lauantai 30. joulukuuta 2017

Satoa kasvihuoneesta

Kasvihuoneesta tulee vielä satoa vaikka vuosi on jo lähes lopussa. Huoneen lämpötila on ollut viime viikot alle +10 asteessa, huoneessa on vielä muutama rocoto, jotka ovat kypsyttäneet hedelmiään joulukuussa. Rocotojen suhteen kausi on ollut kaiken kaikkiaan aivan uskomattoman hyvä. Perulaiset lajikkeet ovat viihtyneet todella hyvin suomen olosuhteissa niin ulkona kesällä kuin kasvihuoneissakin.

Aurinko ei enää ole hedelmiä kypsyttänyt, joten sadon laatu ei ole enää ihan parasta mahdollista. Erityisesti Rocoto Orange Ollantaytambon hedelmissä on siitä huolimatta ollut ihan mukavasti potkua, kirpeyttä ja makuakin, joten ihan turhaa ei ole hedelmien kypsyttäminen näin myöhään.


5 kommenttia:

  1. Nooh kyllä minäkin mieluummin tuoretta hieman laadultaan kärsinyttä suoraan puskasta tulevaa paksulihaista kimpaletta siivuttaisin tuoreeltaan yhteen jos toiseen herkkuhetkeen antamaan syksyistä potkua.

    Jatkojalostuksen kohdalla mennäänkin jo kiikun kaakun mutta mieluusti itse kukin varmasti napostelee kyllä tuommoista "B" laatuakin.

    Valitettavasti pian ei erota Suomen kesää/ syksyä talvesta joillain paikoin muusta kuin valon määrästä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki tarvittavat rocotojalosteet on tehty jo aikoja sitten ja jos on mahdollisuutta saada vielä tuoretta rocotoa vaikka leivän päälle tähän aikaan vuodesta niin kaikki otetaan vastaan.

      Poista
  2. Moi
    Olen lukenut blogiasi ja tykännyt kovin.
    Meillä on yksi vanhoista ikkunoista rakennettu kasvihuone. Siellä kasvatetaan lähinnä tomaatteja ja haluaisin kokeilla Eksootikaa ja Sibirian lajikkeita kun olet ne hyviksi todennut mutta en löydä siemeniä mistään. Viime kesän taimille kävi huonosti, jokin tuhohyönteinen tuhosi ne ja jouduin ostamaan valmiita taimia :/ Joten nyt olisi intoa taas yrittää siemenistä kasvattaa. Joten jos tiedät mistä voisi ostaa niin olisi oikein kiva.

    Irma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla jos blogi kiinnostaa. Sibiriania olen tilannut Semillas la Palmasta ja siellä näyttää olevan valikoimissa nytkin. https://www.semillas.de/cgi-bin/shop_en/shop.cgi?shop=%22%22&product=Tomatoes&cart_id=%22%22

      Eksootikan siemeniä sain joskus vuosia sitten eräältä harrastajalta. Nyt näyttäisi olevan Seemnemaailman valikoimissa.
      https://seemnemaailm.ee/index.php?GID=8568&lang=fi

      Poista
  3. Kiitos!
    Tilasinkin jo siemeniä

    Irma

    VastaaPoista