keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Rocotojen juuristo

Vuodenvaihde lähenee ja flunssakin riivannut viime päivät, mutta onneksi kasvit eivät paljon mitään hoitoa vielä tarvitse kun kastelukin hoituu pääasiassa alakautta idätysboxissa.

Taimen itämisen voi laskea monella tapaa. Jotkut laskee itämisen tapahtuneen kun siemenkuoresta pilkottaa itujuuri, mutta silloin ei vielä olla "turvallisilla vesillä". Itse lasken itämisen tapahtuneen kun löydän nousevasta taimesta ensimmäisen sirkkalehden, silloin tuntuu jo paljon paremmalta. Itsenäisyyspäivänä kylvetyistä rocotoista pääosa iti noin 1,5 viikon päästä eli ikää useimmilla taimilla on nyt noin 2 viikkoa.


Pariviikkoiset rocotot tekevät tällä hetkellä toisia kasvulehtiään joten uskoisin että varsin normaalissa aikataulussa mennään. Tärkeämpää ja mielenkiintoisempaakin kuin tuo maanpäällinen kasvu, on nyt seurata juuriston kehittymistä pienillä taimilla. Tähän tarkoitukseen tuo Rootmasterin idätysboxi on varsin kätevä kun taimipotin saa periaatteessa "halkaistua" auki. Juuret näyttävät tuolla terveiltä ja ensimmäiset ovat jo saavuttaneet potin pohjan, muutaman viikon kuluttua potti on täynnä juuria "toivottavasti".
Itse pidän tässä vaiheessa tärkeimpänä saada pienille taimille kasvamaan ensin vahva ja hyvä juuristo jotta jatkossa hyvä maanpäällinen kasvu runkoa ja latvustoa myöten olisi mahdollista. Tämän vuoksi käytän varsin voimakasta starttilannoitusta ihan alusta asti.
Sitä en osaa sanoa onko siementen idättämisellä starttilannoitteella mitään järkeä, mutta ei siitä mitään haittaakaan ole koskaan ollut ja kyse on vain asioiden oikaisusta. En viitsi pitää kahta eri liuosta siemenille ja itäville taimille koska ei ne kuitenkaan idä koskaan samaan aikaan eli samalla starttilannoitteella suihkitaan jo siemenet.
Varsinkin chilipiireissä jotkut kummastelivat voimakasta alkulannoitustani jo kolmisen vuotta sitten mutta taitaa starttilannoitteen käyttö olla jo varsin yleistä monilla chilinkasvattajilla. Pitää kuitenkin muistaa että mikään oikotie onneen tuo lannoitus ei ole ja muutkin hyvän kasvun edellytykset pitää toteutua valaistusta ja lämpötilaa myöten.



Rocoto Chile de Seda ja ikää taimella 2 viikkoa. Kasvun voi nyt nähdä melkein silmissä, kuva taimesta otettu eilen ja tänään nuo toiset kasvulehdet ovat jo kolme kertaa suuremmat. Lämpötila on taimiboxissa päivisin ollut jo lähes +33 astetta, pikkutaimet tykkää lämmöstä kun loisteputket lämmittää aika tavalla, tosin etäisyyttä lamppuun pitää kohta varmaan lisätä.

Taimikasvatus sujuu nyt kaikenkaikkiaan ihan hyvin mitä nyt pikkukärpäsiä pörrää välillä idätysboxin ympärillä, mutta tämä on tällaista kun joutuu taimia kasvattamaan asuintiloissa eli samoissa tiloissa joissa on mm. joulukuusi, viherkasveja ja useita joulukukkia.

Taimien lannoitteet vaihtuvat viikonlopun tai viimeistään loppiaisen aikoihin ja taidan siirtyä monen vuoden tauon jälkeen taas Nutriforten purkkien pariin koska PH pysyi varsin hyvin kohdillaan niitä käytettäessä.

3 kommenttia:

  1. Löysin blogiisi. Asustelen ilmeisimmin samalla seudulla. Meillä 12 neliön Juliana-kasvihuone ollut kaksi kesää. Tomaatit ja chilit viljelyssä, vaikka varsinainen intohimo on kukkivat kasvit
    http://puutarha.tomstown.poweredbyclear.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin näitä blogeja löytyy, kiitos linkistä ja meni muistiin. Tosiaan samoilla nurkilla asustellaan. Minulla chilit ja tomaatit olleet päärooleissa viime vuosina, mutta jatkossa tarkoitus monipuolistaa viljelyvalikoimaa ja muihinkin kuin hyötykasveihin.

      Poista
  2. Kappas vaan, täälläkin asustellaan samoilla kulmilla ja Mintun kanssa näköjään hyvinkin samoilla. :D
    Blogin kanssa starttaa nyt 4. kausi ja chilien kanssa lienee juhlallinen 20. vuosi.

    Itse kuulun lannoittajiin ja lannoitan taimia alusta saakka. Kummastustahan se on aiheuttanut silloin kun olen niin vinkannut neuvoksi. ;)

    VastaaPoista