tiistai 6. elokuuta 2019

Aji Melocoton - C.baccatum

Aji Melocoton on uusi baccatum -lajike jonka sain kasvatukseen tälle kaudelle. Aji Melocoton on ollut positiivinen yllätys kaikin puolin. Kasvi on erittäin satoisa Euro-Serren kasvihuoneen keskellä NFT-vesiviljelyssä. Myös maultaan Aji Melocoton on erinomainen, maussa on tyypillistä baccatumin aromia ja makeutta ei hedelmässä oikeastaan ole. Keskitulinen hedelmä vaikuttaa varsin monikäyttöiseltä.


Aji Melocoton on ihan kasvihuoneen keskellä ja huoneen harjan se saavutti jo heinäkuun alussa. Kasvi on rönsyillyt joka suuntaan molemmille puolille käytävää, jossa sitä on pidetty kurissa vain pääasiassa sivuilta leikkaamalla. Monet haarat ovat levittäytyneet jo usean neliön alalle joka puolelle kasvia. Käytävien yläpuolella kahden metrin korkeudessa hedelmiä täynnä olevat haarat ovat saaneet levittäytyä jo lähelle huoneen sivuja. Satoa on tähän mennessä käytetty lähinnä tuoreeltaan sekä joihinkin chilihilloihin.


Hedelmät ovat kapeita, pitkulaisia ja jäävät alle 10 senttimetrin mittaisiksi. Podit kypsyvät lähes valkoisiksi, joten kasvi on koko komeudessaan upea ilmestys ja kasvihuoneiden suurin kasvi tänä vuonna. Aji Melocoton on kotoisin Perusta, josta useimmat upeat baccatum -chilit näyttävät tulevat. Tämän kauden jälkeen lajikkeen kasvatus jää varmaan tauolle, koska satoa tulee valtavasti ja sitä muodostuu koko ajan lisää kun elokuun alun kelit ovat olleet kesäiset. Tästä lajikkeesta teen varmasti salsoja, sekä sitä riittää varmasti runsaasti myös savustettavaksi, sitten kun chilien savustukset taas aloitan, varmaankin elokuun puolenvälin jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti