keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Amppelirocotot

Monexin kasvihuoneen amppelirocotoilla on kukinta nyt parhaimmillaan. Podien muodostus oli huhtikuussa heikonlaista, mutta nyt niitä rupeaa jo jäämään kiinni. Kirvat ovat myös tänä vuonna vaivanneet chilejä.
Amppelirocotoja on huoneessa nyt kuusi erilaista lajiketta sekä lisäksi huoneessa on kolme tomaattiamppelia, joista ainakin osa lähtee kesäksi huoneesta mahdollisesti lasiterassille. Voi olla että joku amppelirocotokin saa vielä siirron ennenkuin kasvaa liian suureksi.

Rocoto Puno Amarillo on huoneessa paraatipaikalla ja kirvat ovat nyt olleet kiusana erityisesti tässä kasvissa. Podeja tulossa vasta yksi tai kaksi.

Rocoto San Pedro Orange on käytävän toisella puolella ensimmäisenä nauttimassa parhaasta auringonpaisteesta. Tämä Cuzcolaislajike on lähtenyt hurjasti kukkimaan ja kukat ovat erittäin suuria. Kasvukin on kasvilla nyt kiihtynyt ja podeja tulossa useita.


Rocoto Puno Blanco huevo on huoneen perällä ja oli kaikkein vaatimattomin kasvi, joka maaliskuussa amppeliin pääsi. Tämä Punolaisrocoto on kuitenkin kasvanut mainiosti ja on erittäin tuuhea ja kukinta on stimuloitunut viime viikkoina.

Yhteenvetona voin todeta että vaikka podien muodostus on toistaiseksi ollut jopa heikkoa, niin kasveihin olen kuitenkin varsin tyytyväinen ajankohtaan nähden. Kukinta kiihtyy nyt koko ajan ja podejakin jää jo paremmin kasveihin kiinni. Ravinneliuoksen kasvit saavat automaattisesta tippukastelusta ja käytössä on Nutriforten kaksikomponenttiset tomaatti-mansikka, typpi-kalsium lannoitteet.

2 kommenttia:

  1. Missä ne kirvat talvehtivat, kun jo näin varhain vaivaavat?
    Komeaa kukintaa ja kasvua kuitenkin. Ja outoja, mielenkiintoisia lajikkeita. Älä päästä kirvoja niitä tuhoamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvihuoneviljelijän ikuinen ongelma tuntuu olevan kirvat. Kun huoneessa on talvehtivia kasveja, sitruksia pelargoneja jne. niin sieltä ne mahdollisesti tulevat jostain esiin kun huone rupeaa lämpiämään, vuosi vuodelta yhä aikaisemmin ja nyt ensimmäiset kirvat ilmaantuivat maaliskuussa. Tuskin niitä saan koskaan häviämään jos harrastus on näin suuressa mittakaavassa. Vaikka huoneet pesee höyrypesurilla ja desinfioi päälle niin sama ongelma joka vuosi.

      Poista