sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Karsintaa ja tuholaisia


Molemmat kasvihuoneet rupeavat olemaan nyt niin täynnä kuin vain voivat olla. Yläkuvissa rocotokasvustoa Monexin kasvihuoneesta. Tänään karsin ämpärikaupalla kasvustoa molemmista kasvihuoneista ja erityisesti tomaattikasvustoa lähti runsaasti pois, koska ovat jo honteloja pohjois-seinustalla kun valoa ei enää ole.

Tein samalla erittäin huolestuttavan havainnon Monexin huoneessa, löysin nimittäin multapenkistä ensimmäisen vihannesyökkösen toukan, jo viikolla näkyi muutamia rikki syötyjä lehtiä. Nämä toukat ovat vaivanneet tässä huoneessa ainakin kahtena edellisenä vuotena ja saavat valloilleen päästessään suurta tuhoa aikaan. Kasvuston lisäksi ne syövät kaikki kohdalle tulevat. Niin tomaatit kuin chilitkin porataan reikiä täyteen ja satotappiot voivat olla erittäin suuret.

Kuvan Naranjillan sain nyt siirrettyä ulos Euro-Serren kasvihuoneesta kun huonovointisesta kasvista on kuollut lähes puolet lehdistä. Syynä voi olla vihannespunkki, koska tuosta kasvista löytyi pientä seittiä. Ilman luuppia en ole mitään tuholaisia löytänyt. Naranjillan huonovointisuus alkoi muutama viikko sitten ja se on siirtynyt myös muutamiin lähistön rocotoihin.

Etuovella oleva Rocoto de la selva Oxapampalta on paljon lehtiä tippunut ja kasvusto kellastunut ilman että olisin keksinyt mitään järkevää syytä, lannoituspuoli pitäisi olla kunnossa ja samassa linjassa olevat muut kasvit ovat huomattavasti parempia. Tuoltakin löytyi tänään seittiä kasvustosta.
Luontaisen karsinnan ohella perkasin kasvustoa nyt rajusti mm.kurkun ja tomaatin osalta. Myös rocotoista lähti ylimääräisiä haaroja runsaasti pois.

Tomaatti Andinen Cornue on erittäin tuuhea ja tekee runsaasti suurikokoista hedelmää, joka kokonaisuudessaan on vielä raakileina.

Mahdollisia tuholaisia vastaan lähden taistelemaan Cooper BIO - ruiskute s aineella, jolla ruiskutan kasvuston läpimäräksi molemmista huoneista kun aurinko on painunut mailleen. Bioruiskute on pyretriinipohjainen aine jolla varoaika on vain yksi vuorokausi. Keväällä ja alkukesällä vaivanneet kirvat katosivat huoneista totaalisesti, mutta loppuvuodesta voi tulla erittäin vaikea jos nämä paljon pahemmat tuholaiset pääsevät leviämään, kirvat kun olisivat olleet helpompia ja enää esteettinen haitta tässä vaiheessa kautta. Vihannespunkkia en muista koskaan tavanneeni kasvihuoneista.

Monexin kasvihuone ovelta

4 kommenttia:

  1. Vihannespunkin ei pitäisi viihtyä kosteassa ilmassa ja kasvihuoneissa yleensä on hikistä. Olisiko nyt ollut kuivempi vuosi? Meillä parvekkeella ne näyttävät leviävän vauhdilla. Luuppi tosiaan pitää olla, että ne näkee, kun kokoa on vain puoli milliä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arviot vihannespunkeista perustuu tosiaan vain seitteihin joita on kasveista löytynyt ja kyseisestä tuholaisesta ei ole edes kokemusta aiemmilta vuosilta, jotain elämää tuolla on ainakin ollut ja hyvä koittaa saada pois.
      Heinäkuu on ollut erittäin kuiva myös kasvihuoneissa. Muistaakseni vain yhtenä päivänä ollaan saatu vettä tynnyreihin jota kuluu satoja litroja viikossa. Hanavettä olen käyttänyt säiliöihin jo toistatuhatta litraa heinäkuussa ja puutarha huutaa vettä ja nurmikko ruskistuu eikä kasva.

      Poista
  2. Minulla oli viime kesänä vihannespunkkeja kurkuissa kasvihuoneessa. Pyretriini niihin tehosi, mutta helposti asettuvat taloksi. Sen takia vaihdoin kaiken mullan. Siis tyhjensin penkit syksyllä, varuiksi pyretriiniä ja keväällä uusi multa. Käsittääkseni vihannesyökköstä ei saa hevin häviämään ilman kasvualustan vaihtoa. Siitäkin on kokemusta. En tosin tiedä, miten menee vesiviljelyssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihannesyökköset on juuri tuossa huoneessa jossa on nuo suuret multapenkit. Olenkin olettanut että ne talvehtii jossain siellä. Tarkoitus olisikin uusia kasvualusta ensi vuoteen.

      Poista