torstai 18. elokuuta 2016

Syksyn merkit

Alkavan syksyn merkkejä on ollut viime aikoina jo nähtävissä. Viikko sitten oli jo pari kylmää yötä +4 astetta, jonka vuoksi sitrukset pääsivät jo kasvihuoneeseen takaisin. Kulunut viikko taas on ollut erittäin sateinen ja tuulinen, mutta kasvihuoneissa jatkuu kuitenkin kesä vaikka aurinkoa on saatu harvakseltaan. Jonkinlaista jokasyksyistä väsymystäkin on ollut ilmassa kun aikaa menee nyt sadon jatkojalostamiseen. Kasvien hoito jää minimiin ja tällä hetkellä niitä ei enää oikeastaan kasvateta edes kasvihuoneissa vaan sadon kypsytys on nyt pääasia. Kausi pitää päättää kasvihuoneissa viimeistään lokakuun puolessa välissä joten aikaa on kuitenkin vielä ihan mukavasti jäljellä.

Ulkona olevat chilit ja tomaatit ovat sensijaan säiden armoilla enkä kasveja rupea sen enempää mihinkään siirtämään jos halla uhkaa. Seinänvierushuoneissa on sen sijaan vähän suojaisampaa ja kuvan kaapissa kypsyy vielä varsin runsaasti chiliä ja paprikaa. Trepadeira do Werner c.baccatum on varsin satoisa pensas ja mm. Leek on antanut runsaasti podeja grilliin tänä kesänä.

Ulkona terassin kupeesssa kasvava viiniköynnös Zilga antaa tänä vuonna ihan kohtuullisen sadon joka menee mehustettavaksi. Rypäleet ovat kypsyneetkin jo varsin hyvin.

Lopputalvella idätetty avokado on sen sijaan kasvanut Euro-Serren kasvihuoneessa koko kesän ja siitä on tullut komea metrin pituinen kasvi joka tuli vasta nyt siirrettyä isompaan ruukkuun. Koko kesän sillä ei ole ollut multaa kuin parin desin verran ja silti siitä on kasvanut komea kasvi. Katsotaan saako tuon selviämään talven yli kun tietoa ei vielä ole millaisissa olosuhteissa avokado pitäisi talvettaa.

1 kommentti: