tiistai 19. joulukuuta 2017

Siementen itäminen

Siemenen itämisaika voi olla lähes mitä vain. Yhdestä vuorokaudesta useisiin viikkoihin tai jopa kuukausiin. Chilin siemenien itämisaika on useimmiten viikko tai kaksi, poikkeuksena villichilit joiden kanssa voi mennä kuukausia. C.pubescensien eli rocotojen itämisaika on yleensä viikosta kahteen.

Itse olen tottunut siihen että rocoton siemen itää jo viikon aikana, tai viimeistään toisella viikolla olisi jo elämää näkyvissä. Viime vuonna Perusta tuotujen siemenien kanssa itäminen oli kovin epätasaista, joka johtui siitä että siemenet oli kaivettu podeista joita hankin paikallisilta toreilta, mutta yllätys yllätys tänä vuonna on ollut vieläkin hankalampaa. Kahden viikon jälkeen jopa 11 lajikkeessa ei ollut vielä mitään itämisen merkkiä. 1. Joulukuuta laitoin idätykseen kaikkiaan 26 lajiketta, kaikkein hankalimpia ovat olleet monet uudet lajikkeet, vaikka joukossa oli myös pari Perusta viime vuonna tullutta lajiketta, joiden siemenet ovat alkuperäisiä. Vajaan kahden viikon paikkeilla painoin jo paniikkinappulaa ja uusintaidätykseen meni silloin kaikki vielä itämättä olleet lajikkeet. Jotain hyötyä uusintaidätyksestä on jo sentään ollut ja Rocoto Machu Picchu Rojon uudessa siemenessä on häntää näkyvissä jo muutaman päivän jälkeen.

Rocoto Cuzco Manzano Amarillo oli yksi nopeimmin itäneitä ja nyt parhaiten kasvuun lähtenyt lajike.

2 kommenttia:

  1. Laitoin sinulta saamiani siemeniä idätyslautalle neljää eri lajiketta. Lautalle meni vain 1 kpl/lajike ja kaikki lähtivät itämään 4-6 päivässä pannuhuoneen lämmössä.

    t. Jame

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, noinhan sen kuuluu mennäkin kun siemenet on kerätty riittävän kypsistä podeista ja on lämmintä idätyksen aikana.

      Poista