sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Lucid Gem -runkotomaatti

 
Lucid Gem on voimakaskasvuinen ja erittäin satoisa runkotomaatti, jonka siemenet ovat TomatoEdenin hienosta tomaattivalikoimasta. Tomaatit ovat vielä raakileita, mutta kasvavat varsin suurikokoisiksi. Jo nyt voin sanoa että Lucid Gem on todella upea tomaattilajike, yksi upeimpia kasveja mitä olen yli 15 vuoden aikana kasvattanut, kun tomaatinkasvatusta olen harrastanut.


Lucid Gem:in kaikki kehittyvät tomaatit ovat virheettömiä ja kannan alla näkyy jo varsin varhaisessa vaiheessa tuo tumma lähes musta väri. Tämän Indigo -lajikkeen tomaatit kypsyvät keltamustiksi, kuten tuosta TomatoEdenin lajike-esittelystä voi käydä katsomassa.
http://tomatoeden.com/?662,lucid-gem
En tahdo malttaa odottaa miltä nuo tomaatit näyttävät ja erityisesti maistuvat kun ensimmäiset kypsyvät oikean värisiksi varmaankin kesäkuun aikana.

Itse kasvi on saavuttanut jo kahden metrin mitan kasvihuoneen etuovella ja huoneen harjan se saavuttaa varmaan jo kesäkuun aikana, jolloin latva pitää ilmeisesti jo katkaista. Kasvi on pysynyt varsin kapeana ja haarautunut monilatvaiseksi runsaan metrin korkeudelta. Kasvi on myös väritykseltään varsin persoonallinen, se on hieman harmahtavan vihreä eikä lehdetkään ole kovin suurikokoisia, joten värityksen suhteenkin se on upea ja poikkeava ilmestys monien muiden tomaattien joukossa.

Latvassa on paljon kukkia ja tomaatteja kehittyy nyt runsaasti. Pääsato rupeaa kehittymään tuonne 1,5 metristä ylöspäin jossa nyt on parhaiten valoa tarjolla, tämä tomaatti kun on erittäin hyvällä paikalla kasvihuoneessa. Lucid Gem on myös lajike joka maaliskuussa taimikasvatuksen aikana venähti minulla hieman liikaa, sen vuoksi ensimmäiset tomaatit kehittyvät vasta noin metrin korkeudelle. Lucid Gem antaa kuitenkin erittäin runsaasti satoa kun aurinkoa on ollut paljon tarjolla tänä keväänä.

Jo tässä vaiheessa tomaattikautta on jo niin positiivinen kokemus näistä minulle uusista heirloom erikoislajikkeista, että paluuta vanhoihin kivijalkakauppojen perustomaatteihin tuskin enää on. Näitä erikoislajikkeita on maailmalla tarjolla niin valtavasti, että kokeiltavaa kyllä riittää jo pelkästään TomatoEdenin jo yli 400 lajikkeen valtavasta valikoimasta, varsinkin kun siemenet ovat vielä erittäin halpoja ja ekstroja tulee mukaan kun ostaa vähänkin enemmän. Itävyys siemenillä on ollut myös erinomainen.

4 kommenttia:

  1. No hitsi! Nyt kuulostaa kyllä kiinnostavalta! Jään odottamaan makukommentteja näistä tomaateistasi.. 😊👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän lajikkeen kohdalla voisi sanoa jo tässä vaiheessa että visuaalisuus on jo puoli ruokaa.

      Poista
  2. Hyvältä näyttää :) On se vaan mahtavaa, kun kohta pääsee jo sadosta nauttimaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on parasta aikaa on se kun pääsee omaa satoa keräämään. Meillä on amppelitomaatti Tumbler antanut tomaatteja jo Vapusta lähtien ja nyt jo useita tomaatteja päivittäin.

      Poista