sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Pepino teki hedelmiä

Pepino Dulce tämä tropiikin kasvi teki kuin tekikin satoa Suomen kesässä. Hedelmien kypsyminen meni varsin myöhäiseen syksyyn kasvihuoneessa, mutta keskikesän kuumimpaan aikaan Pepino oli pihalla.


Pepinon hedelmät ovat makeita ja hyvänmakuisia, muodoltaan nämä itse kasvatetut Pepinot ovat hieman kartion mallisia. Aitoa tropiikin hedelmää olen syönyt ulkomailla ja onhan se maultaan vielä parempi, muodoltaan pyöreä ja lähes puolet suurempi kuin nämä itsekasvatetut. Pepinon hedelmiä myydään jo myös Suomessa aika monissa suuremmissa marketeissa, todennäköisesti nämä hedelmät tuodaan osittain raakoina Suomeen joka luonnollisesti vaikuttaa hedelmän makuun.

Pepinoa ei ollut vaikea kasvattaa ja lämpimässä kasvihuoneessa se viihtyi hyvin, vaikka osaan lehvästöstä tuli ongelmia ja ne kuivuivat pois, uutta kasvua tuli kuitenkin nopeasti tilalle. Olen varsin tyytyväinen tähän kasviin joka antoi runsaat kymmenen hedelmää, suurin osa hedelmistä roikkuu vielä kasvissa joka nyt on kasvihuoneessa jossa minimilämpötila on +11 astetta.


2 kommenttia:

  1. Olipas jännän näköinen tuttavuus.
    Jotenkin näyttäisi vähön banaanilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alakuvassa leikattu viipale näyttää tosiaan banaanilta

      Poista