torstai 4. joulukuuta 2014

Kasvihuoneen sisustus, Euro-Serre Tropic Plus

Tulevan kasvihuoneen sisustusta olen jo miettinyt varsin pitkään, eli mitä missäkin haluan kasvattaa. Kun edellistä kasvihuonetta mietin kuutisen vuotta sitten, niin silloin oli ajatuksena että riittää kun huone on pitkä ja kapea. Huoneen sivuilla ja päädyssä on maanvaraiset multapenkit ja keskellä menee käytävä, eli juuri siinä missä on huoneen korkein kohta. Tulevassa kasvihuoneessa on lähes kaikki toisin.

Euro-Serren Tropic malli rupesi kiinnostamaan erityisesti tuon huoneen muodon takia. 20 neliön huone joka on peräti neljä metriä leveä, eli huone on lähes neliön muotoinen. Tämä mahdollistaa kasvatuksen myös huoneen keskellä harjan kohdalla. Tällöin kasveja pääsee hoitamaan molemmilta sivuilta, joka ei nykyisessä huoneessa ole mahdollista. Koska korotetussa Tropic -kasvihuoneessa on vähintään kahden metrin seisomakorkeus joka paikassa, niin viljely ja oleskelu on paljon mielekkäämpää kuin nykyisessä huoneessa.

NFT -vesiviljelykasvatus löi itsensä läpi kaudella 2013, jolloin ensimmäiset Capsicum Chinense -chilit kasvoivat lähes kolmemetrisiksi, vaikka tilaa ei olisi ollut. Jo silloin päätin että tulevan huoneen keskelle tulee NFT-kanava, jossa joka vuosi tulee kasvamaan kulloinkin mielenkiintoisimmat chili -ja paprikalajit. Tomaatteja ei NFT-viljelyyn varmaankaan huolita. Kuvaan piirretty NFT-kanava on mitoiltaan Chilitarvikkeelta löytyvä ja suurempikin tuohon mahtuisi, ymmärtääkseni Chilitarvikkeen kanavaakin voi jatkaa lisäpalalla. NFT:n reso eli ravinnesäiliö tulee luonnollisesti kanavan alle ja kaivetaan osittain maan alle, jossa se ei vie tilaa, Puhdistusta ja talvea varten kanava ja reso voidaan siirtää huoneesta pois. Resoa varten rakennan todennäköisesti vesivanerista laatikon joka upotetaan maan sisään.

Ainoa maanvarainen kasvi tulee olemaan viiniköynnös huoneen päädyssä, muutoin kasvatus tapahtuu ruukuissa, hyllyillä ja tuossa NFT-kanavassa. Viiniköynnöstä varten maahan upotetaan todennäköisesti muovinen eristetty rumpuputki josta köynnös saa kasvaa sokkelin alta ulos.

Kasvihuoneen pohjois-sivulle tulee kaksi kiinteää seinähyllyä jotka tulivat huoneen mukana. Etelä-seinustalla on irrotettavat muoviset altakastelupöydät lähinnä kevään taimikasvatusta varten.

Muu tila huoneesta on sitten lähinnä ruukkukasvatusta varten, ja eikä ole mahdoton ajatus että huoneen toiseen päähän tulisi myös pieni pöytä ja pari tuolia. Eiköhän tuolla jo viihtyisi muutenkin kuin pelkästään kasveja hoitamassa.

3 kommenttia:

  1. Hyvä ajatus jättää tomaatit pois NFT:stä. Tuppaavat vaan lykkäämään vartta ja viherkasvua ja sato kärsii.
    Montako kasvia olet ajatellut laittaa NFT-kanavaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tomaatteja en ole koskaan kasvattanut missään vesiviljelyalustassa, eikä ole mielestäni ollut edes tarvetta kokeilla. Köynnöstävänä kasvina ne kasvaa muutenkin liian suuriksi ja satoa tulee vähintään riittävästi. Monexin multapenkeissä on vesitalouskin hyvässä kunnossa varsin toimivan kastelujärjestelmän ansiosta. Luulen että tomaateilla on kokonaan porttikielto uuteen huoneeseen, tai no ehkä joku amppeli sittten kun kausi Monexissa on päättynyt.

      Ehkä joku 4-5 kpl ja tuo kuva on vasta alustava suunnitelma. Kanavan hankin vasta kun huone on joskus pystytetty jolloin kanavan pituuskin on helpompi hahmottaa eli se tulee käyttöön vasta kaudelle 2016. Mitä suurempi kanava ja enemmän kasveja niin ongelmat mm.juuristomädän iskiessä voivat olla aikamoiset. Ehkä käytänkin chilitarvikkeen vakiokanavaa ja 1-resoiset Ikea-NFT:t perään.

      Poista
    2. Korjataan vielä omaa vastausta että kuvan NFT-kanavaan mahtuu ehkä 3-4 kasvia.

      Poista