin puhuvat vähintään hyvää englantia. Kauppahalleissa ei sitten puhuta mutta pärjättiin ostoksilla mielestäni ihan kohtuullisesti.

      Mitä blogiin tulee niin tärkeintä oli saada luettavuutta edes vähän paremmaksi. Minulla oli tuossa toisella välilehdellä sinun blogisi auki josta otin mallia kun tein muutoksia. Yritin tummaa tekstiä vaalealla taustalla, mutta meni liian sekavaksi kun olisi pitänyt sivupalkit muuttaa samalla, minulla kun on tämä googlen valmis pohja käytössä, jossa tuota läpinäkyvyyttä mukana mallipohjassa, joten olisi pitänyt sitten pistää kaikki uusiksi eli mennään nyt näillä pienillä muutoksilla ainakin toistaiseksi. Taustakuvan sijoittaminen on täyttä tuskaa tai sitten en vain osaa sitä asettaa järkevästi.

      Poista
  2. Todella odotan tulevia matkakertomuksia, ja valokuvia tietysti myös! Kuten Chilivaari, minäkään en oikein tykkää valkeasta tekstistä mustalla taustalla. Toisinpäin on parempi ja luettavampi. Ehkä jossakin vaiheessa tahtoisit tehdä isomman remontin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Merja. Mukava kuulla jos matkajuttu kiinnostaa ja toinen ääni nyt tummalle tekstille vaalealla taustalla.

      Poista