torstai 29. elokuuta 2019

Syksy ovella

Syksy on jo ovella vaikka viime päivät ovat olleet kovinkin kesäisiä ja helteisiä. Vuodenaikaan nähden varsin lämpimät kelit jatkuvat näillä näkymin vielä ensi viikollakin. Kohta on kuitenkin syyskuu ja tuleva syksy näkyy jo pimenevissä illoissa ja runsaana aamukosteutena.

Kasvihuoneissa ja pihalla kaikki on vielä ennallaan ja satoa on tullut runsaasti tänäkin vuonna. Tomaatteja on jo pakastimessakin lähemmäs kymmenen kiloa. Chilien ja erityisesti rocotojen savustukset ovat alkaneet ja se on varma syksyn merkki tällä plantaasilla.

Tämän blogin jatkoa olen miettinyt keskikesästä alkaen, lukijamäärät ovat tippuneet tasaisesti jo pitkään ja tuntuu että mitään uutta kerrottavaakaan ei ole muuta kuin kasviesittelyjen muodossa. Päivitykset ovat harventuneet ja ne tulevat harventumaan jatkossakin. Blogin lopettamista tai laittamista kokonaan tauollekin olen harkinnut, mutta se ei kuitenkaan ole järkevää sillä lukijoita tulee edelleen välillä varsin runsaastikin ulkomailta vaikka suomalaisten kiinnostus onkin hiipunut.
Rocotot ja erityisesti perulaiset rocotot kiinnostavat Suomen rajojen ulkopuolella. Blogin toiseksi suosituin aihe on nimittäin perulaisten rocotojen esittely, ja pääosa sivun lukijoista tulee nykyään ulkomailta ja oikeastaan lähes joka puolelta maailmaa. Perustakin tätä esittelyä kohtaan on osoitettu kiinnostusta mikä toki lämmittää mieltä. Etelä-Amerikasta yleensäkin tulee yllättävänkin runsaasti käyntejä blogiin.

Alice`s Dream tomaatteja kasvihuoneessa
Päivityksiä blogiin tulee kuitenkin jonkin verran vielä syksyn aikana ja jatkoa mietin tarkemmin loppuvuonna kun uusi kausi taas alkaa. Syksyn aikana on tulossa kuitenkin sarjaan "rocotot keittiössä" uutta materiaalia ehkä parinkin päivityksen verran. Uudet rocototahnat kun ovat olleet varsin onnistuneita kokeiluja, mutta näistä tarkemmin varmaankin vasta kauden lopulla.

Blogin lukijoille toivotan hyvää alkavaa syksyä.

BOC - Bhut Orange Copenhagen
Yacónin  kukka

2 kommenttia:

  1. Älähän nyt ihmeessä lopeta vaan mietit mieluummin miten voisit kehittää blogiasi. Onko sinulla muuta puutarhanhoitoon liittyvää kerrottavaa tai sitten enemmän viljelysten jatkojalostuksesta keittiön puolella. Joskus myös blogin ulkoasun muutos voi piristää. Ja uusien blogitekstien markkinoinnista kannattaa myös huolehtia niin facebookissa kuin instagramissakin. Varsinkin insta tuo paljon kontakteja ympäri maailman.

    VastaaPoista
  2. No toivottavasti jaksat jatkaa blogia, näitä päivityksiä on kiva lukea! Välillä törmää kaikenlaisiin eksoottisuuksiin ja google-haullakin tänne välillä päätyy. 👍😊

    VastaaPoista