tiistai 2. huhtikuuta 2019

Mansikkaa kasvihuoneesta

Tänä vuonna on tarkoitus kokeilla myös mansikan kasvatusta kasvihuoneessa. Kyseessä ei ole amppelimansikka, joita olen aikaisemminkin kasvattanut vaan ihan tavallinen avomaan mansikka, joka tekee myös isohkoja marjoja kuten avomaalla.
Mansikan kasvatus hoituu suorakaiteen muotoisessa ruukussa, joka on varta vasten kehitetty ammattiviljelijöille mansikan kasvihuonekasvatusta varten. Kyseessä on siis jonkinlainen testi miten harrastehuoneessa mansikan ruukkukasvatus onnistuisi, voipi olla että kesän kuumimpaan aikaan tuo ruukku pitää siirtää ulos, mutta se ei ole kovin suuri ongelma kun ruukku on hyvin kevyt ja sitä on helppo siirrellä.

Mansikkaruukkussa on isot leveät reunat, joiden yli marjojen on tarkoitus roikkua. Marjat ovat helposti noukittavissa ja ne pysyvät myös puhtaina eivätkä kastu, ja mahdollisesti homehdu jos makaisivat kasvualustan päällä.

Kasvualustana ruukussa on kookosta, joka sekin on tarkoitettu juuri mansikan kasvualustaksi. Kyseinen kookos oli käytössä minulla jo viime vuonna, jolloin tämä projekti sai alkunsa kun ostin mansikantaimet ja istutin ne tuohon ruukkuun. Harmi on vain se että lajiketta en enää muista ja nimilappukin on kadonnut. Jonkinlainen mielikuva on että se voisi olla Bounty. Mansikkaruukku talvehti kasvihuoneessa oman onnensa nojassa kun maanpäällinen kasvusto kuoli pois. Helmi-maaliskuun vaihteessa mansikantaimet heräsivät talviunilta, kukkia ei vielä ole näkyvissä, mutta nyt ollaan ainakin paljon edellä avomaanmansikoita. Kovinkaan paljoa ei neljästä taimesta saa marjoja, mutta jos kokeilu onnistuu niin noita tehdään varmasti lisää tämän kesän jälkeen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti